Jouko Heikura: Joki kaupungin alla

Kuva: Gummerus

Ihastuin viime kesänä Jouko Heikuran esikoisromaaniin Mustien vuorten varjossa (myös Mari A piti kirjasta) ja kun huomasin, että sen päähenkilön, Rakel Ahon, tarina jatkuu, niin olihan Heikuran tämän syksyn uutuuteenkiin tartuttava. Joki kaupungin alla kertoo Rakelin elämästä Lontoon-kirjeenvaihtajana. Balkanin tapahtumista on kulunut muutama vuosi, eikä Rakel ole niitä unohtanut. Hänen kehossaan on niistä myös pysyvä merkki, joten unohtaminen ei oikeastaan edes onnistu. Silti Rakel heittäytyy täysillä kaikkeen, mitä 90-luvun Isossa-Britanniassa tulee vastaan. 

Pilvenpiirtäjän seinä oli romahtanut. Lasia oli kaikkialla, suurina laattamaisina kasoina, kuin liuskekiveä. Kuolonuhrien määrää ei vielä tiedetty, mutta suurin osa rakennuksesta oli ehditty evakuoida belfastilaislehden toimitukseen tulleen varoitussoiton jälkeen. Soittaja oli kertonut lähestyvästä räjähdyksestä ja käyttäynyt IRA:n koodisanaa, minkä vuoksi soittoon oli reagoitu nopeasti. (Aloituskappale s. 9)

Joki kaupungin alla on itsenäinen jatko-osa Heikuran esikoisromaanille, joten sen voi lukea, vaikkei esikoista olisikaan lukenut. Uutukaisessa toki viittaillaan silloin tällöin aiempiin, Mustien vuorten varjossa -romaanin tapahtumiin, mutta vain ylimalkaisesti. Jos olisin lukenut vain tämän toisen, niin minua kyllä kiinnostaisi esimerkiksi tietää, mitä Rakelin kädelle on tapahtunut. Toisaalta jos olisin lukenut vain tämän toisen, niin en välttämättä olisi kiinnostunut ensimmäistä lukemaan. Pidin siis ensimmäisestä kovastikin, mutta tästä en niinkään. 

Balkan-romaanissa tapahtuu paljon ja siinä on hieman liikaakin. Lontoo-romaanissa Rakelia pyöritetään taas tapahtumasta toiseen. Ongelmana on, että jotkin juonenkäänteet ovat melko epäuskottavia. Vai kuinka todennäköistä esimerkiksi on, että toimittaja sattuu astelemaan IRA:n kantapubiin ja häntä luullaan vastapuolen kätyriksi? Tästä saa alkunsa sivujuoni, joka uhkaa Rakelin henkeä, niin että hänen on paettava Skotlantiin. No, saahan hän estetyksi muutaman IRA:n pommin räjähdyksen Lontoossa.

Lontoossa Rakel ehtii tutustua politiikkaan ja tabloid-lehdistön toimintaan. Kuningattaren puutarhajuhlissa hän tapaa Richard-nimisen poliitikon, jonka kanssa hän aloittaa suhteen. Richardin noustessa hallitukseen Rakelista tulee tälle uhka, ja niinpä hän huomaa taas olevansa vaarassa - tai ainakin tulevansa joltakin taholta petetyksi. 

Joki kaupungin alla osoittaa, että Heikura tuntee aiheensa hyvin. Kirja onkin mielenkiintoista luettavaa lähihistoriasta kiinnostuneille. Kun Balkan-kirjassa pureuduttiin Bosnian tapahtumiin, ovat Lontoo-kirjassa tärkeässä roolissa IRA:n pelkoa kylväneet pommi-iskut. Irlannin tapahtumia taustoitetaan Rakelin haastatellessa sekä asiantuntijoita että tavallisia ihmisiä, jotka yhtäkkiä ovat huomanneet olevansa naapureidensa kanssa eri puolilla. Lähtötilanne on siis tavallaan sama kuin Balkanilla.

Vaikka kirjassa nostetaan esille pommi-iskut ja niiden taustat, kerrotaan siinä kuitenkin enemmän tabloid-lehdistön toiminnasta. Tavallaan harmi, että tärkeämmät asiat saavat väistyä juorujen tieltä, mutta tabloidien voittokulku taisi alkaa juuri tuolloin, 90-luvulla ja prinsessa Dianasta. Romaani kuvaa todella hyvin sitä, mistä jutut syntyvät ja mitä ne maksavat. Täytyy kuitenkin sanoa, että vähän järkytyin, kun huomasin, että kirjan toimittajat eivät välttämättä haluakaan aina toimia vallan vahtikoirina vaan ajavat - röyhkeästikin - vain omaa etuaan. Toisinaan juttujen pontimena on silkka kosto. 

Heikuran toisessa romaanissa on paljon hyvää, mutta valitettavasti se ei aivan yllä edeltäjänsä tasolle. Yksi suurimmista syistä on se, ettei kirjan kieli ole yhtä kaunista, yhtä runollisen soljuvaa kuin esikoisessa. Toki teksti on edelleen sujuvan varmaa, mutta esikoisen kehuttua, "rosoisen runollista" kieltä jäin kaipaamaan, koska siitä niin pidin. Juoni ei myöskään vedä ja koukuta samalla tavalla kuin esikoisessa. Joessa kaupungin alla on aika monta sivujuonta eikä lukijalle mielestäni aina kerrota ihan riittävästi. Kun Rakel esimerkiksi IRA-pubiin talsiessaan joutuu hetkeksi kaapatuksi, hän kuulee naapurihuoneesta miesten puhetta. Palattuaan Lontooseen Rakel käy tiedustelupalvelu MI5:n päämajassa. Tämän enempää ei kerrota, eikä lukija osaa noita kahta tapahtumaa edes yhdistää. Jossain vaiheessa lukija sitten saa tietää, että Rakel kuuli sattumalta pommi-iskusuunnitelmista ja hänen avullaan se pystytään estämään. Minua ainakin hieman ihmetytti, miksi noin tärkeä asia lukijalta salataan. 

Kaiken kaikkiaan, monista ansioistaan huolimatta tämänkertainen Heikura-kokemukseni ei ollut kovin nautittava. Tiedän, että odotukseni olivat melko korkealla, ja ehkä siksi etteivät ne täyttyneet, tuntuu lukukokemus huonommalta kuin se oikeasti olikaan. En siis vielä luovuta Heikuran suhteen vaan jään odottamaan seuraavaa romaania. Joki kaupungin alla antaa viitteitä mahdollisesta jatkosta: luetaankohan seuraavaksi Rakelista New Yorkissa?

PS. Kansi on tosi hieno!

Heikura, Jouko: Joki kaupungin alla (Gummerus 2013)

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Arvostelukappale

Mustien vuorten varjossa

Musta raita jakoi televisioruudun kahtia kuin kalteri. Se liukui hitaasti ruudun läpi ja katosi. Raita ilmestyi pian ruudun vasempaan reunaan ja aloitti uudelleen monotonisen matkansa. Rakel tuijotti televisiota eikä reagoinut kun oveen koputettiin. Koputus koveni käskeväksi, mutta Rakel ei irrottanut katsettaan ruudusta. Hän käveli takaperin ovelle, hapuili lukkoa ja avasi oven. (s. 9)

Nappasin Jouko Heikuran esikoisromaanin Mustien vuorten varjossa mukaani kirjastosta, jossa se oli laitettu houkuttelevasti esille. Kirjan kansi (jonka tekijää ei valitettavasti kirjassa ole mainittu) on todella kaunis ja takakansiteksti lupaa paljon, joten miksi ihmeessä olisin jättänyt kirjan siihen pöydälle pölyttymään.

Rakel Aho on ulkomaankirjeenvaihtaja, joka matkustaa kuohuvalle Balkanille. Hän on Romaniassa heti vallankumouksen jälkeen, raportoi eri puolilta Jugoslaviaa sisällissodan aikana ja kokee muun muassa Sarajevon piirityksen. Bukarestissa hän kohtaa Romeon, jonka palkkaa oppaakseen, ja opas tekeekin Rakeliin lähtemättömän vaikutuksen. Reportaasimatkojen välissä Rakel asuu Budapestissa, jossa elämä voisi olla melko rauhallistakin. Kaikkeen kuitenkin sekoittuu aito, aiemmin täysin tuntematon Gallen-Kallelan maalaus, jolle olisi montakin ottajaa.

Romaani on oivallinen ajankuva minullekin tutuista tapahtumista ihan lähihistoriasta. Heikuran vankka asiantuntemus tuo nuo hirvittävät tapahtumat yhtä lähelle - tai jopa lähemmäs - kuin uutiskuvat aikanaan. Ne tuntuvat hieman liiankin tutuilta, sillä sama on toistunut jo niin monta kertaa erinimisissä paikoissa tekijöinään erinimiset ihmiset. Valitettavasti.

Rakelin intressinä on tuoda esille tavallisten ihmisten tarinoita siitä, miten he sodan jaloissa selviävät. Tavallisia ihmisiä ovat sekä siviilit että sotilaat, hyökkääjät ja puolustajat, niin ystävät kuin vihamiehetkin. Rakel yrittää antaa äänen kaikille, ymmärtää kaikkia puolia. Miltä tuntuu juosta piiritetyssä kaupungissa tarkka-ampujia peläten, kun on ensin käynyt makaamassa kerrostalon katolla aseen etsimen läpi katsellen?

Sodassa olisi ollut kylliksi. Rakelin ja Romeon yhteisessä tarinassa olisi ollut kylliksi. Hieman liikaa on sittenkin tuo sivujuonne Gallen-Kallelan tauluun liittyen. Se tekee sota- ja ihmissuhderomaanista jännityskertomuksen, joka kietoutuu melko sekavaksi vyyhdiksi, joka lopussa kuitenkin selviää. 

Vielä on kehuttava Heikuran sykähdyttävää kielenkäyttöä. Se on parhaimmillaan runollista, takakannessa sitä sanotaan "rosoisen runolliseksi". Minun mielestäni se on kaunista.

Joen pintaa purjehtiva tuuli tarttui hiuksiin, valkoisen kaarisillan paksut vaijerit olivat kuin tanssin pyörteissä toisiaan ranteista tarttuneen parin käsivarret.         (s. 48)

Heikuralta ilmestyy tänä syksynä Rakel Ahon tarinaa jatkava romaani, Joki kaupungin alla, joka ehdottomasti on minun lukulistallani.

Haasteet: Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti

Heikura, Jouko: Mustien vuorten varjossa (Gummerus 2011)