Intohimo

Alkaa olla jo vähän sumaa näiden luettujen ja blogiin postaamattomien kirjojen kanssa. Ehdin viime viikolla lukea muutaman kirjan ja lukumaratonilla luettujakaan en ole tänne vielä kaikkia saanut. Ei kai auta muu kuin ruveta kirjoittamaan. Jeanette Wintersonin Intohimo, olkaa hyvät!

Niin kiihkeästi Napoleon rakasti kanaa että hänen kokkinsa olivat työssä kellon ympäri. Se vasta oli keittiö, täynnä enemmän tai vähemmän paljaita lintuja; osa vielä kylmänä koukussa roikkumassa, osa pyörimässä hitaasti vartaassa, mutta suurin osa röykkiöissä pois heitettynä koska keisarilla oli kiireitä. (Aloituskappale s. 13)

1800-luvulle sijoittuvassa tarinassa kuljetaan Napoleonin sotajoukkojen mukana Ranskasta aina Venäjälle saakka. Nuori ranskalainen maalaispoika Henri liittyy Napoleonin armeijaan haaveenaan sotilasura (ja Napoleon). Todellisuus osoittautuu kuitenkin karummaksi kuin haaveilija voi uskoakaan. Loppujen lopuksi onkin ehkä Henrin onni, että hänen sotilasuransa tehtäväksi muodostuu Napoleonin kanoista huolehtiminen.

Venetsiassa kaunis Villanelle, venemiehen räpyläjalkainen tytär, työskentelee kasinolla ja leikittelee pukeutumalla toisinaan pojaksi. Hän rakastuu, rakastaa, on rakastettu - mutta lopulta hän pettyy siihen kaikkeen rakkauteen ja menee naimisiin.

Eräs mies oli halunnut minua jo jonkin aikaa, mies jonka minä olin torjunut, kironnut. Mies jota halveksin. Rikas mies jolla oli paksut sormet. Hänestä oli hauska että pukeuduin pojaksi. Minusta on hauska silloin tällöin pukeutua pojaksi. Sen verran meillä oli yhteistä.

--

Minun kotikaupunkini on muuttuvainen kaupunki. Se ei ole aina samankokoinen. Katuja ilmestyy ja katoaa yön aikana, uusia vesiväyliä avautuu kuivalle maalle. Joinakin päivinä ei voi kävellä toiselta laidalta toiselle, niin pitkä on matka, ja joinakin päivinä voi astella valtakuntansa ympäri kuin mitätön ruhtinas. (s. 128)

Villanellen ja Henrin kohtalot kietoutuvat sattumalta yhteen, kaukana kotoa. 

Romaanin tarina on todella kiehtova kudelma intohimoa, mustasukkaisuutta, heittäytymistä, pakottamista, mielettömyyttä, historian lehtien havinaa, venetsialaisia taruja ja valintoja - ja paljon muuta. Luin tämän lukumaratonini lopuksi ja turnausväsymys oli jo iskenyt melko pahasti. Voin myöntää, että tapahtumat unohtuivat ja menivät sekaisin jo lukiessani (mikä johtui väsymyksestä), ja keskityinkin ehkä enemmän kauniiseen kieleen, sen rytmiin ja viisauteen. Tiesin koko ajan lukevani hienoa kirjaa, jonka tarina on aivan omanlaisensa.

En osaa pysty kykene sanoiksi pukemaan tällä kertaa enempää. Romaani on hieno ja viisas, vaikkakin surullinen. Lukekaa itse. Winterson menee minulla edellisen postauksen Shieldsin lisäksi Lue tältä kirjailijalta lisää -osastolle. Ehdottomasti. Ja Venetsiaankin menen ihan vain tämän kirjan innoittamana. Jonain päivänä.

Winterson, Jeanette: Intohimo (Bazar 2006, ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran WSOY:n kustantamana 1989 nimellä Uskallus ja intohimo)

Englanninkielinen alkuteos: The Passion (1987)

Suomentanut Leena Tamminen

Kansi: Helena Modéer