maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kahdeksan kera tunnustuksen


Sain samansisältöisen haasteen yhdistettynä tunnustukseen sekä Mari A:lta että Lukutoukka-Kristalta. Kiitokset molemmille! Haasteeseen kuuluu kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään, ja tunnustus kiittelee ihanasta blogista.


Ensin haasteen kimppuun. Ohjeet ovat tällaiset:

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

Pitäydyn tylsästi (mielipidekysymys!) kirjallisissa asioissa, sillä kirjablogissa pääsääntöisesti kirjoista intoillaan. 

1. Kesä on lempivuodenaikani lähinnä siksi, että silloin on tällaisella opettajaihmisellä enemmän aikaa lukea. Myös lukupaikat ovat monipuolisempia, koska voi lukea ulkonakin.

2. Kesällä voi myös pitää oman lukuloman, joko reissussa tai ihan kotosalla. 

3. Luen usein lomilla jotakin kevyttä ja hyväntuulista, kuten chick litiä tai vaikkapa Mma Ramotswe -kirjoja.

4. Viime aikoina olen lukenut fantasiaa ja nuortenkirjallisuutta. Töissäkin jo kyselivät, että miksi luen niin paljon nuorille suunnattua kirjallisuutta, vaikka olen aikuinen. 

5. Siksi että minun pitää lukea niitä kirjoja, joita aion oppilaillani luetuttaa. Mutta myös siksi, että haluan pysyä kärryillä siinä, mitä nuortenkirjallisuuden saralla tapahtuu ja siksi, että yleensä aidosti nautin nuortenkirjojen lukemisesta.

6. Aion kyllä taas pian paneutua muuhunkin kirjallisuuteen.

7. Vaikka tässä on jonkinlainen lukujumi vaivannutkin. En ole viikkoon saanut luettua yhtään mitään. En jaksa keskittyä edes novelleihin.

8. Seuraavaksi luettavien pinoon voisin nostaa vaikkapa Jouko Heikuran Joen kaupungin alla, Dostojevskin Idiootin tai Helena Ruuskan Kuin linnun kirkaisun.



Sitten tunnustukseen. Sen sääntöihin kuuluu: 


- linkittää bloggaaja, jolta tunnustuksen sai

- valita viisi ihanaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa (ja kertoa se valituille jättämällä kommentti heidän blogiinsa)

- toivoa, että tunnustuksen saaneet laittavat tunnustuksen eteenpäin.




Minä kiitän ja kumarran molempia haasteesta ja tunnustuksesta, mutta en tällä kertaa laita niitä eteenpäin, sillä minusta tuntuu, että nämä molemmat ovat jo kiertäneet kaikissa blogeissa.

2 kommenttia:

  1. Mma Ramotswe on kyllä juuri sopivaa, leppoista kesälukemista. Kesäisin on ihanaa lukea puistoissa. Nyt iski kesäkuume! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? Mulla on jo monta vuotta ollut kesälomareissulla Mma Ramotswe mukana. :) Kesää odotellessa! Kyllä se sieltä taas tulee. Oli jo niin ihania, aurinkoisia päiviä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!