Näkymätön ja näkyvä - nykykreikkalaisia novelleja

Haastoin itseni maaliskuussa lukemaan kreikkalaista kirjallisuutta. Antiikin kirjallisuuteen jo jonkin verran perehtyneenä rajasin haasteeni koskemaan nykykirjallisuutta. Halusin aloittaa kirjallisuusmatkani jollakin sellaisella teoksella, joka antaisi yksittäistä romaania laajemman kuvan. Sellainen löytyikin: Reija Tannisen ja Maria Martzoukoun toimittama novelliantologia Näkymätön ja näkyvä - nykykreikkalaisia novelleja esittelee lukijalleen kymmenen nykykreikkalaista kirjailijaa (jokaisesta kirjailijasta on lyhyt esittely), jotka ovat syntyneet vuosien 1851 ja 1951 välillä. Novelleja on yhteensä 25 ja niiden lisäksi lopussa on vielä katsaus nykykreikkalaisen proosakirjallisuuden historiaan. Uusin novelli on julkaistu 1980-luvun loppupuolella, joten kovin uusista teksteistä ei ole kyse. Kreikkalaisen kirjallisuuden historia on kuitenkin niin pitkä, että näitä kaikkia voi pitää nykykirjallisuutena.

Jos haluaisi etsiä novelleista joitakin yhteisiä piirteitä, niin maiseman kuvailua on melko paljon, uskonto on hyvin keskeisessä asemassa (samoin kuin monessa novellissa armeija) ja näkökulma on miesten. Naisnäkökulma jää todella vähälle, sillä kirjassa on vain kolme naisen kirjoittamaa novellia, jotka myös kuvaavat naisen elämää naisen näkökulmasta. Kokoelman novellit ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvin realistisia, ja useassa elämän karuus esitetään karun luonnon kuvauksen avulla. Aiheet ovat hyvin universaaleja, mutta toisin kuin esimerkiksi kotimaisessa saman aikakauden proosassa, kreikkalaisissa novelleissa on enemmän sijaa pohdinnalle - sekä filosofiselle että uskonnolliselle.

Aleksandros Papadiamantis (1851-1910)

Aaltojen viemä -novellissa asianajaja muistelee viimeistä kesää, jolloin hän oli onnellinen. Hän oli tuolloin 18-vuotias köyhä vuoristolaispaimen. Kylmä rakkaus taas kertoo tarinan viinaanmenevästä ukko-Jannioksesta. Näiden kahden novellin jälkeen olin antaa periksi ja todeta, ettei kreikkalainen kirjallisuus taida olla minua varten. Onneksi maltoin mieleni ja jatkoin. Papadiamantis on arvostettu kirjailija ja hänen pienoisromaaniaan Murhaajatar (1903)  pidetään Kreikan kirjallisuuden helmenä. Minuun hänen novellinsa eivät kuitenkaan uponneet.

Konstantis Theotokis (1872-1923)

Mahalleen-novellissa (1899) ryöväri palaa kotiinsa piileskeltyään vuorilla vuosia vain huomatakseen, että hänen vaimonsa on synnyttänyt toiselle miehelle lapsen. Mutta katkerasti hymyillen hän sanoo vaimolleen: "Älä pelkää vaimo. En tee sinulle pahaa, vaikkakin sen ansaitsisit." Maalaiselämää kuvaa nimensä mukaisesti millaista on elää pienessä maalaiskylässä. Päähenkilö Petros Kladis on isäntä, joka haluaisi naittaa poikansa, mutta morsianehdokas haluaakin valita puolisonsa rakkaudesta. Novelli kuvaa hyvin naisen asemaa maalaisyhteiskunnassa. Tätä novellia lukiessani löysin paljon yhtymäkohtia suomalaiseen realistiseen kirjallisuuteen. Naisen ja köyhän asema on ollut (ja on) sama oltiin sitten missäpäin maailmaa tahansa.

Ilias Venezis (1904-1973)

-->

Yksi kokoelman parhaista novelleista on mielestäni Lokit (1944). Se kuvaa koskettavasti yksinäisyyttä vanhan majakkavahti Dimitriksen kautta. 

Vanhus painoi päänsä ja kyyneleet putosivat kuivaan maahan. Majakan valo syttyi ja sammui tasaisin aikavälein, ankarasti ja lakkaamatta, kuin elämän pimeät voimat - kuin ihmisen kohtalo ja kuolema.

Asklepionin yö (1954) kertoo turkkilaisesta Ahmedista, joka vaimonsa kanssa asuu eristyksissä Asklepionin temppelin raunioiden lähettyvillä, Kos-saaren vuorten kupeessa. Novellissa pohditaan ihmisen sisintä: miksi ihminen ei tyydy osaansa vaan haluaa enemmän - jopa tietää kohtalonsakin.

Dimitris Hatzis (1913-1981) 

Laskuveden aika (1966) kuvaa lapsen muuttumista aikuiseksi, hänen ymmärryksensä kehittymistä. Konstantiksen ja hänen kehitysvammaisen veljensä Stratiksen äiti on huora, mutta pojat eivät sitä ymmärrä. Stratis pakenee mielikuvitusmaailmaansa vammaisuuttaan ja elinolojaan ylipäätään. Konstantis alkaa kuitenkin ymmärtää ja ymmärtäessään hänen lapsuutensa loppuu. Voiko äitiään ja elämäänsä vain paeta? Tämä novelli jäi vahvana mieleeni, sillä kuvaus on hyvin vaikuttavaa ja antaa lukijalle avaimet päästä Konstantiksen ajatuksiin ja kokemuksiin.

Spiros Plaskovitis (s. 1917)
Novellissa Tutka (1970) munkki Nikandros kamppailee maallisen ja hengellisen välillä pohtiessaan kannattaako kuitenkaan uskoa ja heittää kaikki muu pois. Hengelliseen elämään häntä kannustaa igumeeni Gabriel, kun taas maalliseen, materialistiseen elämään houkuttelevat noppapeli, raha ja alkoholi. 

E. H. Gonatas (s. 1924)
Vierailu-novellissa (1963) kaksi ystävystä on tehnyt sopimuksen, jonka henki on kuitenkin vaarassa yllätysvierailun vuoksi. Mielenkiintoinen novelli piti otteessaan yllätykselliseen loppuunsa saakka. Matkustaja (1945) kuvaa nuoren miehen sisäistä taistelua syyllisyyden otteessa. Novellissa on vivahteita maagisuuteen ja kauhuun, joten se on kaikkea muuta kuin realistinen. 

Marios Hakkas (1931-1972)
Nysähäntä (1966) on sotilasyhteisössä asuva pahamaineinen muuli, joka saa uuden komentajan raivon partaalle. Tilannetta ei varsinaisesti helpota myöskään se, että pataljoonassa palvelee petturi. Komentaja aikoo päästä kertaheitolla eroon sekä muulista että petturista. Vankilasta vapautuminen (1966) on lyhyt novelli, joka kuvaa hetken, jolloin mies on vapautumassa vuosien istumisen jälkeen. Novelli Maailmankaikkeuden salissa (1966) kertoo pettymyksestä rakkaudessa ja petoksesta. Sitä uskoo toiveensa ja unelmansa rakastetulleen, luottaa. Valitettavasti kaikki rakkaudet eivät ole luottamuksen arvoisia. Pidin kovasti kaikista kolmesta Hakkaksen novellista. 

I. H. Papadimitrakopulos (s. 1930)
Ilias Papadimitrakopuloksen novelleja antologiassa on eniten - yhdeksän kappaletta (Uni, Hautajaiset, Tyräleikkaus, Asemalla, Rosamunde, Eleni, Hevonen, Rotko ja Epilogi). Ne ovat ainakin jollakin tasolla omaelämäkerrallisia: päähenkilönä on Ilias-niminen mies, jonka elämä seuraa melko orjallisesti kirjailijan elämän vaiheita. Papadimitrakopulos on ensimmäiseltä ammatiltaan sotilaslääkäri ja novelleissaan hän kritisoi armeijan toimintaa, simputusta, korruptiota. Parhaiten mieleeni jäivät seuraavat kolme novellia. Asemalla-novellissa mies menee ystäväänsä asemalle vastaan käytyään ensin onnittelemassa äitiään. Novellin loppu on hieman hämmentävä eikä tällainen lyhyt juonikuvaus todellakaan tee novellille oikeutta. Rosamunde-novellissa Ilias-kertoja muistelee, miksi valitsi sotilaslääkärin uran. Eleni taas kuvaa ensimmäisiä viikkoja kasarmilla. 

Rea Galanaki (s. 1947)
Mustavalkoinen-novelli (1986) on unenomainen ja hämmentävä matka valokuvan kautta menneisyyteen, muistoihin. Kuvat kertovat paljon, mutta ilman sanoja paperilla kaikkea ei voi muistaa. Myös kokoelman niminovelli Näkymätön ja näkyvä (1986) on hämmennystä herättävä. Neljä ystävystä matkustaa pieneen kylään luentoa kuuntelemaan, mutta paikan tunnelma on niin epätodellinen, jopa maaginen, että se saa tarinassa pääosan. 

Ziranna Zateli (s. 1951)
Viime vuoden morsian (1984) on vahva ja eroottisesti latautunut novelli Markoksen ja kertojan välisestä suhteesta. Novelli on hyvinkin kiintoisa, sillä se hämmästyttää lukijaa useammankin kerran. Lukija luulee ymmärtävänsä punaisen langan, mutta tulee vielä lopussa yllätetyksi. Näin kävi ainakin minulle.

Novelliantologia lisäsi mielenkiintoani kreikkalaista nykykirjallisuutta kohtaan. Voisin lukea lisää lähes kaikilta antologian kirjailijoilta, mutta etenkin Hatzis, Hakkas, Galanaki ja Zateli jäivät mieleeni. Kokoelman ulkonäöstä annan suuren miinuksen, sillä se ei varmasti kannusta ketään tarttumaan kirjaan ainakaan hetken mielijohteesta. Niin tylsä ja "tenttikirjamainen" se on.

Tanninen, Reija - Martzoukou, Maria (toim.): Näkymätön ja näkyvä - nykykreikkalaisia novelleja (Suomen Ateenan-instituutti 2000)
Novelleja ovat suomentaneet Anneli Lieko, Petra Pakkanen, Marja Suominen, Reija Tanninen, Juha Valkeapää ja Anna Wartiovaara.