sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kirjabloggari Turussa


Tämä kirjabloggari hyppäsi eilen aamulla autoon ja posotti Turkuun. Matkalla kuuntelin Sinikka Nopolan Ei tehrä tästä ny numeroo äänikirjana. Ja tajusin vasta nyt, että matkalla Turkuun olisi voinut kuunnella ehkä jotain muuta kuin Tampereelle sijoittuvaa tekstiä. Aina ei voi onnistua. Kivaa oli kuitenkin.

Ensimmäinen etappi oli Turun kaupunginkirjasto, jonne Erja oli meille bloggareille järjestänyt vaikka ja mitä. Ihan ensiksi pääsimme kuitenkin vähän höpöttelemään ja syömään aamupalaa. Kuulimme myös kirjaston Lukulampun valossa -projektista. Minua jäi kiinnostamaan eniten kirjaston hakeutuva toiminta, kirjaston jalkautuminen erilaisten lukijoiden luo. 

Kävin viime kesänä ihan omatoimisella tutustumiskierroksella Turun kirjastossa, joka on kyllä huikean hieno. Jos asuinpaikan valitsisi kirjaston perusteella, asuisin Turussa. Tällä kertaa kirjaston maanpäälliset osat jäivät kiertämättä, sillä pääsimme kellarikerroksiin. Ihailimme vanhoja, kuluneita, arvokkaita, kauniita kirjoja - ja otimme niistä valokuvia! Teimme myös kummituskierroksen kirjaston kellarivarastossa, jossa työntekijöiden mukaan ihan oikeastikin kummittelee. Paikka oli kyllä sen verran sokkeloinen ja vähän pelottavakin, etten yhtään ihmettele. 


Messuilla sitten haahuilin ihan itsekseni ja hypistelin kirjoja. Käytin ko. toimintaan kolme (!) tuntia. En ehtinyt (!) kuuntelemaan yhtäkään kirjailijaa enkä oikeastaan ostanutkaan mitään (vain muutaman jo ennalta hyväksi havaitun kirjan lapsille ja yhden työhöni liittyvän). Nautin silti olostani, sillä en tiedä montaakaan parempaa aktiviteettia kuin kirjojen keskellä vaeltelu.

Tietokirjailijattaret Katja Jalkanen ja Hanna Pudas

Päivän toinen kohokohta (kirjastovierailun lisäksi siis) oli Taikan organisoima bloggaajailtapäivä, jossa ensin Hanna ja Katja kertoivat Rivien välissä -kirjastaan ja sen jälkeen kuulimme Into- ja Like-kustantamoiden edustajien (Mika Rönkkö ja Nora Varjama) näkemyksiä bloggaajista. Ja olihan paikalla parisenkymmentä kirjabloggaajaakin kertomassa mielipiteitään.

Into kustannuksen Mika Rönkkö ja Liken Nora Varjama

Kiitos Erja! Kiitos Taika! Kiitos Turku!

Kiitos ihanaiset kanssabloggaajat! Oli kiva nähdä teitä.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olisi ollut mukava myös jutella enemmän, mutta eihän siinä kirjastokierroksen aikana oikein ehtinyt eikä Hannaa ja Katjaa kuunnellessa tohtinut. Seuraavalla kerralla sitten!

      Poista
  2. Kirjastokierros oli aivan mahtava ja olisi ollut kiva jäädä pitemmäksikin aikaa tutkailemaan vanhoja kirjoja. Harmi, kun ei siinä tohinassa ehditty jutella ja jännitti hiukan sekin jos törmää oikeaan kummitukseen...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin kirjastokierroksesta. Eipä siinä paljon ehtinyt jutella, kun piti kuunnella kierrosten vetäjiä, vältellä kummitusta ja ottaa valokuvia.

      Poista
  3. Kivaa kun olit mukana ja tervetuloa uudestaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen kirjastolle moikkaamaan, kun seuraavan kerran Turkuun eksyn. :)

      Poista
  4. Kiitos raportistasi! Näitä on ihana lukea, kun ei itse päässyt paikalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) Toivottavasti joskus ehtisimme / pääsisimme samoihin tapaamisiin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!