lauantai 9. kesäkuuta 2012

Sherlock Holmesin parhaita


Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinat kuuluvat rikoskirjallisuuden klassikoihin. Kaiken kaikkiaan Conan Doyle kirjoitti kuusikymmentä Holmesin tähdittämää salapoliisitarinaa. Sherlock Holmesin parhaita -kokoelmassa on niitä kolmetoista.

Oletan, että jokaisella on jonkinlainen mielikuva Sherlock Holmesin hahmosta, vaikkei olisi koskaan lukenut yhtäkään Conan Doylen novellia. Suuria yllätyksiä ei hänen hahmonsa kirjallisena versiona minullekaan tuonut. Viihdyin Holmesin parissa ihan mainiosti: novellit ovat hyvin eteneviä ja välillä jännittäviäkin ja aikakausi, 1800-luvun loppu, viehättävä. Meillä tämän päivän kiireisillä kansalaisilla olisi paljon opittavaa asioihin ja aikaan suhtautumisesta. Holmesilla ei esimerkiksi koskaan ole niin kiire rikosten pariin, ettei voisi ensin nauttia runsasta ateriaa.

Holmes selvittelee novelleissa hyvin erilaisia rikoksia ylivertaisilla salapoliisin kyvyillään. Hän ei kuitenkaan koskaan halua kunniaa ratkaistuaan hankalan tapauksen, vaan kiitokset saa useimmiten poliisi tai sitten jutut ovat niin arkaluontoisia ja yksityisiä, että niistä vaietaan. Holmesin ylivertainen päättelykyky - tai oikeastaan novellien kerronta - sai minut muutaman kerran ärsyyntymään. Tarinoissahan toimii kertojana Holmesin ystävä ja apulainen, tohtori Watson, joka on kirjoittanut tapaukset muistiin kuten hän on ne nähnyt tai kuullut. Näin ollen lukija ei ennen loppupäätelmiä saa tietää yhtä paljon kuin Holmes. Tällöin on melkoisen vaikeaa yrittää päätellä rikoksen kulkua. Siitä kun ei juuri merkittäviä vihjeitä jaella. Minä taisin peräti kahdessa tarinassa keksiä syyllisen ennen kuin se tekstissä mainittiin, motiivia ja tapahtumien kulkua en kertaakaan. Toisaaltahan on hyvä, ettei juttu etene ennalta arvattavasti, mutta olisi kiva, että lukijakin voisi päätään käyttää.

Pääpiirteissään novellien juoni kulkee aina samalla tavoin, mutta tapaus ja sen yksityiskohdat muuttuvat. Kokoelmaa kannattaakin lukea aina yksi tai kaksi tarinaa kerrallaan eteenpäin. Vaikka luin tarinoita muutaman kerrallaan, on pakko myöntää, etten osaa välttämättä näin jälkeenpäin yhdistää kunkin kertomuksen tapahtumia sen nimeen. Jäi minulle toki muutama novelli mieleenkin. Ehkä siksi, että näistä jokainen on hieman tavallisesta Holmes-tarinasta poikkeava. Kirjava nauha on jännittävä ja kekseliäs. En millään olisi voinut arvata tai päätellä rikoksen tekijää saati tekotapaa. Viimeisessä tapauksessa Holmes kohtaa vertaisensa, Lontoon alamaailmaa johtavan professori Moriartyn. Kokoelman viimeinen novelli, Viimeinen näytös: Sherlock Holmesin sotapalvelus, on täysin erilainen kuin muut. Siinä ei ensinnäkään seurata miten Holmes ratkaisee tapauksen. Toinen muista erottava seikka on se, että novellissa on ulkopuolinen hän-kertoja. Tämä ratkaisu muuttaa sekä rakenteen että tunnelman.


Conan Doyle, Arthur sir: Sherlock Holmesin parhaita (Loisto / Basam Books 2009 [2001])
Suomentanut Tero Valkonen

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut moneen kertaan nämä (kaikki) tarinat, ja pidän niistä edelleen. Sherlock Holmes on kuitenkin useimpien nykydekkarien esikuva joko hyvässä tai sitten hahmosta on tehty mahdollisimman erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holmes on tosiaan keskeinen dekkariesikuva, mikä onkin yksi syy siihen, että näihin tarinoihin perehdyin. Rikoskirjallisuus on minulle vähän vieraampi alue. Teini-iässä minulla oli jonkinlainen Christie-innostus, mutta sen jälkeen en ole kovinkaan montaa dekkaria lukenut.

      Poista

Kiitos kommentistasi!