Herman Koch: Illallinen

Menimme syömään ravintolaan. En kerro mihin ravintolaan, sillä muuten se saattaa olla ensi kerralla täynnä porukkaa, joka on tullut katsomaan, olemmeko mekin siellä. Serge oli varannut pöydän. Se on hänen heiniään, pöydän varaaminen. Ravintola on sitä lajia, josta pöytä on varattava kolmea kuukautta etukäteen - tai kuutta tai kahdeksaa, en ole pysynyt laskuissa. Itse en haluaisi päättää kolmea kuukautta aikaisemmin minne menen syömään jonakin tiettynä iltana, mutta kaikesta päätellen on olemassa ihmisiä, jotka eivät tee siitä pienintäkään ongelmaa. (Aloitus s. 9)

Kuva: Siltala

Herman Kochin Illallinen-romaanissa aloituskatkelman illallispöytään istahtavat Lohmanin veljekset, Paul ja Serge, vaimoineen. Ruokailunsa aikana seurue saa huomiota sekä käyttäytymisellään että siitä yksinkertaisesta syystä, että Serge on mitä todennäköisimmin maan (Hollannin) seuraava pääministeri. Romaani noudattelee illallisen kulkua aperitiivista digestiiviin ja juomarahaan asti, mutta kaikkein tärkein on jo tapahtunut, mikä lukijalle selviää pikkuhiljaa.

Illallinen on saanut bloggarit lähes kautta linjan huokailemaan ihastuksesta (googlaa vaikka!), mutta minua se lähinnä ärsytti. Myönnän että romaani on hienosti rakennettu, mutta muusta en sitten oikein pitänyt. Kirjan minäkertoja, Paul, vaikuttaa ihmiseltä, johon en haluaisi tutustua. Hän on ärsyttävä, enkä osaa päättää voiko häneen luottaa. Myös kirjan muut henkilöt vaikuttavat ihmisiltä, jotka ajavat vain omaa etuaan. Toisaalta tilanne, johon kaikki neljä ovat joutuneet, edellyttää omien intressien ajamista niiden kaikkein läheisimpien vuoksi. Myönnän myös sen, että Koch kuvaa henkilöidensä välisiä suhteita melko taidokkaasti. Mikä ihmissuhde on kaikkein tärkein? Voiko veljensä kanssa keskustella kaikesta? Entä vaimonsa? Meneekö oman lapsen etu kaiken edelle? Kuka päättää mikä on järkevin toimintatapa: kaikki osalliset vai vain vanhemmat? Entä jos äiti ja isä toimivat kumpikin tahoillaan?

Romaanista on hankala kirjoittaa paljastamatta liikaa, joten olkoon tämä nyt sitten tässä. Sanonpa vielä vain, että kyllä en meinannut saada kirjaa luettua. Se ei hyvästä yrityksestään huolimatta temmannut tätä lukijaa mukaansa.

Osallistun Illallisella sekä Marian Avioliittojuonia-haasteeseen että Mari A:n Kirjavuori-haasteeseen. 

Koch, Herman: Illallinen (Siltala 2012)

Hollanninkielinen alkuteos: Het diner

Suomentanut Sanna van Leeuwen

Kannen kuva: Vilma Pimenoff / Millennium Im ages, UK

Saatu ystävältä 

Kerjäläinen ja jänis - luettuna ja koettuna

Kuva: Siltala, Päällys: Elina Warsta / Solmu

Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis on ollut lukulistallani sen ilmestymisestä saakka. Omasta hyllystä löytyvät kirjat saavat usein kuitenkin odotella lukuvuoroaan. Nyt romaani kiilasi jonossa huimasti eteenpäin, sillä sovin ystäväni kanssa teatteri-illasta (Kiitos, M!) ja näytelmäksi valikoitui teatteri Jurkan versio Kerjäläisestä ja jäniksestä. Arvoin jonkin aikaa, luenko kirjan ennen näytelmää vai vasta sen jälkeen. Päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Kerjäläinen ja jänis on ollut ilmestymisensä jälkeen paljon esillä ja monessa blogissakin sitä on käsitelty. Lyhyesti sanottuna romaani kertoo romanialaisesta kerjäläisestä Vatanescusta, Suomesta ja suomalaisista, suomalaisesta yhteiskunnasta, jonne kapitalismi, kansainvälinen rikollisuus ja piittaamattomuus ovat pesiytyneet. Kaikki tämä tulee käsitellyksi Vatanescun ja kanin odysseian varrella huumorin pilke silmäkulmassa. Pidin kovasti romaanin tavasta käsitellä suuria ja vaikeita asioita ulkopuolisen näkökulmasta, lämpimästi ja humoristisesti, jopa itselleen nauraen. Kerrankin suomalainen romaani, joka ei mässäile kurjuudella ja toivottomuudella. Ja kani on tietysti ihana, hellyyttävä.

Totta kai olisi ollut vaihtoehtoja, päähenkilömme olisi voinut varastaa autoja, kerätä puhelinjohtojen kuparia tai myydä munuaisensa. Mutta kaikista huonoista tarjouksista Jegor Kugarin tarjous oli paras. Se takasi vuoden työsopimuksen, kuljetuksen pelipaikoille ja siskollekin hommia sekä bonuksena uudet hampaat ja rintaimplantit. (Aloituskappale s. 7)

Toisaalta lopetus on mielestäni melko absurdi ja vähentäisi pisteitä, jos sellaisia kirjasta antaisin. Siitä huolimatta lukukokemus oli oikein hyvä eikä vähiten Kyrön loistavan, nautinnollisen kielenkäytön takia. Hänen tekstinsä on jotenkin niin vaivatonta mutta silti painavaa, yksinkertaista mutta monimerkityksistä. 

Kyrö, Tuomas: Kerjäläinen ja jänis (Siltala 2011)

Päällys: Elina Warsta / Solmu 

*****

Koska pidin kirjasta, lähdin hieman pelonsekaisin tuntein katsomaan Kerjäläistä ja jänistä teatteri Jurkkaan. Ehkä olisi ollut parempi katsoa näytelmä näytelmänä ja lukea kirja sitten myöhemmin. Näin kuitenkin mentiin tällä kertaa.

Teatterikokemus oli oikein hyvä. Laura Jäntin näytelmäsovitus on melko uskollinen alkuperäisteokselle, mutta mielestäni se ei ole paha asia. Toisaalta tässä kohtaa voisi kysyä, miksi romaanista on tehty näytelmä, jos se ei tuo alkuperäisteokseen mitään uutta.

En ole koskaan aiemmin käynyt teatteri Jurkassa, mutta väittäisin, että teatterin fyysinen olemus vaikutti positiivisesti kokemukseeni. Koska teatterisali (paremminkin huone) on niin pieni, katsoja on ikään kuin koko ajan mukana näytelmässä. Kerrankin oli mahdollista nähdä näyttelijän kaikki ilmeet ja eleet. Kokemus oli hyvin intensiivinen.

Antti Lang Kuva: Yehia Eweis, Teatteri Jurkka

Tokihan näytelmän onnistuminen on paljon kiinni myös näyttelijöistä. Jurkan Kerjäläinen ja jänis on mielestäni miehitetty hyvin. Antti Lang näyttelee Vatanescua, mihin minun oli aluksi hieman hankala tottua, koska olin lukiessani kuvitellut Vatanescun aivan erinäköiseksi, vaikkei sillä tietysti teatterissa pitäisi olla merkitystä. Muita keskeisiä rooleja (mm. Jegor Kugar, Sanna Pommakka, Simo Pahvi) esittää Tiina Weckström. Hän selviytyi urakastaan todella hienosti. On aivan mieletöntä, miten yksi ihminen voi samassa näytelmässä olla niin monta henkilöä. Se ei varmasti ole kovin helppoa. (Ja tuohon Vata-kommenttiin vielä palatakseni, niin minua ei kuitenkaan yhtään häirinnyt, että Kugaria ja Pahvia esittää nainen. Tai että yhdellä näyttelijällä on monta roolia.) Kiureli Sammallahdelle jäävät muut, pienemmät roolit, kuten Balthazar, niin ja Harri Pykström. Lisäksi hän vastaa näytelmän musiikista laulaen ja haitaria soittaen.

Jurkan Kerjäläinen ja jänis on pääosin hyvin tehty ja mietitty. Jäin kuitenkin miettimään, onko tietyt hahmot (esim. mafiatyyppi, poliitikko, aasialainen, intialainen, virolainen) aina esitettävä samalla tavalla. Onhan yleisön toki helppo tunnistaa hahmo, kun se on stereotyyppinen, mutta voisiko olla muitakin tapoja.

Lavastuksessa on käytetty näppäriä ratkaisuja. Pieni tila luo tietenkin tiukat rajat lavastuksellekin, mutta teatterissa ollaan kekseliäitä. Koko lavastus koostuu kahdesta pakettiauton ovesta ja vilttipinoista, enkä olisi kaivannut mitään lisää. Hauskoja lavastukseen liittyviä seikkoja ovat mm. kauko-ohjattavat autot oikeiden autojen tilalla ja se, että näyttelijät liikkuvat koko ajan kadun kautta toiselle sisäänkäynnille. Tämä huvitti etenkin saunakohtauksessa, kun puolialastomat miehet loikkaavat ovesta kadulle tai kohtauksessa, jossa mielenosoittaja huutaa ovenraossa.

Eräs asia minua jäi näytelmässä harmittamaan: Kyrön teksti kyllä herää näyttämöllä eloon, mutta se ei jostain syystä säväyttänyt samalla tavoin kuin kirjoitettuna. 

Kani, Antti Lang ja Tiina Weckström Kuva: Yehia Eweis, Teatteri Jurkka

Kaiken kaikkiaan teatteri Jurkan Kerjäläinen ja jänis on onnistunut versio Kyrön romaanista. Se tuo esiin oleellisen, ja tavoittaa mielestäni hyvin romaanin punaisen langan ja sen tunnelman. Aihe on vakava, surullinenkin, mutta yleissävy humoristinen ja toiveikas.

Teatteri Jurkka: Kerjäläinen ja jänis

Sovitus ja ohjaus: Laura Jäntti
Visualisointi: Pirjo Liiri-Majava
Valosuunnittelu: Ada Halonen
Musiikki- ja äänisuunnittelu: Eero Ojanen ja Kiureli Sammallahti
Lavalla: Tiina Weckström, Antti Lang ja Kiureli Sammallahti