Ferenc Molnár: Koulupoikia

Unkarilaisen Ferenc Molnárin nuorille suunnattu 1880-luvun Budapestiin sijoittuva klassikkoteos Koulupoikia on julkaistu tänä vuonna Outi Hassin uutena suomennoksena. Romaani on ilmestynyt alun perin vuonna 1907 ja ensimmäinen suomennoskin jo 1913. Hassin esipuheen mukaan romaani saavutti heti ilmestyttyään suuren suosion ja kuuluu edelleen unkarilaisen peruskoulun lukemistoon. Se onkin kestänyt hyvin aikaa.

Varttia vaille yksi iltapäivällä, monen pitkän ja epäonnistuneen kokeilun jälkeen, tapahtui kemianluokan opettajanpöydällä kauan odotettu ihme: bunsenlampun värittömään liekkiin ilmestyi smaragdinvihreä juova sen merkiksi, että aivan niin kuin opettaja oli tahtonut todistaa, se kemiallinen yhdiste, jonka tuli värjätä liekki vihreäksi, todellakin värjäsi liekin vihreäksi. Täsmälleen samaan aikaan, varttia vaille yksi, juuri tuolla voitokkaalla hetkellä, rämähti naapuritalon pihalla soimaan posetiivi, ja tunnelman juhlallisuus oli tipotiessään. (Aloitus s. 11)

Paavalinkadun pojilla on leikkipaikkana eräs kaupungin laidalla sijaitseva maa-alue, rakentamaton tontti, grund. Poikien kentän ovat huomanneet muutkin ja Kasvitieteellisessä puutarhassa majaansa pitävä poikajoukko päättääkin vallata grundin itselleen. Alkaa armoton valmistautuminen taisteluun. Jengit tunkeutuvat toistensa alueille, hiovat taistelutaktiikoita ja pyrkivät horjuttamaan toistensa taistelutahtoa. 

Koulupoikia on tavallaan jengikuvaus ja siitä tuleekin mieleen eräs suosikkini, S. E. Hintonin Me kolme ja jengi -teos, niin paljon kirjoissa on yhtymäkohtia. Toki eroavaisuuksiakin on, eikä niistä ole vähäisin se, että Koulupoikien pojat ovat aika pieniä ja ihan tavallisia koululaisia, jotka viettävät aikaa leikkien. Heidän tarkoituksensa ei ole paha eivätkä he toivo satuttavansa toisen jengin poikia, vaikka sodassa ovatkin. Valitettavasti seuraukset ovat toisinaan vakavat, vaikkei niin olisi tarkoitus.

Koulupoikia ei varsinaisesti voi kehuskella syvällisillä henkilöhahmoilla, mutta se tarjoaa kiinnostavan näkökulman ryhmädynamiikan ja ryhmän roolien tarkasteluun. Näennäisen kevyen käsittelyn alla kirjan tematiikka antaa myös tilaisuuksia pohdiskella oikeaa ja väärää erilaisissa tilanteissa sekä oikeudenmukaisuutta, rohkeutta ja ystävyyttä - koskettavakin se on.

Minua jäi hieman mietityttämään kirjan kertoja. Romaanissa nimittäin on hänkertoja, joka on kaikkitietävä, koska hän tietää muiden ajatukset ja tunteet. 

Geréb painoi päänsä alas. Hän oli valmistautunut koviin sanoihin, siihen että hänet ajettaisiin pois, mutta hän ei ollut osannut odottaa, että hänelle puhuttaisiin näin hiljaa ja alakuloisesti. Hänestä tuntui kauhealta, pahemmalta kuin jos häntä olisi lyöty. (s. 133-134)

Silti hän lukee itsensä Paavalinkadun poikiin kuuluvaksi. Häneen ei kuitenkaan viitata missään vaiheessa nimellä. On todella hämmentävää, että yksi pojista muka kykenisi näkemään muiden ajatuksiin.

Eikö kuulostakin täydelliseltä paikalta? Meille kaupunkilaispojille se oli paratiisi. Mitään sen jännittävämpää emme olisi osanneet edes kuvitella. Paavalinkadun tontin hieno tasainen kenttä kävi meille Villin lännen preeriasta. Takaosan saha sai olla kaikkea muuta: kaupunki, metsä, kalliovuori, miksi sen milloinkin ristimme. Eikä siellä ollut suinkaan suojaton olo. Suurimpien puupinojen päälle olimme rakentaneet linnakkeita. Bokan asia oli päättää, missä tarvittiin vahvistusta. Rakennustöitä johtivat Csónakos ja Nemecsek. Linnakkeita oli neljä viisi, ja jokaisella oli oma kapteeninsa. Armeijamme koostui kapteeneista, yliluutnanteista ja luutnanteista. Tavallisia sotamiehiä oli valitettavasti vain yksi. Yksi ainoa sotamies, joka pääsi osalliseksi kaikkien kapteenien, yliluutnanttien ja luutnanttien komennoista, kurinpalautuksista ja rangaistuksista. (s. 29)

Uuden suomennoksen lukeneita en pikaisella googlauksella löytänyt, mutta Jokke on lukenut Kivekkään version.

Molnár, Ferenc: Koulupoikia (Otava 2012)

Unkarinkielinen alkuteos: A Pál utcai fiúk (1907)

Suomentanut Outi Hassi

Teos on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1913 Matti Kivekkään kääntämänä ja Otavan kustantamana

Kansi: Timo Mänttäri

Onko kenelläkään muuten suositella jotakin uudempaa, nykyaikaan sijoittuvaa jengikuvausta? Tuo Hintoninkin teos on ilmestynyt jo 60-luvulla ja sijoittuukin niille main.