Lyhyttä Lukudiplomiin

Olen yrittänyt hieman kiriä, jotta saisin Lukudiplomini suoritetuksi ennen toukokuun loppua. Siksipä esittelen tässä postauksessa kolme sitä varten lukemaani kirjaa. Kaikki kolme ovat tekstikokoelmia: tarinoita, satuja ja novelleja kotimaisilta tekijöiltä.

Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa

Kuva: WSOY

Hotakaisen novellikokoelma on ensimmäinen Hotakaiseni ja voin sanoa, etten ole - ainakaan tästä kirjasta - kovin vaikuttunut. Lukemisesta on kulunut nyt kuukausi, enkä enää oikein muista novelleista mitään. Eivät ne siis järin suurta vaikutusta tehneet.

Sammuttakaa savukkeenne ja hilatkaa ne säälittävät käsimatkatavaranne jalkatilasta sinne yläpesään. Nyt tää kirja alkaa. (s. 5)

Näytän hyvältä ilman paitaa on seitsemäntoista novellin kokoelma, jonka minäkertojana puuhaa Pete, entinen Ilari Purontakanen. Pete kertoo puhekielellä tarinoita itsestään, vaikka niiden henkilöt ovatkin erinimisiä. Tarinat kertovat tavallisista nuorista hieman epätavallisista kulmista. Kaikkien nuorten elämä on rankkaa, mutta näiden nuorten elämä on sellaista tavallisen rankkaa.

Näin openäkökulmasta en myöskään syttynyt teokselle kovin paljon. Muutama novelli on ihan hauska ja niitä voisi jotenkin tunneilla käyttää. Huumeeton elämä -novellissa puheenvuoron saa tavallinen nuori, sellainen, jota ei koskaan nähdä dokumentissa ääni muunnettuna kertomassa huumehelvetistään. Novellin parasta antia on sen ironisuus. Sama ironinen ote on myös novellissa Pizzeria 2037, joka kääntää vähän samaan tyyliin ns. normaalin asetelman päälaelleen.

Anneli Kanto: Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita

Kuva: Karisto

Jännitystä-listasta valitsin luettavakseni Anneli Kannon tarinakokoelman, jonka idea on sinänsä ihan toimiva. Kirjassa on siis uudelleenkirjoitettuna tunnettuja myyttisiä tarinoita Raamatusta, antiikin Kreikasta, Kalevalasta ja pohjoisten kansojen mytologioista. Kanto on pyrkinyt löytämään tarinoihin uuden näkökulman, jonka avulla alkuperäisiä tarinoita voisi ymmärtää paremmin. Tarinat on kirjoitettu pilke silmäkulmassa eli huumoria niistä ei puutu.

Tämän kertomuksen kertoi Nooan vaimo. Minun nimeäni ei Raamatussa mainita, katsokaa vaikka. Poikieni nimet sinne on kirjoitettu, mutta ei minun eikä miniöiden. Vaikka niin se oli, että kun Nooa neuvotteli Jumalansa kanssa ja Seem kinasteli isänsä kanssa, Haam makasi mahataudissa ja Jaafet lammaskarsinassa, me naiset keitimme puuroa, lapioimme sontaa ja yritimme pitää järjestystä yllä Nooan arkissa, ja se oli totisesti urakka se. (Tarinasta Hirmuinen vedenpaisumus s. 29)

Vaikka ajatus kokoelman taustalla on kiva, niin en silti kovin hyvin viihtynyt kirjan tarinoiden parissa. Luultavasti en vain kuulu kohderyhmään, mutta en toisaalta tuntejakaan varten keksinyt tarinoille kuin muutaman käyttötavan. Tunnetuimpia (oppilaiden tuntemia siis) tarinoita voisi esimerkiksi verrata alkuperäisiin ja miettiä, mitä uusi versio tuo niihin lisää.

Eija Timonen - Pirkko-Liisa Surojegin: Käsikäpälässä

Eija Timosen kirjoittama ja Pirkko-Liisa Surojeginin kuvittama satukokoelma Käsikäpälässä on sitä vastoin aivan ihana! Kokoelma sisältää kymmenen eläinaiheista satua (valittu Luontotarinoita-listalta), jotka ovat kaikki uusia mutta silti hyvin traditionaalisia. Niissä ihmisten ja eläinten kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja  molempien on opeteltava elämään toistensa kanssa. Myös metsä on tärkeässä roolissa. 

Timonen on yhdistänyt kansansatujen viisauden ja herkkyyden, jollaista vanhoissa saduissa ei aina ole. Surojeginin kuvitus herättää sadut eloon ja tuo esiin jokaisen sadun tunnelman ja tavoittaa niiden herkkyyden. Piirrokset ovat tyyliltään hurmaavan vanhanaikaisia.

Lempisadukseni nousi kokoelman aloittava tarina Susi ja ihmisen varjo, joka kertoo sudesta ja sepästä ja väärinymmärryksestä, joka johtaa siihen, että näistä kahdesta tulee vihamiehiä. 

Metsän siimeksessä susi nuoli haavojaan. Se oli vuorenvarma, että vahinko oli tavalla tai toisella sepän aikaansaannosta. Niin se kokosi ympärilleen susilauman ja varoitti tovereitaan tulen kärventävästä voimasta. Sitten se odotti kumppaneineen sopivaa hetkeä kostaakseen sepälle. Tällainen hetki koittikin ensimmäisten kovien pakkasten tullessa. (Sadusta Susi ja ihmisen varjo s. 10-11)

Hotakainen, Kari: Näytän hyvältä ilman paitaa (Bulevardisarja, WSOY 2000)

Päällisen kuva: Jussi Karjalainen

Kanto, Anneli: Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita (Karisto 2007)

Kuvittanut: Mika Kolehmainen

Timonen, Eija - Surojegin, Pirkko-Liisa: Käsikäpälässä (Tammi 2004)

Kannen kuva: Pirkko-Liisa Surojegin

Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Laura Lyytinen

Kaikki lainattu kirjastosta

Herkullisia suhteita

Kreikka-projektini (johon voit tutustua Kreikka-sivulla) nytkähti taas yhden kirjan eteenpäin. Koska kreikkalaista kirjallisuutta on suomennettu ilmeisen vähän, mennään sillä mitä kirjastosta sattuu löytymään. Andreas Staikosin Herkullisia suhteita on tarina ruoasta ja rakkaudesta, tai ehkä paremminkin intohimosta - reseptejä unohtamatta.

Kevyt ruoan tuoksu leijaili vierekkäisten parvekkeiden avoimista ovista sisään ja ulos ja yhdisti Averofkadun numero 18 kuudennen kerroksen asukkaat, Damoklis Dimun ja Dimitris Isavridisin. (Aloituskappale s. 9)

Naapurukset Damoklis ja Dimitris rakastavat ruokaa ja ruoanlaittamista. Molemmat hemmottelevat rakastettuaan mitä upeammilla aterioilla. Toinen miehistä, Damoklis, ymmärtää ensin, että hänen rakastajattarensa Nana on myös naapurin rakastettu. Alkaa hillitön kilpailu parhaasta ateriasta. Aluksi Damoklisin kilpailu on yksipuolista, mutta se kiristyy, kun Dimitriskin tajuaa asioiden todellisen laidan. Miehet punovat myös yhdessä juoniaan petollista Nanaa vastaan, mutta eivät kuitenkaan pysty luottamaan toisiinsa. Lopputulos on silti jokseenkin yllättävä.

Staikos tunnetaan kotimaassaan paremmin näytelmäkirjailijana, ja Herkullisissa suhteissakin on nähtävissä tietynlaista näytelmällisyyttä. Romaani taipuisi näyttämölle varmasti vaivatta. Minusta tuntui itse asiassa koko ajan, että luen draamaa, näytelmätekstiä. Romaani koostuu 17 luvusta, joiden voisi ajatella olevan näytelmän kohtauksia. Joko Damoklis tai Dimitris on tapahtumissa koko ajan läsnä. Silti he jäävät melko etäisiksi. Lukijan huomio kiinnittyy Nanaan. Kuka hän oikein on? Miksi hän pitää kahta rakastajaa? Miksi hän kohtelee heitä kuin he olisivat orjia? Miksei hänen miehensä huomaa mitään? Milloin hän ylipäätään ehtii olla miehensä kanssa? Nana on henkilöistä myös ainoa, jota kuvaillaan. Molemmat miehet ovat olemassa vain Nanaansa varten, tyydyttääkseen tämän pienimmänkin halun, toteuttaakseen oudoimmankin oikun.

Nanan lisäksi keskeisessä asemassa on ruoka: Mitä miehet valmistavat ateriaksi rakkaalleen ja miten. Jokaisen luvun lopussa on reseptit ruoista, joita Nana saa syödäkseen. (Tätä kirjaa ei siis kannata lukea nälkäisenä - etenkään jos pitää kreikkalaisesta ruoasta!) Reseptit katkaisevat kerronnan, mikä omalta osaltaan tekee luvuista erillisiä, toisiinsa sitomattomia ja luo draamallisuutta. Ei sillä etteikö tarina itsessään noudattaisi draaman kaarta huippukohtineen ja yllätyksineen. 

Lukiessani Herkullisia suhteita en oikein ollut vakuuttunut sen ansioista. Luin kirjan kuitenkin loppuun, sillä halusin tietää, mihin suuntaan kolmiodraama etenee. Halusin myös saada selville kuka tuo salaperäinen Nana oikein on ja mihin hän tähtää. Tarina on kuin onkin melko yllättävä, mutta Nanan kohdalla sain pettyä: hän pysyy mysteerinä, valehtelevana viettelijänä - ja hyvä niin.

Staikos, Andreas: Herkullisia suhteita (Tammi 2000)

Kreikankielinen alkuteos: Epikíndines magirikés (1997)

Suomentanut Marja Suominen

Päällys: Marko Taina

Näkymätön ja näkyvä - nykykreikkalaisia novelleja

Haastoin itseni maaliskuussa lukemaan kreikkalaista kirjallisuutta. Antiikin kirjallisuuteen jo jonkin verran perehtyneenä rajasin haasteeni koskemaan nykykirjallisuutta. Halusin aloittaa kirjallisuusmatkani jollakin sellaisella teoksella, joka antaisi yksittäistä romaania laajemman kuvan. Sellainen löytyikin: Reija Tannisen ja Maria Martzoukoun toimittama novelliantologia Näkymätön ja näkyvä - nykykreikkalaisia novelleja esittelee lukijalleen kymmenen nykykreikkalaista kirjailijaa (jokaisesta kirjailijasta on lyhyt esittely), jotka ovat syntyneet vuosien 1851 ja 1951 välillä. Novelleja on yhteensä 25 ja niiden lisäksi lopussa on vielä katsaus nykykreikkalaisen proosakirjallisuuden historiaan. Uusin novelli on julkaistu 1980-luvun loppupuolella, joten kovin uusista teksteistä ei ole kyse. Kreikkalaisen kirjallisuuden historia on kuitenkin niin pitkä, että näitä kaikkia voi pitää nykykirjallisuutena.

Jos haluaisi etsiä novelleista joitakin yhteisiä piirteitä, niin maiseman kuvailua on melko paljon, uskonto on hyvin keskeisessä asemassa (samoin kuin monessa novellissa armeija) ja näkökulma on miesten. Naisnäkökulma jää todella vähälle, sillä kirjassa on vain kolme naisen kirjoittamaa novellia, jotka myös kuvaavat naisen elämää naisen näkökulmasta. Kokoelman novellit ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvin realistisia, ja useassa elämän karuus esitetään karun luonnon kuvauksen avulla. Aiheet ovat hyvin universaaleja, mutta toisin kuin esimerkiksi kotimaisessa saman aikakauden proosassa, kreikkalaisissa novelleissa on enemmän sijaa pohdinnalle - sekä filosofiselle että uskonnolliselle.

Aleksandros Papadiamantis (1851-1910)

Aaltojen viemä -novellissa asianajaja muistelee viimeistä kesää, jolloin hän oli onnellinen. Hän oli tuolloin 18-vuotias köyhä vuoristolaispaimen. Kylmä rakkaus taas kertoo tarinan viinaanmenevästä ukko-Jannioksesta. Näiden kahden novellin jälkeen olin antaa periksi ja todeta, ettei kreikkalainen kirjallisuus taida olla minua varten. Onneksi maltoin mieleni ja jatkoin. Papadiamantis on arvostettu kirjailija ja hänen pienoisromaaniaan Murhaajatar (1903)  pidetään Kreikan kirjallisuuden helmenä. Minuun hänen novellinsa eivät kuitenkaan uponneet.

Konstantis Theotokis (1872-1923)

Mahalleen-novellissa (1899) ryöväri palaa kotiinsa piileskeltyään vuorilla vuosia vain huomatakseen, että hänen vaimonsa on synnyttänyt toiselle miehelle lapsen. Mutta katkerasti hymyillen hän sanoo vaimolleen: "Älä pelkää vaimo. En tee sinulle pahaa, vaikkakin sen ansaitsisit." Maalaiselämää kuvaa nimensä mukaisesti millaista on elää pienessä maalaiskylässä. Päähenkilö Petros Kladis on isäntä, joka haluaisi naittaa poikansa, mutta morsianehdokas haluaakin valita puolisonsa rakkaudesta. Novelli kuvaa hyvin naisen asemaa maalaisyhteiskunnassa. Tätä novellia lukiessani löysin paljon yhtymäkohtia suomalaiseen realistiseen kirjallisuuteen. Naisen ja köyhän asema on ollut (ja on) sama oltiin sitten missäpäin maailmaa tahansa.

Ilias Venezis (1904-1973)

-->

Yksi kokoelman parhaista novelleista on mielestäni Lokit (1944). Se kuvaa koskettavasti yksinäisyyttä vanhan majakkavahti Dimitriksen kautta. 

Vanhus painoi päänsä ja kyyneleet putosivat kuivaan maahan. Majakan valo syttyi ja sammui tasaisin aikavälein, ankarasti ja lakkaamatta, kuin elämän pimeät voimat - kuin ihmisen kohtalo ja kuolema.

Asklepionin yö (1954) kertoo turkkilaisesta Ahmedista, joka vaimonsa kanssa asuu eristyksissä Asklepionin temppelin raunioiden lähettyvillä, Kos-saaren vuorten kupeessa. Novellissa pohditaan ihmisen sisintä: miksi ihminen ei tyydy osaansa vaan haluaa enemmän - jopa tietää kohtalonsakin.

Dimitris Hatzis (1913-1981) 

Laskuveden aika (1966) kuvaa lapsen muuttumista aikuiseksi, hänen ymmärryksensä kehittymistä. Konstantiksen ja hänen kehitysvammaisen veljensä Stratiksen äiti on huora, mutta pojat eivät sitä ymmärrä. Stratis pakenee mielikuvitusmaailmaansa vammaisuuttaan ja elinolojaan ylipäätään. Konstantis alkaa kuitenkin ymmärtää ja ymmärtäessään hänen lapsuutensa loppuu. Voiko äitiään ja elämäänsä vain paeta? Tämä novelli jäi vahvana mieleeni, sillä kuvaus on hyvin vaikuttavaa ja antaa lukijalle avaimet päästä Konstantiksen ajatuksiin ja kokemuksiin.

Spiros Plaskovitis (s. 1917)
Novellissa Tutka (1970) munkki Nikandros kamppailee maallisen ja hengellisen välillä pohtiessaan kannattaako kuitenkaan uskoa ja heittää kaikki muu pois. Hengelliseen elämään häntä kannustaa igumeeni Gabriel, kun taas maalliseen, materialistiseen elämään houkuttelevat noppapeli, raha ja alkoholi. 

E. H. Gonatas (s. 1924)
Vierailu-novellissa (1963) kaksi ystävystä on tehnyt sopimuksen, jonka henki on kuitenkin vaarassa yllätysvierailun vuoksi. Mielenkiintoinen novelli piti otteessaan yllätykselliseen loppuunsa saakka. Matkustaja (1945) kuvaa nuoren miehen sisäistä taistelua syyllisyyden otteessa. Novellissa on vivahteita maagisuuteen ja kauhuun, joten se on kaikkea muuta kuin realistinen. 

Marios Hakkas (1931-1972)
Nysähäntä (1966) on sotilasyhteisössä asuva pahamaineinen muuli, joka saa uuden komentajan raivon partaalle. Tilannetta ei varsinaisesti helpota myöskään se, että pataljoonassa palvelee petturi. Komentaja aikoo päästä kertaheitolla eroon sekä muulista että petturista. Vankilasta vapautuminen (1966) on lyhyt novelli, joka kuvaa hetken, jolloin mies on vapautumassa vuosien istumisen jälkeen. Novelli Maailmankaikkeuden salissa (1966) kertoo pettymyksestä rakkaudessa ja petoksesta. Sitä uskoo toiveensa ja unelmansa rakastetulleen, luottaa. Valitettavasti kaikki rakkaudet eivät ole luottamuksen arvoisia. Pidin kovasti kaikista kolmesta Hakkaksen novellista. 

I. H. Papadimitrakopulos (s. 1930)
Ilias Papadimitrakopuloksen novelleja antologiassa on eniten - yhdeksän kappaletta (Uni, Hautajaiset, Tyräleikkaus, Asemalla, Rosamunde, Eleni, Hevonen, Rotko ja Epilogi). Ne ovat ainakin jollakin tasolla omaelämäkerrallisia: päähenkilönä on Ilias-niminen mies, jonka elämä seuraa melko orjallisesti kirjailijan elämän vaiheita. Papadimitrakopulos on ensimmäiseltä ammatiltaan sotilaslääkäri ja novelleissaan hän kritisoi armeijan toimintaa, simputusta, korruptiota. Parhaiten mieleeni jäivät seuraavat kolme novellia. Asemalla-novellissa mies menee ystäväänsä asemalle vastaan käytyään ensin onnittelemassa äitiään. Novellin loppu on hieman hämmentävä eikä tällainen lyhyt juonikuvaus todellakaan tee novellille oikeutta. Rosamunde-novellissa Ilias-kertoja muistelee, miksi valitsi sotilaslääkärin uran. Eleni taas kuvaa ensimmäisiä viikkoja kasarmilla. 

Rea Galanaki (s. 1947)
Mustavalkoinen-novelli (1986) on unenomainen ja hämmentävä matka valokuvan kautta menneisyyteen, muistoihin. Kuvat kertovat paljon, mutta ilman sanoja paperilla kaikkea ei voi muistaa. Myös kokoelman niminovelli Näkymätön ja näkyvä (1986) on hämmennystä herättävä. Neljä ystävystä matkustaa pieneen kylään luentoa kuuntelemaan, mutta paikan tunnelma on niin epätodellinen, jopa maaginen, että se saa tarinassa pääosan. 

Ziranna Zateli (s. 1951)
Viime vuoden morsian (1984) on vahva ja eroottisesti latautunut novelli Markoksen ja kertojan välisestä suhteesta. Novelli on hyvinkin kiintoisa, sillä se hämmästyttää lukijaa useammankin kerran. Lukija luulee ymmärtävänsä punaisen langan, mutta tulee vielä lopussa yllätetyksi. Näin kävi ainakin minulle.

Novelliantologia lisäsi mielenkiintoani kreikkalaista nykykirjallisuutta kohtaan. Voisin lukea lisää lähes kaikilta antologian kirjailijoilta, mutta etenkin Hatzis, Hakkas, Galanaki ja Zateli jäivät mieleeni. Kokoelman ulkonäöstä annan suuren miinuksen, sillä se ei varmasti kannusta ketään tarttumaan kirjaan ainakaan hetken mielijohteesta. Niin tylsä ja "tenttikirjamainen" se on.

Tanninen, Reija - Martzoukou, Maria (toim.): Näkymätön ja näkyvä - nykykreikkalaisia novelleja (Suomen Ateenan-instituutti 2000)
Novelleja ovat suomentaneet Anneli Lieko, Petra Pakkanen, Marja Suominen, Reija Tanninen, Juha Valkeapää ja Anna Wartiovaara.