Heidi Köngäs: Hyväntekijä

Oi ihana kesäloma! Ensimmäinen kirja on jo luettu, vaikka lukuaikaa ei varsinaisesti ihan hirveästi olekaan enempää kuin arkena. Opettajatar kuitenkin hengittää jo vähän vapaammin.

Tämän kesän ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Heidi Könkään Hyväntekijä, koska se pokkarina hyllystäni löytyi (projektina on tänä kesänä lukea pääsääntöisesti omasta hyllystä) ja tämänhetkiseen olinpaikkaani pystyin ottamaan vain pokkareita mukaan. Ja vieläpä sellaisia pokkareita, jotka voin suuremmitta tuskitta tänne jättää, kun lähden kotiin. Köngäs on minulle kirjailijana vieras. Olen toki kuullut hänestä (esim. Poplaarin Pekka on hänestä toisinaan puhunut) ja muutenkin. En vain ole tullut lukeneeksi. Kiinnostunut olen kuitenkin hänen tuotannostaan ollut ja odottanut, että joku hänen kirjansa tulee vastaan oikealla hetkellä. Sen takia nappasin Hyväntekijän mukaani, kun sen työpaikkani kierrätyspisteessä huomasin.

Mies istuu ikkunapöydässä kirja edessään, lasi tyhjänä, ei enää tilaa. Hän on syönyt paistetut ahvenfileet, juonut kaksi pulloa olutta, kahvin ja yhden kalvan. Hän ei enää tilaa, muttei vielä lähde. Kello tulee yksitoista, keittiö meni puolelta kiinni, nurkkapöydässä viiden hengen seurue tekee jo lähtöä. (Aloituskappale s. 7)

Kirja alkaa ja päättyy samaan kohtaukseen. Päähenkilö Alma on työpaikallaan ravintolassa ja yhdessä hänen pöydistään istuu mies, joka selvästi tahtoo häneltä jotakin. Mies on Juhani, maailmanparantaja, Afrikassa työskentelevä lääkäri, joka ei osaa pysähtyä, jäädä paikoilleen. Alma sen sijaan on paikoillaan. Hänen elämänsä pyörii Helsingissä yhtä ja samaa neliötä: töihin Mäkelänkadulle, kotiin Arabianrantaan, töihin Koskelaan, vanhempien luo Laajasaloon. Alman avioliitto on päättynyt pettymykseen ja eroon, minkä jälkeen hän on sinnitellyt yksinhuoltajana ja asuntolainan vuoksi kahdessa työssä. Vanhempiensa luona Alma ramppaa hoitamassa sairasta äitiään, koska isä ei aina jaksa.

Alma valitsee Juhanin yhdeksi yöksi, mutta vastoin odotuksia mies opettaakin hänelle, miltä ikävä tuntuu ja mitä se todella on. Kumpikaan ei lupaa mitään, mutta kumpikin odottaa, kärsii, ikävöi. Romaani ei kerro kuitenkaan pelkästään Alman ja Juhanin suhteesta vaan monenlaisista ihmissuhteista. On Alman vanhempien välinen suhde. Alman suhde vanhempiinsa - tai oikeastaan äidin kautta isään, joka on aina ollut temperamenttisuudessaan pelottava ja tyrannisoiva. Alman suhde poikaansa Sakuun. On Saku ja tämän tyttöystävä Nekku. On Alma ja lohtuhoito Nylander. Alma ja ystävät, lapsuudenystävä Keksi ja työkaveri Piko. 

Romaanin nimi Hyväntekijä ei kerro vain Juhanista, joka työskentelee Lääkärit ilman rajoja -järjestössä lääkärinä Afrikassa. Hyväntekijyyden kun voi ymmärtää melko laajana käsitteenä. Alma on itse asiassa melkoinen hyväntekijä itsekin. Hän hoitaa oman poikansa lisäksi myös vanhempiaan. Isä on äidin pääasiallinen omaishoitaja, mutta Alma auttaa aina kun siihen pystyy. Hän on oikeastaan unohtanut omat tarpeensa kokonaan, koska kaikki aika menee töissä, jotta pojalla olisi katto pään päällä ja ruokaa, ja äitiä hoitaessa. Voisi myös ajatella, että loppujen lopuksi Alma ja Juhani tekevät toisilleen hyvää.

Minulla kesti hetken ennen kuin pääsin mukaan Könkään lauseiden rytmiin ja sisälle tarinaan. Matkaan päästyäni tarina ja kerronta kuitenkin vetivät mukanaan, vaikka kulku välillä vähän töksähtelikin, ja kirja tuli luettua melko nopeasti. Minulle kirja oli aivan uusi tuttavuus, en muista lukeneeni siitä aikaisemmin mitään. On siitä kuitenkin kirjoitettu monessakin blogissa, kuten Luettua elämää, Rakkaudesta kirjoihin, P. S. Rakastan kirjoja ja Täällä toisen tähden alla -blogeissa.

Köngäs, Heidi: Hyväntekijä (Otava/Seven 2007 [2006])

Kannen suunnittelu: Anna Lehtonen

Etukannen kuva: Suomen kuvapalvelu Oy

Carol Shields: Ellei

En ole toviin oikein ehtinyt lukea ja nyt vihdoin, kun oli aikaa, halusin lukea jotakin taatusti oikeanlaista. Hetken pohdin ja totesin, että nyt tekee mieli lukea Shieldsiä. Olen siis aiemmin lukenut häneltä vain yhden kirjan, Rakkauden tasavallan. Silti tiesin, että nyt on nimenomaan hänen kirjansa vuoro. Ja tosiaan! Ihan kuin olisin tavannut vanhan, hyvän ystävän pitkästä aikaa. Niin oli tuttua ja lohduttavan turvallista viipyä Shieldsin kirjoittamilla sivuilla.

Minulle on käynyt niin, että elän juuri nyt suuren surun ja menetyksen aikaa. Olen iät ja ajat kuullut ihmisten puhuvan siitä miten heitä on kohdannut ankara murhe, henkinen ja ruumiillinen romahdus, mutta en ole ikinä ymmärtänyt mitä he tarkoittivat. Että menettää. On menettänyt. (Aloitus s. 9)

Reta Winters on kolmen tyttären äiti, vaimo, miniä, kääntäjä ja kirjailija. Jokainen rooli on vaativa ja vie osan hänen ajastaan. Tärkein on tietysti perhe ja onnellinen perhe kohtaakin suuren kriisin. Retan ja Tomin vanhin tytär, Norah, päättää hylätä kaiken ja ryhtyä etsimään hyvyyttä. Muu perhe pitää toki yhtä, mutta aiheuttaahan yhden osan puuttuminen suuren särön ja huolen.

Retan kirjallinen työ on myös keskeisessä asemassa. Hän on kuuluisan Danielle Westermanin kääntäjä, mutta tunnettu myös omasta viihteellisestä romaanistaan. Elleissä hän työstää uutta romaaniaan, jatko-osaa esikoiselleen. Yllättäen onnettomuus perheessä saa hänet pohtimaan kirjan henkilöitä ja tapahtumia.

Ellei ole onnekas, ellei ole terve ja lisääntymiskykyinen, ellei ole rakastettu ja ravittu, ellei ole selvillä omista seksuaalisista taipumuksistaan, ellei saa samoja mahdollisuuksia kuin muut, vaipuu synkkyyteen, epätoivoon. Ellei tarjoaa salaoven, tunnelinaukon valoon, vastapuolen sille mitä ei ole tarpeeksi. Ellei estää hukkumasta vallitseviin olosuhteisiin. Ironista kyllä, ellei, vipu joka lopulta siirtää todellisuuden uuteen ulottuvuuteen, ei käänny suoraan ranskaksi. À moins que ei ole aivan yhtä painava; sauf on karkea. Ellei on kielellinen tietoisuuden ihme, sanoo Danielle Westerman tuoreimmassa esseessään " Mielen varjo". Se herättää meissä levottomuutta, se tekee meistä viekkaita. Viekkaita kuin sudet, jotka aina putkahtavat esiin kaikkein hurjimmissa kansansaduissa. Mutta se antaa meille toivoa. (s. 228)

Romaanissa pohditaan kirjailijuuden lisäksi naisen asemaa ja feminismiä monestakin näkökulmasta. Reta viittaa usein Danielle Westermaniin, pesunkestävään feministiin, joka on elänyt kuten opettaa. Ja miksi jokainen julkisesti kaikkien aikojen kirjailijoita esittelevä ei listassaan mainitse yhtäkään naiskirjailijaa? Kolmas keskeinen teema on hyvyys ja sen kautta onnellisuus. Mitä on hyvyys ja kuka on onnellinen?

Shields kirjoittaa ja kertoo arkipäiväisistä asioista mielenkiintoisesti, niin että lukija alkaa pohtia omaa elämäänsä samojen teemojen valossa. Kuten vanha ystävä, Shields ei pettänyt tälläkään kertaa muttei toisaalta tuonut mitään uuttakaan. Tavallaan. Odotan silti seuraavaa kertaa, jolloin tarvitsen Shieldsin lohduttavaa tavanomaisuutta.

Shields, Carol: Ellei (Otava/Seven 2011 [2003])

Englanninkielinen alkuteos: Unless (2002)

Suomentanut Hanna Tarkka

Kansi: Jaakko Ollikainen / Kuva: Kaj Lindh / taigamedia.fi

Ostettu omaan hyllyyn

Bloggarin kesäloma..

..on nyt ohi! Se näyttää venähtäneen aiottua pidemmäksi, mutta teki kyllä hyvää. 

Loman aikana minä muun muassa

- luin (yllätys, yllätys!)

- matkailin ulkomailla ja kotimaassa

- söin mansikoita, herneitä ja jäätelöä

- tyrehdytin verenvuotoja

- kannoin kassikaupalla roinaa kirppikselle (myös kirjoja)

- siivosin kirjahyllyn (ehkä joku päivä voisin esitellä sen)

- repsahdin Suomalaisen loppualessa

- tapasin ystäviä

- maalasin sängyn.

Varsinainen kesälomanihan vielä jatkuu muutaman viikon, mutta pienten lasten äitinä minulla oikeasti on lomaa tasan silloin, kun mies on lomalla.

Girl Readin A Book On A Beach  by Michal Marcol / http://www.freedigitalphotos.net

Ulkomaanmatkan aikana luin neljä kirjaa: Alexander McCall Smithin Oivallisen aviomiehen (Otava/Seven 2010), Elizabeth Adlerin Kesän Toscanassa (Gummerus/Loisto 2004), Alice Hoffmanin Punaisen puutarhan (Gummerus 2012) ja Maeve Binchyn Illallistarinoita (WSOY/Loisto 2009). Viihdyin melko hyvin kaikkien kirjojen parissa. Valitsin matkalukemiseksi ihan tarkoituksella hieman kevyempää ja viihdyttävämpää luettavaa. Kaikki kirjat sopivat hyvin näihin kriteereihin. Hoffmanin Punainen puutarha tarjosi  mielenkiintoisimmat hetket, mutta kaikki kirjat olivat viihdyttäviä ja sopivat hyvin lomalukemiseksi.

En nyt aio näistä kirjoittaa sen enempää vaan linkkaan muiden teksteihin:

* Rva Kepponen on kirjoittanut Oivallisesta aviomiehestä

* Humisevalla harjulla -blogista löytyy muutama sana Kesästä Toscanassa

* Punaisesta puutarhasta on kirjoitettu monessa blogissa (googlaa!), kuten Sinisen linnan kirjastossa

* Illallistarinoita summaillaan lyhyesti Kirjahylly-blogissa.

Olen ehtinyt lukea myös kaksi kotimaista nuorten fantasiauutuutta ja yhden blogisuosikin, mutta näistä lisää hieman myöhemmin.

Huomenna kirjablogit tempaisevat taas yhteislukumaratonin merkeissä. Käy kurkkaamassa osallistujat täältä. Ensimmäinen kesämaratonhan pidettiin 10.7. ja osallistuneet blogit löytyvät tämän linkin takaa ja tulokset täältä. Harmillisesti en tällä kertaa päässyt mukaan kumpaankaan, vaikka kovin olisin halunnut. Aion kyllä tässä lähitulevaisuudessa pitää oman maratonini, kuten viime kesänäkin. Kirjatkin olen jo katsonut valmiiksi. Tuolla ne hyllyn reunalla nököttävät ja odottavat.

Omaa tietä etsimässä (Eat, Pray, Love)

Kunpa Giovanni suutelisi minua.

Äh, on hirvittävän paljon syitä, miksi se olisi todella huono ajatus. Ensinnäkin Giovanni on kymmenen vuotta nuorempi kuin minä ja - kuten suurin osa parikymppisistä italialaismiehistä - asuu yhä äitinsä kanssa. Jo nämä pari tosiasiaa sinällään osoittavat, että hän olisi varsin epätodennäköinen romanssin vastapuoli minulle, kun otetaan huomioon, että olen puolessa välissä neljääkymmentä oleva amerikkalainen uranainen, joka on vastikään käynyt läpi epäonnistuneen avioliiton ja järkyttävän, loputtoman avioeron, jota seurasi välittömästi raastavaan sydänsuruun päättynyt intohimoinen rakkaussuhde.       (s. 15) 

Luettuani muutaman ensimmäisen sivun Elizabeth Gilbertin omaelämäkerrallisesta bestselleristä Eat Pray Love, suomeksi Omaa tietä etsimässä, ajattelin, ettei se vain ole minua varten. Siinä ärsytti monikin asia. Jostain tuntemattomasta syystä jatkoin kuitenkin lukemista, eikä kokemus tässä kohtaa elämää mitenkään huono ollut. Romaani jätti nimittäin jälkeensä paljon pohdittavaa ja puntaroitavaa, vaikka sen melko viihteelliseksi kategorioinkin - ainakin ennen lukemista.

Elizabeth Gilbert on journalisti, jonka elämässä kaikki on päällisin puolin paremmin kuin kunnossa. On hyvä työpaikka, ihana aviomies, kaunis koti ja kaikkea muuta, mitä kolmekymppisellä nykyään kuuluu olla. Silti hän löytää itsensä toistuvasti keskellä yötä kylpyhuoneen lattialta itkemästä, kunnes havahtuu huomaamaan, ettei se ole ihan normaalia tai ylipäätään toivottavaa. Alkaa likainen ja uuvuttavan pitkä eroprosessi. Sen jälkeen hän pakkaa laukkunsa ja lähtee vuodeksi ulkomaille ottamaan selvää, kuka hän itse on ja miten saisi yhteyden omaan sisimpäänsä ja jumalaan. Matka vie Italiaan mässäilemään, Intiaan joogaamaan ja Indonesiaan oppimaan ja rakastamaan.

Kaikesta alun epäilystäni huolimatta huomasin siis jossakin vaiheessa pitäväni kirjasta. En tiedä, olisinko muussa elämäntilanteessa pitänyt tästä samalla tavoin, mutta nyt on sellainen kevyt itsetutkiskelun hetki. Siihen sopi loistavasti Elizabethin pyrkimysten seuraaminen. Kirjassa on paljon ärsyttävääkin, kuten jo mainitsinkin. Minä en ensinnäkään oikein pitänyt romaanin kerrontatavasta. Siitä, että kertoja puhuttelee lukijaa ja kertoo tälle ikään kuin ystävälleen. Tähän liittyy myös toinen ärsyttävyys: muka-hyvä huumori. Ei juuri naurattanut. Ja se loppu: perustavanlaatuista chick-litiä. Toisaalta mietin monta kertaa sitäkin, että eikö itseään voi tutkiskella muuten kuin haahuilemalla ympäri maailmaa. Tämä on tällainen länsimaalaisen, hyvin toimeentulevan ihmisen eksistentiaalikriisin ja sen selättämisen kuvaus. Mutta joo, kaipa sitä pitää lähteä kauas, jotta näkisi lähelle. Niinhän se vanha viisaus kuuluu. Kaikesta narinasta huolimatta siis pidin kirjasta ja sen sanomasta, joka on hyvinkin syvällinen. Gilbert on käynyt läpi perusteellisen prosessin ja osaa kertoa siitä ne tärkeimmät vaiheet.

Kirjasta on tehty myös elokuva, jota tähdittävät Julia Roberts ja Javier Bardem. Kyllä houkuttaisi vähän sekin.

Gilbert, Elizabeth: Omaa tietä etsimässä - Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa (Seven/Otava 2010 [2007])

Englanninkielinen alkuteos: Eat, Pray, Love: One Woman's Search for Everything Across Italy, India and Indonesia (2006)

Suomentanut Taina Aarne

Elossa ollaan -hihkaisu sekä Onni ja siniset kengät

Hip hei! Tämän bloggarin blogiloma venähti hieman pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta hyvää se teki. Viimeiset pari viikkoa olen reissannut ja fiilistellyt muun muassa tällaisissa maisemissa:

Lukemistakaan en ole unohtanut. Raahasin reissuun mukaan viisi kirjaa, joista luin kolme ja puoli (luetut lihavoitu):

Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät (Mma Ramotswe tutkii)

Jean Kwok: Käännöksiä

Elizabeth Gilbert: Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä

Diana Gabaldon: Sudenkorento

Charlaine Harris: Deadlocked 

On ihan pakko laskea tuo puolikaskin mukaan, koska luin Sudenkorennosta kuitenkin noin neljäsataa sivua.

Ensimmäisenä tartuin Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii -sarjan kirjaan Onni ja siniset kengät. Olen lukenut kuusi aiempaa Mma Ramotswe -kirjaa. Nämä hyväntuuliset ja leppoisat dekkarit ovat minun lomalukemistani.

Kun on juuri oikean ikäinen, niin kuin Mma Ramotswe oli, ja kun on nähnyt hiukan elämää, niin kuin Mma Ramotswe totisesti oli nähnyt, on asioita, jotka kerta kaikkiaan vain tietää. Ja yksi sellainen asia, joka oli itsestään selvä Mma Ramotswelle, Naisten etsivätoimisto nro 1:n (Botswanan ainoan naisten etsivätoimiston) perustajalle, oli että elämässä on kahdenlaisia pulmia. On ensinnäkin pulmia - suuria pulmia - joille ei voi tehdä juuri mitään, paitsi tietysti toivoa parasta. Sellaiset pulmat liittyivät usein maahan: peltoihin jotka olivat liian kivisiä, multaan jonka tuuli puhalsi pois, seutuihin joilla viljelykset eivät menestyneet jonkin maan uumenissa piilevän taudin vuoksi. (s. 7)

--

Toiseen ryhmään kuuluivat pulmat, joita ihmiset itse aiheuttivat itselleen. Ne olivat hyvin yleisiä, ja Mma Ramotswe oli nähnyt niitä työssään paljon. -- Toisin kuin ensin mainitut pulmat - kuivuus ja muut vastaavat - sellaiset ongelmat olisi aivan hyvin voitu välttää. Jos ihmiset vain olisivat olleet varovaisempia tai käyttäytyneet itse kunnolla, he eivät olisi joutuneet vaikeuksiin. (s. 8)

Onni ja siniset kengät -romaanin voisi sanoa olevan taattua Mma Ramotswe -laatua, aika lailla samanlainen kuin aiemmatkin sarjan kirjat. Suuria yllätyksiä romaani ei siis tarjonnut, mutta tavallaan sitä lomakirjoiltani toisinaan toivonkin. On ihana välillä lukea jotakin sellaista, joka ei haasta pohtimaan tai aiheuta suuria tunnekuohuja - lukea siis ihan vain lukemisen ilosta. Mma Ramotsweissa minua viehättää myös niiden tunnelma. Vaikka kirjat ovat jollakin tasolla dekkareita, niin ne ovat - kuten jo mainitsin - leppoisia ja hyväntuulisia. Kenelläkään ei ole kiire minnekään eikä mikään tilanne ole niin vakava, ettei se voisi odottaa teekupillisen verran.

Mma Ramotswe joutuu tällä kertaa selvittelemään kiristystapausta ja kohtaa myös noituutta, mihin Botswanassa vielä joissakin tilanteissa ja paikoissa uskotaan. Työasioiden lisäksi Mma Ramotswea huolestuttavat läheistensä asiat, muun muassa Mma Makutsin kihlaus. Rooibos-kuppi kädessään Mma Ramotswe pohdiskelee omaa elämäänsä ja eritoten onnellisuutta: Millaisista asioista saa olla onnellinen?

Kirja solahtaa sattumalta hyvin Satun heinä-elokuun minihaasteeseen.

McCall Smith, Alexander: Onni ja siniset kengät (Seven/Otava 2011 [2008])

Englanninkielinen alkuteos: Blue Shoes and Happiness (2008)

Suomentanut Jaakko Kankaanpää

Näkymätön Elina

Tartuin Kerstin Johansson i Backen Näkymätön Elina -romaaniin, koska a) se on lyhyt ja sopi näin hyvin välipalaksi b) se löytyi omasta hyllystä ja c) ajattelin sen sopivan Lasten linnoitus -haasteeseen. Kirja tosiaan on lyhyt ja sen luki nopeasti, mutta välipalaksi se ei käynyt. Sitä ei hevin saa mielestään. Lasten linnoituksesta en löydä sille sopivaa kategoriaa, mutta ehkäpä sen johonkin niistä työnnän..

Näkymätön Elina kertoo noin kymmenvuotiaasta ruotsinsuomalaisesta Elinasta, jonka perhe on köyhä ja uskovainen. Isä on kuollut joitakin vuosia aiemmin ja äiti, suomalainen Martta, yrittää elättää nelilapsisen perheensä. Elina ei ole päässyt yli isänsä kuolemasta, vaikka äiti niin luuleekin. 

Kukaan muu kuin Elina ei tiennyt, että isän henki asui suolla. Äiti kävi hautausmaalla. Seisoi siellä vähän aikaa joka sunnuntai. Irma ja Erkki ja pikku-Isak olivat hänen mukanaan. Elinakin oli joskus, jos ei ehtinyt mennä piiloon. Isä pelkää haustausmaata yhtä paljon kuin minäkin, Elina ajatteli. Isä haluaa olla näkymättömien kanssa suolla. Elinan kanssa. Elina oli kerran kuullut, kuinka äiti sanoi Antin Fiialle: "En ymmärrä, miksei Elina sure isänsä kuolemaa. Se on kauheaa. Hän ei halua tulla mukaan, kun menemme sunnuntaisin hautausmaalle."

Elina kuitenkin käsittelee asiaa omalla tavallaan, suolla mielikuvitusolentojen, ainoiden ystäviensä kanssa.

Suo oli hänen valtakuntaansa. Aivan hänen ikiomaansa. Paitsi muutaman viikon ajan kesällä, kun hillat kypsyivät. Silloin saattoi tulla hillanpoimijoita. Mutta he eivät ymmärtäneet suon salaisuuksia. He poimivat vain marjoja eivätkä tunteneet Hieno-Keijua ja Kukka-Koivua ja Taika-Feeriä. Eivät he tienneet sitäkään, että Paha-Luura vaaniskeli suolla. Eivätkä he olleet nähneet Onnenkaivoa ja Isäpaikkaa, joka oli kuiva ja pehmeän sammaleen peittämä.

Elina joutuu kahnauksiin opettajansa kanssa. Opettaja pitää Elinaa tyhmänä, koska tämä ei opi ruotsia ja opettaja ymmärtää Elinan hiljaisuuden väärin. Asiat johtavat siihen, että opettaja loukkaa Elinaa, koska ei muuten saa tätä "kuriin". Sen takia Elina ei enää voi syödä koulussa, vaikka hän ehdottomasti tarvitsisi kouluruoan. Konflikti jatkuu ja pahenee - opettaja suorastaan kiusaa tyttöä ja on tälle todella ilkeä - kunnes kaikki joutuvat valitsemaan puolensa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ruotsin puolelle Lappiin, 1930-luvun köyhyyteen. Kirja antoi taas perspektiiviä ja ajattelemisen aihetta mm. siitä miten hyvin asiat nykyään ovat ja mikä on aikuisen ihmisen - etenkin opettajan - vastuu lapsesta, millainen valta opettajalla on lapseen. Romaani on todella koskettava, mihin yksi syy on se, että suurin osa tapahtumista kerrotaan Elinan näkökulmasta. Lukija voi samaistua nimenomaan häneen. Suosittelen!

Johansson i Backe, Kerstin: Näkymätön Elina (Otava / Seven 2006)

Ruotsinkielinen alkuteos: Som om jag inte fanns (1978)

Suomentanut Kirsti Johansson