maanantai 21. toukokuuta 2012

11 kysymystä

Monessa blogissa on jo kiertänyt haaste vastata 11 kysymykseen. Nyt "joudun" minäkin kysymyksiin vastailemaan, sillä Elma Ilona haastoi minut. Mikäs siinä, kun en ole oikein ehtinyt lukemaankaan. Ei siis ole mitään kirjaa blogattavaksi. Olen kyllä parhaillani nojatuolimatkalla Kreikassa, tarkemmin sanottuna Kreetalla. Kyseinen kirja vain vaatisi hieman pitempiä ja rauhallisempia lukuhetkiä kuin minulla on tällä hetkellä saatavilla.

No, niihin kysymyksiin sitten. Ideanahan on ensin vastata haastajan 11 kysymykseen, keksiä sitten omat 11 ja haastaa joitakuita vastaamaan niihin. 

1. Mikä sää (tai muu luonnonilmiö) sinä olisit?
Ihana, lämmin kesäsade, jonka jälkeen paistaa heti aurinko. 

2. Minkä väristä vaatetta ei vaatekaapistasi löydy?
Pinkkiä tai vaaleanpunaista. 

3. Mitä sellaista haluaisit oppia, mitä et vielä osaa? 
Soittamaan kitaraa tai hallitsemaan kreikan kielen. 

4. Kerro jokin kokemasi Felix Culpa (= onnekas vahinko).
Minunkin täytynee tähän vastata, että se, kun tapasin mieheni yli 12 vuotta sitten. 

5. Nimeä yhdestä kolmeen sarjakuvahahmoa, joista pidät.
Aku Ankka 

6. Rakkain musiikkimuistosi?
Musiikkimuistoni liittyvät vahvasti aikaan, jolloin soitin itse paljon ja niihin itsensä ylittämisen hetkiin, kun oppi jonkin vaikean kappaleen / kohdan kappaleesta tai onnistui esityksessään pahemmin mokailematta. Silti on pakko jakaa tällainen: Minä ja pikkusiskoni järjestimme lapsena esityksiä. Pukeuduimme roolivaatteisiin ja sitten lauloimme. Joskus sävel oli tuttu, joskus minun keksimäni. Sanat keksin aina omasta päästäni eikä siskoni tiennyt niitä koskaan ennalta. Esitys meni sitten niin, että minä lauloin ja siskoni tuli mukaan säkeen viimeiseen tavuun :) 

7. Millä kulkuneuvolla tekisit unelmalomasi? (Juna, laiva, lentokone, kuumailmapallo, jalat... muu, mikä?)
Ehdottomasti purjeveneellä. Jossakin Karibialla. 

8. Katso ympärillesi huoneessa, jossa olet. Jos saisit pitää vain yhden siellä olevista tavaroista, mikä se olisi?
Tämä tietokone, jolla kirjoitan, koska sen uumenissa ovat kaikki valokuvat. Pitäisi yrittää saada teetetyksi albumeihin. Pitäisi pitäisi.. 

9. Jos tietäisit kuolevasi huomenna, mitä nauttisit viimeiseksi ateriaksi?
Jonkin ihanan annoksen kanaa tai kalaa hyvän viini kera. Jälkkäriksi jäätelöä, mansikoita ja suklaakakkua. Nam. 

10. Onko lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
Yleensä puolityhjä. Pessimisti ei pety :) 

11. Mieleenpainuvin paikka, jossa olet lukenut kirjan?
Jaa-a, enpä usko, että olen lukenut missään kovin eksoottisessa paikassa ainakaan. Vastaan purjevene. Kannella, auringossa on ihana lukea. 


Omat kysymykseni, joihin haastan vastaamaan Mari A:n, Kuuttaren, Marjiksen ja Sonjan - ja Sinut, joka tunnet palavaa halua näihin vastata:

1. Mieleenpainuvin matkustusmuistosi? 
2. Mitä aiot lukea kesälomalla?
3. Jos voisit matkustaa minne tahansa, niin minne menisit? 
4. Kirja, joka on naurattanut sinua?
5. Kirja, joka on itkettänyt sinua?
6. Mikä on parasta kesässä?
7. Millaisesta mukista juot mieluiten aamukahvisi/-teesi? 
8. Minkä kirjan haluaisit lukea uudestaan?
9. Mikä oli toiveammattisi lapsena?
10. Mikä on mielestäsi paras kesäruoka?
11. Jos kirjoittaisit romaanin, millainen se olisi (laji riittää)?

Kesä ja kirjat - lyömätön yhdistelmä!
 

4 kommenttia:

  1. Kiva kun otit haasteen vastaan :)
    Oi, purjeveneloma Karibialla kelpaisi minullekin... ja mukaan vino pino kirjoja luettavaksi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Pitääpä vastailla näihin hetimiten. :)

    VastaaPoista
  3. Vastasin äsken tähän blogissani :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!