Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

Suhautin tuplaespresson ja paistoin valkuaismunakkaan. Teki mieli lattea, mutta ei laktoosia tänään koska proteiinipäivä. Kaksi proteiinipäivää, kaksi hiilaripäivää, kolme päivää sekasyöntiä. Proteiinipäivien huono puoli on, että suoleen ei kerry riittävästi kuituja, joten tuotos saattaa olla papanamaista tai sitä ei kehity lainkaan. Hiilaripäivät korjaavat vinouman: hedelmiä, kokojyväleipää, leseitä, juureksia. (Aloituskappale s. 5.)

Ei jestas. Ensimmäisten muutaman sivun jälkeen olin jättää Anneli Kannon Ihan pähkinöinä kesken. Ajattelin, että nyt leikitellään kieli vähän liian poskessa. Tuli sellainen olo, että tässä nyt koko viihdegenrestä tehdään pilaa, mutta siitä ei lopulta ollut kyse. Onneksi romaani osoittautui myös moniulotteisemmaksi kuin nykyisen bisnesmaailman ja pinnalliseksi esitetyn, kaupunkilaisen elämäntavan herjaamiseksi. 

Mirjami on kokenut ja menestynyt bisnesnainen stilettikoroista huoliteltuun hiuskuontaloon. Työ lobbarina on kuljettanut ympäri maailmaa. Kaikkialla muualla paitsi kotikonnuilla Pohjanmaalla. Sinne Mirjamia ei saa kirveelläkään. Velvollisuudentunnosta hän kuuntelee siskonsa puhelut, muttei korvaansa lotkauta pohjanmaalaisille ongelmille. Kunnes sitten eräänä päivänä kohtalo kiepauttaa Mirjamin elämän täysin ylösalaisin. Helsinki saa jäädä, kun Mirjamia tarvitaan enemmän Pohjanmaalla eikä Helsingissä itse asiassa mitään enää ollutkaan. Korttitalo romahti.  

Mirjami on ärsyttävä hahmo: itsekeskeinen luksuksen tavoittelija. Silti hän on Helsingissä täysin muiden armoilla ja vietävissä. Hän esimerkiksi avokätisesti ostelee nuoremmalle rakastajalleen kalliita lahjoja ja kuljettaa ulkomaanmatkoilla. Töissä hän tekee sen, mitä firman toimitusjohtajakaksikko käskee. (Ja mitä saa?) Pohjanmaalla hän näyttelee maailmannaista eikä ole kiinnostunut läheisistään, jotka kuitenkin lopulta ovat ne, jotka jäävät. Minäminä-mimmin muutos on väistämätön, joskin realistinen. Eihän sitä nyt "kalsea narttu" täysin karvoistaan pääse.

Ihan pähkinöinä on satiirinomainen romaani. Kritiikkiä ja huomioita nykymaailman menosta. Aihepiirejä on paljon. Käsiteltyä tulevat niin nykyinen kapitalistinen yksilökulttuuri kuin pakolaisten ja muiden huolenpitoa tarvitsevien asema. Ja eihän tämä olisi viihderomaani eikä mikään, jos ei ilmassa lentelisi myös nuolia Amorin aseesta. Alun vastareaktion tyynnyttyä kirja tuli luettua yhdeltä istumalta, joten lukukokemus oli varsin positiivinen. En minä huonoja jaksa loppuun saakka lukea.

Kanto, Anneli: Ihan pähkinöinä (Karisto 2018)

Lainattu kirjastosta 

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen (Kuparisaari 3)

Odotin jo ennakkoon kovasti Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Kuparisaari-trilogian jokin aika sitten ilmestynyttä päätösosaa, Kapinallista. Trilogian toinen osa oli minulle hienoinen pettymys, niin kuin kakkososat usein ovat. Silti halusin totta kai tietää, miten Amayan ja Khalkoksen lopulta käy.

Joka kymmenes päivä Khalkoksen suuri isä Radko piti valtakunnassaan nuhteiden päivän. Kansa jonotti pääkaupunki Niccolumissa sijaitsevaan hoviin päästäkseen tunnustamaan hallitsijalle rikkeensä. Jokainen khalkkidi nimittäin rikkoi yhä lisääntyviä sääntöjä joko tietämättään tai tahallaan. Kansalaiset olivat vahingossa lausuneet maansa isän nimen kirosanan yhteydessä, panetelleet häntä selän takana tai ajatelleet vallankumouksellisia ajatuksia. (Aloituskappale s. 5)

Kapinallinen jatkuu siitä, mihin Korkea puoliso päättyy. Amaya ja Miroslav elävät piilossa pienessä kalastajakylässä, ja Khalkosta hallitsee kovalla kouralla Radko. Kansalaiset alkavat saada tarpeekseen tyrannimaisesta hallitsijasta ja hänen uusista, älyttömistä laeistaan. Syntyy vastarintaliike, joka tarvitsee karismaattisen johtajan, jota ihmiset kunnioittavat ja haluavat seurata. Myös Amayan ja Miroslavin on päätettävä, mitä he asialle tekevät vai tekevätkö mitään.

Kapinallinen on oivallinen johdatus diktatuurien ja vastarintaliikkeiden politiikkaan ja toimintaan. Tapahtumat ovat helposti verrattavissa oikean maailman oikeisiin tapahtumiin. Mukana on kaikkea, mikä aiheeseen liittyy: piilottelua, ihmisten kokoamista, strategian suunnittelemista, yhä tiukempia lakeja, kiduttamista, rankaisemista. Diktaattori pohtii, miten saa kansan pelkäämään itseään, jotta saisi heidät valtaansa. Kapinalliset joutuvat miettimään, miten voivat kokoontua ja miten saavat tiedon kulkemaan alati valvovan silmän alla. He joutuvat myös pohtimaan sitä, keneen voi luottaa.
 

Trilogian päätösosana Kapinallinen on mainio. Se päättää tarinan tyydyttävään loppuratkaisuun, joka itse asiassa on oikein hyvä. Yllätyinkin siitä hieman, sillä se ei ollut ainakaan minun odotuksieni mukainen. Toisaalta jos olisin ennalta miettinyt sitä, mihin diktatuurien on tapana päätyä, niin silloin loppu olisi sopinut täydellisesti odotushorisonttiini ja ollut yllätyksetön.

Amaya on päätösosassa vielä enemmän esillä kuin toisessa osassa. Minua ilahdutti erityisesti se, että Amayasta kasvaa trilogian aikana viisas nainen ja hän kehittyy ihmisenä. Hän ei anna edes äitinsä vaikuttaa itseensä ja pyrkimyksiinsä. Hän kuitenkin osoittaa viimein, että on kasvanut sellaiseksi johtajaksi, jollaiseksi hänet on kasvatettu - ja siihen tarvitaan Khalkosta.

Kirja tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ja ainakin minun oli ihan pakko lukea se yhdeltä istumalta. Yöpöydän kirjoissa ja Saran kirjoissa on myös pidetty Kapinallisesta.

Kanto, Anneli & Terhi Rannela: Kapinallinen (Karisto 2013)

Kansi: Anu Sallinen

Arvostelukappale 

Lyhyttä Lukudiplomiin

Olen yrittänyt hieman kiriä, jotta saisin Lukudiplomini suoritetuksi ennen toukokuun loppua. Siksipä esittelen tässä postauksessa kolme sitä varten lukemaani kirjaa. Kaikki kolme ovat tekstikokoelmia: tarinoita, satuja ja novelleja kotimaisilta tekijöiltä.

Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa

Kuva: WSOY

Hotakaisen novellikokoelma on ensimmäinen Hotakaiseni ja voin sanoa, etten ole - ainakaan tästä kirjasta - kovin vaikuttunut. Lukemisesta on kulunut nyt kuukausi, enkä enää oikein muista novelleista mitään. Eivät ne siis järin suurta vaikutusta tehneet.

Sammuttakaa savukkeenne ja hilatkaa ne säälittävät käsimatkatavaranne jalkatilasta sinne yläpesään. Nyt tää kirja alkaa. (s. 5)

Näytän hyvältä ilman paitaa on seitsemäntoista novellin kokoelma, jonka minäkertojana puuhaa Pete, entinen Ilari Purontakanen. Pete kertoo puhekielellä tarinoita itsestään, vaikka niiden henkilöt ovatkin erinimisiä. Tarinat kertovat tavallisista nuorista hieman epätavallisista kulmista. Kaikkien nuorten elämä on rankkaa, mutta näiden nuorten elämä on sellaista tavallisen rankkaa.

Näin openäkökulmasta en myöskään syttynyt teokselle kovin paljon. Muutama novelli on ihan hauska ja niitä voisi jotenkin tunneilla käyttää. Huumeeton elämä -novellissa puheenvuoron saa tavallinen nuori, sellainen, jota ei koskaan nähdä dokumentissa ääni muunnettuna kertomassa huumehelvetistään. Novellin parasta antia on sen ironisuus. Sama ironinen ote on myös novellissa Pizzeria 2037, joka kääntää vähän samaan tyyliin ns. normaalin asetelman päälaelleen.

Anneli Kanto: Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita

Kuva: Karisto

Jännitystä-listasta valitsin luettavakseni Anneli Kannon tarinakokoelman, jonka idea on sinänsä ihan toimiva. Kirjassa on siis uudelleenkirjoitettuna tunnettuja myyttisiä tarinoita Raamatusta, antiikin Kreikasta, Kalevalasta ja pohjoisten kansojen mytologioista. Kanto on pyrkinyt löytämään tarinoihin uuden näkökulman, jonka avulla alkuperäisiä tarinoita voisi ymmärtää paremmin. Tarinat on kirjoitettu pilke silmäkulmassa eli huumoria niistä ei puutu.

Tämän kertomuksen kertoi Nooan vaimo. Minun nimeäni ei Raamatussa mainita, katsokaa vaikka. Poikieni nimet sinne on kirjoitettu, mutta ei minun eikä miniöiden. Vaikka niin se oli, että kun Nooa neuvotteli Jumalansa kanssa ja Seem kinasteli isänsä kanssa, Haam makasi mahataudissa ja Jaafet lammaskarsinassa, me naiset keitimme puuroa, lapioimme sontaa ja yritimme pitää järjestystä yllä Nooan arkissa, ja se oli totisesti urakka se. (Tarinasta Hirmuinen vedenpaisumus s. 29)

Vaikka ajatus kokoelman taustalla on kiva, niin en silti kovin hyvin viihtynyt kirjan tarinoiden parissa. Luultavasti en vain kuulu kohderyhmään, mutta en toisaalta tuntejakaan varten keksinyt tarinoille kuin muutaman käyttötavan. Tunnetuimpia (oppilaiden tuntemia siis) tarinoita voisi esimerkiksi verrata alkuperäisiin ja miettiä, mitä uusi versio tuo niihin lisää.

Eija Timonen - Pirkko-Liisa Surojegin: Käsikäpälässä

Eija Timosen kirjoittama ja Pirkko-Liisa Surojeginin kuvittama satukokoelma Käsikäpälässä on sitä vastoin aivan ihana! Kokoelma sisältää kymmenen eläinaiheista satua (valittu Luontotarinoita-listalta), jotka ovat kaikki uusia mutta silti hyvin traditionaalisia. Niissä ihmisten ja eläinten kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja  molempien on opeteltava elämään toistensa kanssa. Myös metsä on tärkeässä roolissa. 

Timonen on yhdistänyt kansansatujen viisauden ja herkkyyden, jollaista vanhoissa saduissa ei aina ole. Surojeginin kuvitus herättää sadut eloon ja tuo esiin jokaisen sadun tunnelman ja tavoittaa niiden herkkyyden. Piirrokset ovat tyyliltään hurmaavan vanhanaikaisia.

Lempisadukseni nousi kokoelman aloittava tarina Susi ja ihmisen varjo, joka kertoo sudesta ja sepästä ja väärinymmärryksestä, joka johtaa siihen, että näistä kahdesta tulee vihamiehiä. 

Metsän siimeksessä susi nuoli haavojaan. Se oli vuorenvarma, että vahinko oli tavalla tai toisella sepän aikaansaannosta. Niin se kokosi ympärilleen susilauman ja varoitti tovereitaan tulen kärventävästä voimasta. Sitten se odotti kumppaneineen sopivaa hetkeä kostaakseen sepälle. Tällainen hetki koittikin ensimmäisten kovien pakkasten tullessa. (Sadusta Susi ja ihmisen varjo s. 10-11)

Hotakainen, Kari: Näytän hyvältä ilman paitaa (Bulevardisarja, WSOY 2000)

Päällisen kuva: Jussi Karjalainen

Kanto, Anneli: Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita (Karisto 2007)

Kuvittanut: Mika Kolehmainen

Timonen, Eija - Surojegin, Pirkko-Liisa: Käsikäpälässä (Tammi 2004)

Kannen kuva: Pirkko-Liisa Surojegin

Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Laura Lyytinen

Kaikki lainattu kirjastosta

Korkea puoliso (Kuparisaari 2)

Anneli Kannon ja Terhi Rannelan nuorten Kuparisaari-fantasiasarjan toinen osa Korkea puoliso jatkaa Amayan tarinaa siitä, mihin se ensimmäisessä osassa, Tähystäjäneidossa, jäi. Nyt Amaya on Khalkoksen saaren Korkea puoliso, joka johtaa saarta yhdessä miehensä, lapsenmielisen Samuilin, kanssa. 

Amaya asteli kiireesti pitkää käytävää. Uutinen poltteli hänen rinnassaan ja halusi tulla kerrotuksi nopeasti, heti, heti. Se ei olisi millään malttanut odottaa. Hypähtelevä ilo piti jakaa ja jakamalla kasvattaa. Samassa hän tunsi myös huonon omantunnon siiven pyyhkäisyn. (Aloituskappale s. 5)

Khalkoksen kansa rakastaa sydämellistä ja oikeudenmukaista Amayaa, joka on tuonut mukanaan oloja parantavia uudistuksia ja kohottanut esimerkiksi naisten asemaa merkittävästi. Hänen apunaan kaikessa tässä on ollut neuvonantaja Miroslav. Kaikki eivät kuitenkaan ihaile Amayaa ja tue hänen työtään: Samuilin äiti, Lilyana, ja veli Radko näkisivät uuden hallitsijattaren mielellään pysyttelevän sellaisessa asemassa kuin Khalkoksella on totuttu - puolisonsa koristeena. He alkavatkin punoa juonia Amayan, Samuilin ja Miroslavin pään menoksi.

Ensimmäistä osaa lukiessani olin erityisen ihastunut Amayan hahmoon ja naisten hyvään asemaan Sarmatiassa. Tässä toisessa osassa kummastakaan ei oikeastaan enää ollut mitään jäljellä. Amaya jää hieman tapahtumien, juonen varjoon. Hän on kyllä kasvanut ja aikuistunut paljon, minkä takia tämä toinen osa ei ehkä ole enää niin selvästi nuortenkirja. Ensimmäisessä osassa sarmatialaiset naiset ovat hyvin vahvoja, tietävät oman paikkansa ja tuntevat kykynsä. Siksi minun olikin vaikea niellä Amayan siskon, Snezanan, hahmoa ja hänen ratkaisujaan. Miksi itsenäiseksi kasvatettu nainen kliseisesti unohtaa kaiken mitä hänen omaan kulttuuriinsa kuuluu ja alistuu miehensä pelinappulaksi vain koska rakastaa tätä? Miksi tällaista ajattelutapaa tuodaan edelleen esiin nuorille suunnatussa kirjassa? No, voihan olla että trilogian viimeinen osa selittää tämänkin parhain päin.

Korkeassa puolisossa tuodaan esille Radko ja hänen pahuutensa. Hänen hahmonsa onkin mielenkiintoinen ja toimii hyvänä vastaparina Amayalle. Selvästi tämä toinen osa petaa trilogian päätöstä, mikä lienee tyypillistä kakkososille: siinä esitellään paremmin tarinan pahis, mikä enteilee viimeistä taistelua hyvän ja pahan välillä, ja juontakuljettavia tapahtumia on hengästyttävä määrä.

Vaikka pidin enemmän trilogian ensimmäisestä osasta, niin ei tämäkään missään nimessä huono ole. Tarina etenee todella vauhdikkaasti, enkä olisi millään malttanut laskea kirjaa kädestäni. Odotankin innolla päätösosaa, sillä haluan ehdottomasti tietää, miten Amayan ja Khalkoksen käy ja mikä on Snezanan rooli tässä kaikessa.

Korkea puolison on lukenut myös Sara.

Haasteet: Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti

Kanto, Anneli - Rannela, Terhi: Korkea puoliso (Karisto 2012)

Tähystäjäneito (Kuparisaari 1)

Pidän melko paljon fantasiakirjallisuudesta, vaikka en voikaan sanoa tuntevani sitä kovinkaan laajasti. Siinä kuitenkin kiehtoo se, että kirjoissa on kunnollinen, yleensä mukaansatempaava tarina. Rakastan hyviä tarinoita! Kotimainen fantasia on tähän asti ollut minulle kuitenkin täysin tuntematon alue, mutta jos se on lähellekään yhtä tasokasta kuin Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Tähystäjäneito, on sillä uusi ystävä.

- Hyvää syntymäpäivää, tyttäreni, ruorinainen Blagorodna toivotti ja johdatti kaksi neitoa pieneen huoneeseen, jossa he eivät olleet koskaan aikaisemmin käyneet. Tytöt olivat kyllä kuulleet hovin aarrekammiosta, mutta sinne ei ollut lupa mennä eikä sinne niin vain livahdettukaan. Aarteita säilytettiin paksun oven ja monen lukon takana.

17-vuotias sarmatialainen tähystäjäneito Amaya saa ensimmäisen edustustehtävänsä: hänen on matkustettava Khalkoksen saarelle sen edesmenneen johtajan, isä Romanin hautajaisiin. Sarmatialaisten täytyy osallistua hautajaisiin, sillä maiden väliset kauppasuhteet edellyttävät sitä. Sarmatia nimittäin ainoana valtiona ostaa Khalkokselta louhittavaa kuparia. Khalkoksella Amayan oppaana toimii hovin neuvonantaja Miroslav, joka esittelee khalkkidien maata valtiovieraalle jokseenkin vastahakoisesti. Tähystäjäneito suoriutuu tehtävästään varsin mallikkaasti, mutta Khalkoksen hovilla, Korkealla puolisolla ja tämän pojilla, on hänen varalleen suunnitelmia, jotka mutkistavat hänen kotiinlähtöään ja lopulta muuttavat hänen elämänsä täysin. 

En aluksi pitänyt Amayasta ollenkaan. Hän vaikutti todella naiivilta 17-vuotiaaksi. Hän kuitenkin kasvaa kaiken kokemansa ja näkemänsä myötä aikuiseksi valtiovierailunsa aikana. Minua ilahdutti erityisesti se, että vaikka hän näennäisesti tyytyy kohtaloonsa, koska ei voi sillä hetkellä muutakaan tehdä, kytee hänen sisällään voimakas halu tehdä oikein ja vastarintaa. Alun perin pelkäksi pelinappulaksi kaavailtu tyttönen osaakin tehdä omia siirtoja.

Toinen minua ilahduttava seikka on se, että kirjassa naiset ovat hyvin vahvoja. Khalkoksella naisten asema on heikko, ja heitä pidetään miehiä tyhmempinä. Heitä ei esimerkiksi kannata kouluttaa. Sarmatiassa taas naiset ovat vahvoja. Valtiota johtaa ruorinainen Blagorodna ja hänen miehensä on perämies Neofit. Jopa nimitykset kertovat naisten vallasta. 

-Sarmatiassa naiset purjehtivat, käyvät kauppaa, opettavat ja toimivat kirjureina, eikä siinä ole mitään merkillistä.

--

Amaya ajatteli, että läksyttäisi Miroslavin kunnolla. Niinkö mies oli Amayastakin ajatellut? Että hänen ajattelunsa ylsi juuri ja juuri lehmän tasolle, jos sillekään? Amaya päätti näyttää kyläläisille, että tytöt oppivat siinä missä pojatkin ja että oli vääryys, jos puolet Khalkoksen kansasta oli oppimatonta ja tietämätöntä. 

Kuparisaari-fantasiatrilogian aloitusosassa on paljon tärkeitä teemoja: politiikan valtapelit, alistaminen, naisten asema. Mikään ei oikeastaan ole sitä miltä näyttää. Jokainen ajaa omaa asiaansa. Toisten asia on henkilökohtainen, toiset haluavat hyvää myös muille. 

Tähystäjäneito on nuortenkirja, minkä huomaakin tietyssä keveydessä asioiden (esim. politiikan) käsittelyssä. Pidin kyllä kirjasta kovasti ja sen tarina imaisi yllättävillä juonenkäänteillä mukaansa. Takakansitekstissä kirjan luvataan yhdistelevän seikkailua, huumoria ja romantiikkaa. Onneksi romanttinen juonne on tavallaan vain sivuosassa, vaikkei se vähäinen olekaan. Onneksi sen tähden, että romanttista fantasiaa nuorille on jo kirjatolkulla. Odotan innolla seuraavaa osaa, jonka pitäisi ilmestyä syyskuussa.

Haasteet: Lasten linnoitus -haaste, Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti, TBR100

Kanto, Anneli & Rannela, Terhi: Tähystäjäneito (Karisto 2011)

ps. Trilogialla on myös nettisivut kuin Twilightilla konsanaan.