Liebster Award

Sain Pihiltä naiselta jokin aika sitten Liebster Award -tunnustuksen. Kiitos siitä!

 

Liebster Award-tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.

2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.

3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.

 

Pihi nainen esitti seuraavat kysymykset:

1. Onko sinulla kirjallisuusgenreä, jota et lue (esim. novellit, sarjakuva, runous, dekkarit, romantiikka, historialliset romaanit, scifi jne.)?

Dekkareita ja muuta jännityskirjallisuutta en lue oikeastaan koskaan. Kaikki muu menee kyllä.

 

2. Huonoin lukemasi kirja?

En muista, sillä nykyään en enää lue huonoja kirjoja. Jos kirja on huono, jätän se kesken, koska minulla ei ole aikaa huonoille kirjoille.

3. Oletko lukenut kirjaa, jota sinun tekee mieli hehkuttaa? Jos, niin mikä?

Olen lukenut montakin hehkuttamisen arvoista kirjaa. Klassikoista jaksan kehua Waltarin Sinuhe egyptiläistä ja Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa. Viime aikoina lukemistani voisin nostaa esille Marjo Niemen Juostun maan ja Petteri Hannilan Kaukamoisen.

 

4. Luetko ennemmin ohuen kirjan vai ns. järkäleen?

Kummatkin käyvät. Se kumpaan tartun, riippuu tilanteesta.

 

5. Harrastatko jotakin muuta lukemisen ja bloggaamisen lisäksi?

Pidän virkkaamisesta, mutta saan niin harvoin mitään koukulla aikaiseksi, ettei sitä voi kutsua harrastukseksi. Ai niin, aloitin juoksemisen :)

 

6. Tykkäätkö lukea tietokirjoja vai pysytteletkö kaunokirjallisuudessa?

Pitäydyn yleensä kaunokirjallisuudessa. Minulle taisi kehittyä opiskeluaikoina jonkinlainen allergia tietokirjallisuutta kohtaan. 

 

7. Onko laukussasi aina mukana kirja vai luetko yleensä vain kotona?

Luen yleensä kotona, mutta pidemmille reissuille otan toki kirjan (tai useammankin) mukaan. Myös junamatkoilla tykkään lukea.

 

8. Oletko lukenut koko ikäsi vai aloittanut aktiivisen lukuharrastuksen vasta aikuisiällä?

Olen lukenut siitä lähtien kun opin lukemaan. Taidan nykyään lukea paljon vähemmän kuin lapsena ja nuorena luin.

 

9. Paras kuuntelemasi äänikirja?

Ööh.. En ole kuunnellut äänikirjoja. Tai olen joskus lapsena jotain satuja, mutta näin aikuisiällä en ole eikä siihen edes ole mitään sen kummempaa syytä. En vain ole tullut kuunnelleeksi.

 

10. Kirja, joka on saanut sinut nauramaan?

Monikin kirja on saanut minut nauramaan. En tosin muista, mikä viimeksi. 

11. Minkä kirjan aiot lukea seuraavaksi? 

Aloitin juuri Salla Simukan Punainen kuin veri. Sen jälkeen voisin lukea joko Dovlatovin Meikäläiset tai Šiškinin Sinun kirjeesi.

Minun kysymykseni kuuluvat näin:

1. Muistatko, minkä kirjan luit ensimmäisenä lukemaan opittuasi? Jos, niin minkä?

2. Piditkö koulussa äidinkielestä?

3. Miksi pidit tai miksi et pitänyt?

4. Mikä oli lempikirjasi lapsena?

5. Mikä oli lempikirjasi nuorena?

6. Kuka on kaikkien aikojen paras kirjailija?

7. Minkä kirjan aiot hankkia seuraavaksi?

8. Mistä yleensä ostat kirjasi?

9. Kuinka usein käyt kirjastossa?

10. Miten nuoret saisi innostettua lukemaan?

11. Missä kirjassa on kaikkien aikojen hienoimmat kannet?

Tunnustuksen minulta saavat:

Kirjasfääri

Saran kirjat

Sivukirjasto

Sonjan lukuhetket

Tarinauttisen hämärän hetket

Vielä yksi rivi

Villasukka kirjahyllyssä

Yöpöydän kirjat

Tämän saa lisäksi halutessaan napata kuka tahansa!

Kahdeksan kera tunnustuksen

Sain samansisältöisen haasteen yhdistettynä tunnustukseen sekä Mari A:lta että Lukutoukka-Kristalta. Kiitokset molemmille! Haasteeseen kuuluu kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään, ja tunnustus kiittelee ihanasta blogista.

Ensin haasteen kimppuun. Ohjeet ovat tällaiset:

1. Kiitä haasteen antajaa

2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

Pitäydyn tylsästi (mielipidekysymys!) kirjallisissa asioissa, sillä kirjablogissa pääsääntöisesti kirjoista intoillaan. 

1. Kesä on lempivuodenaikani lähinnä siksi, että silloin on tällaisella opettajaihmisellä enemmän aikaa lukea. Myös lukupaikat ovat monipuolisempia, koska voi lukea ulkonakin.

2. Kesällä voi myös pitää oman lukuloman, joko reissussa tai ihan kotosalla. 

3. Luen usein lomilla jotakin kevyttä ja hyväntuulista, kuten chick litiä tai vaikkapa Mma Ramotswe -kirjoja.

4. Viime aikoina olen lukenut fantasiaa ja nuortenkirjallisuutta. Töissäkin jo kyselivät, että miksi luen niin paljon nuorille suunnattua kirjallisuutta, vaikka olen aikuinen. 

5. Siksi että minun pitää lukea niitä kirjoja, joita aion oppilaillani luetuttaa. Mutta myös siksi, että haluan pysyä kärryillä siinä, mitä nuortenkirjallisuuden saralla tapahtuu ja siksi, että yleensä aidosti nautin nuortenkirjojen lukemisesta.

6. Aion kyllä taas pian paneutua muuhunkin kirjallisuuteen.

7. Vaikka tässä on jonkinlainen lukujumi vaivannutkin. En ole viikkoon saanut luettua yhtään mitään. En jaksa keskittyä edes novelleihin.

8. Seuraavaksi luettavien pinoon voisin nostaa vaikkapa Jouko Heikuran Joen kaupungin alla, Dostojevskin Idiootin tai Helena Ruuskan Kuin linnun kirkaisun.

Sitten tunnustukseen. Sen sääntöihin kuuluu: 

- linkittää bloggaaja, jolta tunnustuksen sai

- valita viisi ihanaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa (ja kertoa se valituille jättämällä kommentti heidän blogiinsa)

- toivoa, että tunnustuksen saaneet laittavat tunnustuksen eteenpäin.

Minä kiitän ja kumarran molempia haasteesta ja tunnustuksesta, mutta en tällä kertaa laita niitä eteenpäin, sillä minusta tuntuu, että nämä molemmat ovat jo kiertäneet kaikissa blogeissa.

Tunnustuksia Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan malliin

Ostin miehelleni isänpäivälahjaksi (eskarilaisemme toiveesta) Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -kirjan ja tokihan minunkin se piti lukea. Pidin melko paljon ensimmäisestä Mielensäpahoittajasta, joskin intoni sitä kohtaan kasvoi vasta jonkin aikaa lukemisen jälkeen (!). Tämä uudempi, ruokaan keskittyvä Mielensäpahoittaja on arvioitu jo vaikka kuinka monessa blogissa (en jaksa linkittää, koska niitä on tosi monta), joista voi käydä lukemassa kirjasta tarkemmin.

Sain Erjalta tsemppiä sekä tunnustuksen, joka haastaa samalla kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestä. Kiitos, Erja! Ajattelin, että yhdistäisin haasteen Mielensäpahoittajaan ja ruskeakastikkeeseen (po ruskeaan kastikkeeseen!). Saas nähdä, mitä siitä seuraa. Haastetta / tunnustusta en nyt laita eteenpäin, sillä se on viime aikoina kiertänyt jo todella monissa blogeissa.

**

Kyllä minä niin mieleni pahoitan, kun seison kalatiskin ääressä. Tarjolla on lohta ja kirjolohta. Pahimmassa tapauksessa viikon vanhaa. En osta. Maassa on tuhansia järviä. Missä on järvikala? Missä on kotimainen taikka tuore kala ylipäätään?

Päivänä eräänä pihaani ajoi pakettiauto. Möivät kalaa. Ilahduin kuin ajattelin, että nyt on Nysä-Rauski saanut vihdoinkin seuraajan. Varmistin pakettiauton kuljettajalta, että ovathan kalat läheisestä Sysi-Järvestä. Ja onhan kuhaa. Muikkua? Ruisjauhoissa kieritetty, voissa paistettu, sormisuola päälle, ai että. - Atlantilta, kuljettaja sanoi - Ja Tyynestämerestä. Ja Välimerestä. Nämä on syväjäädytetty. (s. 85)

Käyttäisin mielelläni enemmän lähiruokaa tai ainakin käsittelemättömiä raaka-aineita, mutta se on välillä ihan mahdotonta!

Piti miettiä. Oikeastiko Alaskan kalastaja vetää merestä turskan? Toinen perkaa, kolmas paloittelee, neljäs pakastaa? Viides pakkaa, kuudes kuljettaa siellä päässä, seitsemäs purkaa täällä päässä? Kahdeksas siirtää syväjäädytetyt kalat pakettiautoon ja yhdeksäs tulee minun ovelleni sitä myymään? (s. 85) 

Kyllä minä niin mieleni pahoitan, kun leipomani piirakka tahi kakku jää syömättä. Tykkään kuitenkin leipomisesta ja se on kivaa yhdessä eskarilaisen kanssa. Välillä pitää olla pullantuoksua tai lettuja. Sen muistan omasta lapsuudestanikin.

Penikat kattavat pöydän. Maitoa pitää räiskäleiden kanssa juoda, ei limppareita eikä mehuja. Kylmää punaista minulle, kylmää sinistä heille. Tasapuolisin, tolkullisin lapsi tekee kristilliset jäätelösiivut, Räiskäleen keskelle jäätelö, päälle hilloa ja hiljainen, yhteinen syönti.- Saako ottaa toisen? alkaa kaikua ympärillä. (s 115)

Muistan myös, että mummolassa sai aina karkkia, Fazerin parhaita ja kettukarkkeja elikkä Pihlaja-karkkeja. Toinen mummi antoi Jim-patukoita. 

Aina oli emännällä konvehtirasia taikka kettukarkit piirongin laatikossa odottamassa. Tottahan lapset oppivat missä karkkipiilo sijaitsi ja juoksivat ensimmäisinä sinne kinuamaan. Emäntä antoi heti kun kuvitteli, että minun silmäni vältti. Täytyihän meistä toisen olla sitä mieltä, että karamellit ovat huono homma. Hampaille ja aikuisten arvovallalle. (s. 124)

Ruoanlaitosta pidän, mutta välillä se on pakkopullaa. Etenkin ruokalajin keksiminen.

Jos ihmisellä on noin paljon käyttökelpoista materiaalia, ihmisen on opeteltava käyttämään sitä. Voiko ruuanlaitto olla sen kummempaa kuin kirvesmiehen homma? Kerranhan minä hankin ensimmäisen kirveenikin ja rivin höyliä. Aloittaessani en osannut mitään, kolmen vuoden päästä olin tehnyt kaikki kotimme huonekalut plus muutaman talon. (s. 15)

Kyllä en pidä joulukinkusta. Yhden siivun joka joulu syön. Se riittää.

Kinkku on vuoden tärkein ruoka. Se katkaisee pimeän vuodenajan, se on lahja. Tavaralahjoja en tarvitse, mutta kinkun vaadin. Kyllä joulu saapuu vasta, kun ylikypsänä mureneva harmaasuolattu kinkku vedetään uunista. Liemi talteen ja siihen kastetaan ruisleipää ja taas on elämä tasassa. (s. 96)

Tunnen oikeasti (kukapa ei?) ihmisiä, joiden mielestä ruskea kastike ja peruna ovat ainoa oikea ruoka. Kyllä en ole samaa mieltä, mutta toisinaan kärytän jauhoja rasvassa minäkin.

Kyllä ei olisi poikaa ilman perunaa. Koska ei olisi minua ilman perunaa. (s. 102)

Ps. Kaupassakäynnistä en tykkää, mutta Mielensäpahoittajasta ainakin vähän.

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (WSOY 2012)

Sarasvatin hiekkaa (ja tsemppaus)

Ensimmäinen varoitus uhkaavasta vaarasta tuli ja meni niin nopeasti, ettei sukellusalus Lomonosovin miehistöllä ollut missään vaiheessa todellista mahdollisuutta ymmärtää, mistä oikein oli kysymys. Vain hetkeä aiemmin kaikki oli ollut aivan normaalia: sukellusvene vajosi hitaasti alemmas, vesi tummui mustemmaksi panssarilasien takana, valonvahvistimista kajastui himmeä vihreä valo. Taustalla moottorin hiljainen, rauhallinen hurina. Sitten, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, sukellusveneen keula sukelsi äkkiä jyrkästi alaspäin, kohti Norjanmeren pohjaa. (s. 16)

Kuva: Tammi
Päällys: Jussi S. Karjalainen

Tarttuessani Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -romaaniin, tiesin hyppääväni oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Olin jotenkin kuvitellut kirjan genreksi scifin, sillä kirjastossa kirja löytyy scifi-hyllystä ja Rising Shadow - sivustollakin näin luokitellaan. Kirjan takakannessa puhutaan ekologisesta jännitysromaanista. No, lähitulevaisuuteen sijoittuva (ehkäpä scifi-luokitus tulee tästä?) ekologinen jännitysromaani on joka tapauksessa jotakin sellaista, mitä en yleensä lue.

Intiassa Amrita Desai tutkii merenpohjasta löytynyttä rauniokaupunkia. Suomalainen Kari Alanen yrittää keksiä laitetta, joka viilentäisi ilmaa ja keksii sattumalta syyn siihen, miksi Suomessa ja Bahamasaarilla on samanlaisia, suuria kivilohkareita. Susan Cheng tutkii jäätä Grönlannissa. Sergei Savelnikov matkustaa ympäri maailmaa, aina siellä missä hänen sukellusvenettään tarvitaan. Yhdistäessään tietonsa nämä tutkijat huomaavat, että tarinat kadonneesta Atlantiksesta ja vedenpaisumuksesta voivatkin olla tosia. Pian he tajuavat myös, että on vain ajan kysymys, milloin suuri tuho uhkaa Maapalloa uudelleen.

Kirjassa matkustetaan päähenkilöiden mukana ympäri maailmaa. Todellinen päähenkilö on kuitenkin luonto, jonka takia ja mukaan tutkijat liikkuvat, kuin pelinappulat laudalla. Henkilöt eivät lukijalle aukea kovin syvällisesti, mutta toisaalta se on tässä kirjassa hyvä ratkaisu. Ihminen on pieni luonnon rinnalla. Romaani tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, rakkauttakin, mutta jännittävintä on seurata tutkimustuloksia. Voisiko Cambaynlahdelta löytynyt rauniokaupunki olla tarunhohtoinen Atlantis? Miksi laivoja katoaa? Minne suuri jäätikköjärvi voi yhtäkkiä hävitä? Jännittävää on myös nähdä, miten kaikki liittyy kaikkeen.

Isomäen kirja on ehdottomasti tärkeä. Se avaa lukijansa silmät. Se antaa myös aihetta pelkoon: Jos tuollaista on tapahtunut aiemmin, niin miksei sama voisi toistua. Kaikkein pelottavinta on kuitenkin se, että osa kirjan kauhuista on jo meidän aikanamme käynyt toteen. Kirja on tosiaan ilmestynyt vuonna 2005 ja siinä yhdeksi suurista uhista nostetaan se, että jos merenpinta yhtäkkiä kohoaa (esim. tsunamin takia), niin rannoille sijoitetut ydinvoimalat aiheuttavat suuren vaaran. No, me kaikki tiedämme, mitä melko pieni (ainakin kirjassa kuvattuun megatsunamiin verrattuna pieni) tsunami sai aikaan viime vuonna Fukushimassa. Mielenkiintoista sinänsä, että fiktiivinen romaani herättää tällaisia tunteita, mutta Isomäki kirjoittaa todella vakuuttavasti ja asiantuntevasti.

Romaani on hyvin juonivetoinen. Jännite muodostuu tutkimusten etenemisestä ja tutkimustulosten yhdistämisestä, mutta mukaan on ympätty myös trillerimäisiä piirteitä. Jokainen päähenkilö esimerkiksi joutuu hengenvaaraan (mutta enpähän kerro kuka selviää ja kuka ei, hah!), vaikka ihan muutamakin hengenvaarallinen tilanne olisi tässä riittänyt. En myöskään pitänyt kirjan lopetuksesta. Tai pidin ikään kuin tapahtumasarjan lopusta, mutta se Amrita/Sergei-kuvio aiheutti ihottumaa. Siitä pidin, että Isomäki on lisännyt loppuun selvennyksen siitä, mikä kirjassa on totta ja mikä tarua.

Kaiken kaikkiaan Sarasvatin hiekkaa oli hyvä lukukokemus. Jännityskirjallisuuden vihaaja minussa pysyi lukemisen ajan hiljaa, ja minun on myönnettävä, että suorastaan ahmin kirjan loppuun mahdollisimman pian. Pitihän minun saada tietää pelastuuko Maapallo.

Kirjan ovat lukeneet myös Merenhuiske ja Sonja.

Haasteet: Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti

Isomäki, Risto: Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005)

Päällys: Jussi S. Karjalainen

************

Sain Paulalta tällaisen:

Kiitos!

En nyt lähettele sitä erikseen kenellekään, sillä se on jo ristiin rastiin blogeja kiertänyt. Mutta annanpahan sen kaikille teille: Kirjablogimaailma on kokonaisuudessaan tsemppaava yhteisö, josta on melko turha etsiä negatiivisia ja ilkeileviä kommentteja. Kiitos siitä kaikille kirjablogikollegoille!