Marja-Leena Lempinen: Jääpolte

Kahden auton välinen tasku näytti äkkiä katsoen niin kapealta, ettei siihen saisi sopimaan mopoakaan. Jaakko vilkaisi vierellään istuvaan inssiä ja yritti muistella autokoulun opettajan antamia selkeitä ohjeita, kuinka taskuperuutus oikeaoppisesti suoritettiin. Nyt kaikki opit olivat kuitenkin hukassa ja pää tyhjä kuin maanantainen olutpullo. Minä mokaan tämän, poika hätäili. Kädet hikosivat, ohjauspyörä tuntui nihkeältä kämmenen alla. (Aloituskappale s. 5 [virheineen!])

Kuva: WSOY

Jaakko on 18-vuotias nuorukainen, jonka elämä juuri aikuisuuden kynnyksellä tuntuu sujuvan kuin tanssi. Seurustelusuhde upean Lindan kanssa kukoistaa, ajokortti on vihdoin hanskassa ja viimeinen vuosi unelma-ammattiin, metsäkoneenkuljettajaksi, opiskelua menossa. Mikään ei voisi mennä pieleen - paitsi että menee. Lapin-reissulta palattuaan Jaakko saa sairaskohtauksen, joka laittaa kaiken uusiksi: hän ei saa enää ajaa autoa eikä metsäkonetta, joten unelma-ammatille voi heittää hyvästit. Huolenaiheena on myös seurustelu: kestääkö se sairauden ja kaiken mitä se tuo mukanaan?

Marja-Leena Lempisen nuortenromaani Jääpolte porautuu elämän isoihin kysymyksiin. Niihin, joiden vastaukset eivät aina ole selviä vanhemmillekaan, jo elämää nähneille. Ensinnäkin jo se, että sairastuu vakavasti, loppuelämäkseen on iso asia. Miten sairauden kanssa eletään, mihin se vaikuttaa, miten se vaikuttaa? Toinen asia, jota romaanissa pohditaan, ovat unelmat, jotka toisaalta vievät elämässä eteenpäin ja toisaalta taas pysäyttävät, kun ne murskataan. Miten noustaan, kun lyödään maahan, kun kaikki mitä varten eletään on mennyttä?

Jaakon sairaus ei tietenkään vaikuta vain häneen, murskaa vain hänen suunnitelmiaan. Mielenkiintoista onkin seurata, miten muut, Jaakon läheiset, sairauteen suhtautuvat. Jokaisella on odotuksensa omasta elämästään ja siitä, miten Jaakko siihen elämään liittyy. Sairaus vaikuttaa kaikkiin ihmissuhteisiin. Pääpaino on toki Jaakon taistelussa sairauttaan - ja itseään - vastaan. Sitä Lempinen kuvaa taidokkaasti, kauniisti, hienovaraisestikin. Jotenkin silti tuntuu, että jotakin jää puuttumaan. Kaikki ovat liian rauhallisia, kukaan ei suutu eikä rähise. Kaikki ovat liian viisaita. Jopa nuoret, jotka laukovat toisilleen kliseitä siitä, kuinka kaikki järjestyy ja osoittavat kypsää ymmärrystä.

Kielellisesti teos on vahva ja pidän myös siitä, että päähenkilönä on poika. Harvemmin sitä pääsee kurkistamaan, mitä 18-vuotias, vakavasti sairastunut poika ajattelee elämästä ja ihmisistä. Lukeminen tarjoaa hyvän keinon asettua toisen asemaan, jotta osaa katsoa maailmaa vähän toisestakin kulmasta. 

Vähän joudun nurisemaan vielä juonestakin. Olen muistaakseni aiemminkin miettinyt sitä, onko nuortenkirjassa pakko olla onnellinen loppu. Oikeasti. Onko olemassa jokin kirjoittamaton onnellisen lopun sääntö? Nyt spoilaan, mutta (yllätys, yllätys!) Jääpoltteessakin kaikki kääntyy lopuksi parhain päin. Jokainen murskaantunut unelma korvautuu uudella ja vieläpä niin, ettei Jaakko oikeastaan menetä mitään. Kirja onkin oiva kannustaja. Se jättää hyvän mielen, mutta sen lisäksi toki paljon pohdittavaa. 

Lempinen, Marja-Leena: Jääpolte (WSOY 2012)

Kansi: ?