torstai 6. maaliskuuta 2014

Klassikoita, nobelisteja


Olen tämän vuoden puolella lukenut muutaman klassikkoromaanin: Hemingwayn Vanhuksen ja meren sekä Steinbeckin Helmen, joista Hemingwayn teoksen olen lukenut kerran aikaisemminkin.

Minulla on aina ollut melko lämmin suhde klassikoihin ja erityisen lämmin kotimaisen kirjallisuuden klassikoihin. Se ei ole johtunut siitä, että olisin ajatellut, että klassikoista pitävä ihminen olisi automaattisesti jotenkin ylempi kuin muut tai että niistä vain kuuluu pitää. Eikös se pääsääntöisesti ole niin, ettei kukaan oikeasti pidä klassikoista? Pölyisiä vanhoja ovat. No, minä pidän. (Tai pidin.)

Mutta kyllähän se on niin, että klassikkostatus tuo jo jonkinlaista takuuta siitä, että kirja on jonkun mielestä hieno (Ei nyt mennä ollenkaan siihen, kenen mielestä joku teos on hieno ja klassikkoainesta). Mielenkiintoista on sitten lukiessa pohtia, mikä tuo hienous on. Yleensä jotakin hienoa löytää. Yleensä se hienous löytyy kirjan rakenteesta tai kielestä tai teeman universaaliudesta. Klassikko kertoo ihmisyydestä jotakin perustavaa, muuttumatonta. Näin on myös molemmissa lukemissani klassikoissa.

Vanhus ja meri kuvaa vanhan kalastajan elämää ja suurta kalastusmatkaa. Se kertoo tarinan siitä, kuinka muut hylkäävät, koska toisella menee huonosti. Se kertoo siitä, kuinka periksi ei pidä antaa. Ja siitä, kuinka joskus on vain pakko antaa myöten. Se kertoo, kuinka muutoksen mahdollisuus antaa voimia, mutta sen mahdottomuus taas vie ne. Se kertoo unelmista ja niiden vaarallisuudesta mutta myös toivosta saavuttaa ne. Se kertoo välittämisestä. Se kertoo uskosta.

Helmi on raadollinen tarina länsimaisen elämän hiipimisestä alkuperäiskansojen pariin. Se on tarina ahneudesta ja häikäilemättömyydestä. Se on tarina unelmista ja niiden toteutumisen mahdollisuudesta - ja mahdottomuudesta. Se on tarina yhden ihmisen uskomattomasta onnesta, joka kääntyy täydelliseksi epäonneksi. Se on tarina ihmisen pahansuopuudesta ja mahdottomuudesta iloita toisen hyvästä onnesta. Se on tarina perheestä ja yhteisöstä. Se on tarina toivosta.

Vanhus ja meri on ollut - tai oikeastaan oli - pitkään yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Edellisellä, ensimmäisellä lukukerralla se kolahti nuoren kirjallisuudenopiskelijan tajuntaan kuin metrin halko. Tämä toinen lukukerta oli erilainen. Kirja ei enää sytyttänyt samalla tavalla. On se edelleen ihan hyvä. Mutta onhan se melko tylsä. Vähän samoihin aatoksiin päädyn nykyään melkein jokaisen klassikon seurassa. Mitä minulle on tapahtumassa? Sofistikoitunut kirjamakuni on rahvaanomaistumassa? (Ja tähän laittaisin silmää iskevän hymiön, jos sellaisia käyttäisin.)


Luetko sinä klassikoita? 


Molemmat lukemani klassikot ovat muuten Nobel-voittajien käsialaa. Hemingway on saanut palkinnon vuonna 1954 ja Steinbeck vuonna 1962. Voin siis näillä teoksilla korkata nobelistihaasteen (ks. tarkemmin Haasteet 2014 -sivulta).


Hemingway, Ernest: Vanhus ja meri (Tammen keltainen kirjasto 2007 [1952])
Englanninkielinen alkuteos: The Old Man and the Sea (1952)
Suomentanut Tauno Tainio
Ostettu omaan hyllyyn

Steinbeck, John: Helmi (Tammen keltainen kirjasto 2008 [1949])
Englanninkielinen alkuteos: The Pearl (1945)
Suomentanut Alex Matson
Lainattu työpaikalta
 

14 kommenttia:

  1. Hyvä nobelistihaasteen aloitus! Molemmat kirjat ovat jääneet koskettavina mieleeni, mutta en tiedä, miten uudella lukukerralla kävisi. Vietän blogissani klassikkokuukautta, mutta luen ennen lukemattomia klassikoita, eivätkä ne ensi lukemalla tunnu yhtään tylsiltä.

    Rahvaanomainen kirjamaku, voi kai se välillä olla sellainenkin. Pääasia, että lukeminen maistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, ettei nobelistihaasteeni jää tähän vaan jaksaisin vielä muitakin nobelisteja lukea. Ehkä jopa klassikoita. Niitäkin on vielä vaikka kuinka paljon lukematta, vaikka opiskeluaikoina sainkin lukea melko kattavan annoksen niitä.

      Täytyykin käydä kurkkimassa klassikkokuukautesi satoa.

      Poista
  2. Minun klassikkolukeneisuuteni on vielä ohuehko, mutta vähitellen, vähitellen... Minua kiinnostaa klassikoissa juuri tuo, miksi ja miten ne ovat statuksensa saaneet. Ne kertovat hurjasti omasta ilmestymisajastaan ja sen jälkeisestä ajasta: mikä niissä on vaikuttanut siihen, että kirja on säilyttänyt paikkansa.

    Nämä molemmat olen lukenut ja pitänyt. Hemingway on yleisesti sellainen rehvasteleva kukkopoika, mutta tässä on jo seesteisyyttä. Steinbeckilta olen lukenut myös Vihan hedelmät, joka oli raskas mutta vaikuttava. Tämä Helmi jäi mieleeni pääasiassa surumielisenä. Miksi maailma on niin epäreilu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monta kertaa miettinyt, kuka päättää mistä tulee klassikko ja mitkä ovat kriteerit, jotta tuon statuksen voisi saavuttaa. Klassikot tosiaan kertovat paljon ajastaan.

      Helmi on tosiaan melko surullinen kirja. Kaikkein kamalinta siinä on se, ettei maailma ole muuttunut mihinkään. Kirjan tarina voisi tapahtua juuri tällä hetkellä tällä pallolla.

      Olen lukenut Steinbeckiltä aiemmin Hiiriä ja ihmisiä ja siitä pidin muistaakseni paljon. Hemingwayltä olen lukenut novelleja. Kenelle kellot soivat odottelee kirjahyllyssä appivanhemmilta lainattuna.

      Poista
  3. Sinulla on komea aloitus Nobel-haasteeseen. :) Minullakin on klassikoiden lukukuukausi (Elinan innoittamana, bongailen luettavaa HS:n klassikkoautomaatista) menossa, mutta luen muutakin siinä sivussa. Tuntui, etten jaksa vain klassikoita koko kuukautta - mielikuva niistä on, että teksti ei aina ole sitä kepeintä mahdollista.

    Vanhus ja meri herättää muistoja kouluajoilta, voi olla että se tuli luettua siellä. Ei jäänyt kovin väkevänä kirjana mieleen. :) Steinbeckia en ole lukenut, mutta teemat kuulostavat hienoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en jaksaisi lukea klassikoita koko kuukautta. :)

      Vanhusta ja merta on luettu kouluissa melko paljon. Minä tosin luin sen vasta yliopistossa ja siellä se tosiaan kolahti kovasti.

      Poista
  4. Klassikoita tulee kyllä luettua, ja yleensä voi kyllä pitää lähtökohtana että klassikkoasemaan nousseessa kirjassa on aina "jotain". Mutta se "jotain" voi tietysti olla jokin sellainen ominaisuus joka ei omaan lukumakuun sitten oikein osu, eli on kyllä klassikoita joista voi ehkä sanoa että tässä on hyvää sejase mutta henkkoht lukukokemus voi silti olla lässähdys...

    Vanhus ja meri tuli luettua jokin aika sitten, oli ihan kiva muttei sen suurempaa vaikutusta tehnyt, Steinbeckiltä olen lukenut Hiiriä ja ihmisiä josta pidin mutten ole muuta tullut lukeneeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Hienouden voi kirjasta löytää, mutta ei se välttämättä tee kirjasta itselle hyvää lukukokemusta.

      Minun olisi ehkä pitänyt jättää Vanhus ja meri lukematta uudelleen, jotta aikaisempi näkemys siitä olisi jäänyt vallalle. Se oli nimittäin ensimmäisellä lukukerralla todella vaikuttava. Minäkin pidin Hiiriä ja ihmisiä -romaanista. Eikä Helmikään hullumpi ole.

      Poista
  5. Wow, mikä startti! Tämä Nobel-haaste tulee sivistämään minua valtavasti klassikoiden kanssa, kiinnostuksella odotan. Itse luen juuri Steinbeckin Ystävyyden taloa, saa nähdä mihin mieleni kääntyy kun opus on loppuun luettu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Toivottavasti haaste ei jää minun osaltani tähän, vaikka alku onkin ihan lupaava. No, ainakin Doris Lessingiä haluaisin vielä lukea ja Munroa, Pamukia, Coetzeeta ja Saramagoa. Ehkä muitakin.

      Minun täytyy sitten käydä kurkkaamassa, mitä pidit Ystävyyden talosta.

      Poista
  6. Objektiivisesti ajateltuna klassikoista löytyy lähes aina sellaista, jonka vuoksi kirjaa luetaan yhä uudelleen ja uudelleen, mutta oma lukukokemus ei tosiaan aina ole se mitä parhain. Rakastan klassikoita, ja joskus harmittaa ettei kaikki iske vaikka haluaisi, mutta niinhän se on muidenkin kirjojen kanssa :) Luen nykyään myös ylipäätään vanhempaa kirjallisuutta, enkä pelkästään niitä kuuluisimpia kanonisoituja klassikoita, koska listojen ulkopuolelta löytyy vähän oudompaa ja siten kiehtovampaa materiaalia. Hienoa on myös se, jos löytää kirjan jossa käsitellään julkaisuajankohtaan nähden yllättävän avoimesti erilaisia asioita, esimerkiksi naisen asemaa tai seksuaalisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Eikä tavallisen lukijan tarvitse ajatella kirjoja objektiivisesti, sillä lukukokemushan on aina subjektiivinen. Sellaisia kirjoja, joista ei pidä, ei tarvitse lukea. Kaikkeen ei aika riitä, vaikka kuinka haluaisi. Minäkin haluaisin kovasti lukea paljon, paljon enemmän sekä uutuuksia että vanhempia kirjoja. Niin paljon on vielä lukematta!

      Poista
  7. Hieno postaus. Minusta Helmi on laajempi moraaliltaan tai moralittomuudeltaan kuin länsimainen ilmiö. Myös oma yhteisö "puukotti selkään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke! Olet oikeassa, että Helmessä myös oma väki ahnehti helmeä omakseen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!