Syyskuun luetut sekä ajatelmia lokakuusta ja plagioinnista

Sateinen syyskuu jäi mieleeni hyvänä lukukuukautena. Luin nimittäin yhteensä seitsemän kirjaa, joista yksi oli novellikokoelma. Näistä olen ehtinyt kirjoittaa blogiin vasta kolmesta. Olen edelleen sen neljä, viisi kirjaa jäljessä lukemisen ja kirjoittamisen välissä. Tämähän johtuu edelleen heinäkuisesta lukumaratonista, jonka aikana luetuista kirjoista sain suurimman osan tuotua blogiin vasta nyt syyskuussa.

Mitä sitten luin? Pelkästään kotimaista, naisten kirjoittamaa nuortenkirjallisuutta ja miesten kirjoittamaa aikuisille suunnattua kirjallisuutta:

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa 

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja -novellikokoelma 

Salla Simukka: Jäljellä

Veikko Huovinen: Hamsterit

Anneli Kanto ja Terhi Rannela: Korkea puoliso (Kuparisaari 2)

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Kuukauden parhaita lukuhetkiä tarjosivat Sarasvatin hiekkaa ja Jäljellä. Myös Kerjäläinen ja jänis tuotti nautintoa ajankohtaisuudellaan, satiirisuudellaan ja taitavalla kielenkäytöllään, mutta siitä lisää myöhemmin.

Lokakuusta on tulossa hyvä kirjallinen kuukausi. Näin ainakin toivon. Ohjelmassa on muun muassa Helsingin kirjamessut, teatteria erään juuri lukemani romaanin pohjalta ja kirjailijavierailu. Osallistun myös elämäni ensimmäiseen kimppalukuun, Liisan järjestämään, jossa luetaan Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö. Ensimmäinen keskustelu on luvassa jo sunnuntaina. Odotan innolla!

 

Niin ja pakkohan minunkin on kommentoida kirjablogistien eilistä tempausta. Way to go! Luin parhaita paloja miehelle ääneen, naureskelin ja ihailin teidän mielikuvituksenne lentoa rakkaat kanssabloggarit. Virallisen tiedotteen aiheesta voi lukea vaikkapa Sallan blogista.

Plagiointi on oikeasti ongelma kouluissa. Oppilaat eivät vain tunnu ymmärtävän, että toisten tekstejä ei saa lainkaan mukaan kopioida eivätkä myöskään sitä, että vain omasta tietää, että se on totta. Netistähän voi löytyä ihan mitä tahansa, koska kuka tahansa voi tänne kirjoittaa oman mielensä mukaan (:D). Plagioinnin mahdollisuus aiheuttaa myös opettajille ylimääräistä työtä. Enää ei riitä se, että tekstin korjaa ja kommentoi vaan lisäksi on googlailtava. Toisaalta tekstistä on melko helppo huomata, onko se oppilaan itsensä kirjoittama, mutta jotta plagiaatin voi todistaa, niin aikaa ja vaivaahan se vaatii. Onneksi on vielä oppilaita, jotka oikeasti lukevat, ajattelevat ja kirjoittavat itse.

Olen miettinyt kirjabloggaamisen kohdalla samaa kuin Unni. Välillä tuntuu, että oma teksti muistuttaa toisen tekstiä melko paljon, vaikkei tarkoituksella vaikutteita olisikaan ottanut. Toisaalta väittäisin, että saman kulttuuripiirin kasvatteina meidät on opetettu kiinnittämään huomiota samoihin asioihin. Koulussahan opetetaan tietty kaava lukukokemuksen (romaanin, novellin, runon) analysoimiseen. Toki - onneksi! - jokainen meistä on yksilö, joka omaa taustaansa vasten peilaa lukukokemustaan ja sitä kautta on mahdollista löytää jokaisesta kirjasta jotain omaa. Vaikka saattaa saman löytää moni muukin, mutta omilla ehdoillaan, omien kokemustensa kautta.

Mutta tässä on ajattelemisen aihetta varmasti jokaiselle - oppilaalle, opiskelijalle, opettajalle, vanhemmalle, bloggarille..