En ole koskaan lukenut Jari Tervoa. Paitsi että nyt olen. Ja muistin juuri, että minut oli Tervon lukemiseen ihan haastettukin Lurun toimesta (Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste). Pahoitteluni, Luru, että haasteeseen tarttuminen on kestänyt näin kauan!
 |
| Kuva täältä |
Minulla oli ja osin on edelleenkin aikamoisia ennakkoluuloja Tervoa ja hänen tekstejään kohtaan, eikä vähiten Uutisvuodon tähden. Todellakaan en aikonut tämänvuotista kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirjaa, Tervon Jarrusukkaa, hankkia (en hankkinut viimevuotistakaan), mutta sattumalta tilasin netistä kirjoja (tai kirjan: Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-keittokirjan) juuri tuona kyseisenä päivänä. Ajattelin, että tulkoon, katsotaan.
Rouva Happonen ilmoitti kolme päivää ennen ensi-iltaa, että Jeesus-lapselle oli kohonnut kuume, Jeesus ei pystyisi hoitamaan rooliaan. (Aloituskappale s. 7)
Keski-ikäinen kulttuurihistorian dosentti sijaistaa yläkoulussa ja hänen kontolleen on osunut ohjelman järjestäminen koulun joulujuhlaan. Kuten edellä olevasta kirjan aloituskatkelmasta huomaa, ei kaikki suju suunnitelmien mukaan. Miten voi järjestää seimikuvaelman ilman oikeaa, elävää Jeesus-lasta? Päähenkilölle käy pian selville, ettei vauvaa voi niin vain lainata/vuokrata esitystä varten. Koko homma hajoaa käsiin, kun Neitsyt Mariaakaan ei löydy (monitulkintaisesta lehti-ilmoituksesta huolimatta) ja viisaat tietäjät ilmoittavat sairastuneensa nuhaan. Vauvasta tulee tohtorille pakkomielle ja jostainhan sellainen hänen kainaloonsa sitten löytyykin. Mistä ja miten? No, se selviää lukemalla.
Tervon teksti etenee sujuvasti ja nokkelasti, mutta ongelmana on, että se tuntuu muka-nokkeluudelta. Minua ei siis naurattanut. Korkeintaan hymyilytti muutaman kerran. Ehkä teos on vähän turhankin absurdi koheltavine henkilöineen. Kirjassa on siis yksi koheltaja, eikä hän kohella tarkoituksellisesti. Hän ei ole mikään Hessu Hopo vaan huumori syntyy siitä, ettei tyypillä ole mitään todellisuudentajua tai sosiaalisia taitoja. Hän ajattelee kaiken analyyttisesti ja hyvin mustavalkoisesti, elää kulttuurihistoriallisuuden lasit silmillään. Kaikesta näet voisi tehdä tutkimusta. "Oikeaa" elämää hän ei tajua elää ollenkaan. Kunnes.
Jarrusukassa on havaittavissa myös ajankuvaa ja suurempia teemoja esimerkiksi monikulttuurisuuteen ja kasvatukseen liittyen. Se ei kuitenkaan varsinaisesti jätä aiheita lukijan mieleen pohdiskeltaviksi pyörimään. Ehkä kirjan kepeys ja nopealukuisuus aiheuttaa sen, ettei ns. tärkeitäkään asioita jää miettimään.
Ei Jarrusukka huono kirja ole. Se ei vain ole minun kirjani. Toisaalta se vahvisti uskoa siitä, ettei Tervo ole ollenkaan minun kirjailijani (vaikka Laylan aionkin vielä jonain päivänä lukea). Toisaalta se aukaisi maalis- ja huhtikuun vaivanneen lukujumin, sillä se oli todella helppo- ja nopealukuinen.
Jarrusukasta on kirjoitettu ainakin Kirsin kirjanurkassa ja Koko lailla kirjallisesti -blogissa.
Tervo, Jari: Jarrusukka (Kirjakauppaliitto 2013)
Etukannen suunnittelu: Tuula Mäkiä
