Omaa tietä etsimässä (Eat, Pray, Love)

Kunpa Giovanni suutelisi minua.

Äh, on hirvittävän paljon syitä, miksi se olisi todella huono ajatus. Ensinnäkin Giovanni on kymmenen vuotta nuorempi kuin minä ja - kuten suurin osa parikymppisistä italialaismiehistä - asuu yhä äitinsä kanssa. Jo nämä pari tosiasiaa sinällään osoittavat, että hän olisi varsin epätodennäköinen romanssin vastapuoli minulle, kun otetaan huomioon, että olen puolessa välissä neljääkymmentä oleva amerikkalainen uranainen, joka on vastikään käynyt läpi epäonnistuneen avioliiton ja järkyttävän, loputtoman avioeron, jota seurasi välittömästi raastavaan sydänsuruun päättynyt intohimoinen rakkaussuhde.       (s. 15) 

Luettuani muutaman ensimmäisen sivun Elizabeth Gilbertin omaelämäkerrallisesta bestselleristä Eat Pray Love, suomeksi Omaa tietä etsimässä, ajattelin, ettei se vain ole minua varten. Siinä ärsytti monikin asia. Jostain tuntemattomasta syystä jatkoin kuitenkin lukemista, eikä kokemus tässä kohtaa elämää mitenkään huono ollut. Romaani jätti nimittäin jälkeensä paljon pohdittavaa ja puntaroitavaa, vaikka sen melko viihteelliseksi kategorioinkin - ainakin ennen lukemista.

Elizabeth Gilbert on journalisti, jonka elämässä kaikki on päällisin puolin paremmin kuin kunnossa. On hyvä työpaikka, ihana aviomies, kaunis koti ja kaikkea muuta, mitä kolmekymppisellä nykyään kuuluu olla. Silti hän löytää itsensä toistuvasti keskellä yötä kylpyhuoneen lattialta itkemästä, kunnes havahtuu huomaamaan, ettei se ole ihan normaalia tai ylipäätään toivottavaa. Alkaa likainen ja uuvuttavan pitkä eroprosessi. Sen jälkeen hän pakkaa laukkunsa ja lähtee vuodeksi ulkomaille ottamaan selvää, kuka hän itse on ja miten saisi yhteyden omaan sisimpäänsä ja jumalaan. Matka vie Italiaan mässäilemään, Intiaan joogaamaan ja Indonesiaan oppimaan ja rakastamaan.

Kaikesta alun epäilystäni huolimatta huomasin siis jossakin vaiheessa pitäväni kirjasta. En tiedä, olisinko muussa elämäntilanteessa pitänyt tästä samalla tavoin, mutta nyt on sellainen kevyt itsetutkiskelun hetki. Siihen sopi loistavasti Elizabethin pyrkimysten seuraaminen. Kirjassa on paljon ärsyttävääkin, kuten jo mainitsinkin. Minä en ensinnäkään oikein pitänyt romaanin kerrontatavasta. Siitä, että kertoja puhuttelee lukijaa ja kertoo tälle ikään kuin ystävälleen. Tähän liittyy myös toinen ärsyttävyys: muka-hyvä huumori. Ei juuri naurattanut. Ja se loppu: perustavanlaatuista chick-litiä. Toisaalta mietin monta kertaa sitäkin, että eikö itseään voi tutkiskella muuten kuin haahuilemalla ympäri maailmaa. Tämä on tällainen länsimaalaisen, hyvin toimeentulevan ihmisen eksistentiaalikriisin ja sen selättämisen kuvaus. Mutta joo, kaipa sitä pitää lähteä kauas, jotta näkisi lähelle. Niinhän se vanha viisaus kuuluu. Kaikesta narinasta huolimatta siis pidin kirjasta ja sen sanomasta, joka on hyvinkin syvällinen. Gilbert on käynyt läpi perusteellisen prosessin ja osaa kertoa siitä ne tärkeimmät vaiheet.

Kirjasta on tehty myös elokuva, jota tähdittävät Julia Roberts ja Javier Bardem. Kyllä houkuttaisi vähän sekin.

Gilbert, Elizabeth: Omaa tietä etsimässä - Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa (Seven/Otava 2010 [2007])

Englanninkielinen alkuteos: Eat, Pray, Love: One Woman's Search for Everything Across Italy, India and Indonesia (2006)

Suomentanut Taina Aarne