tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjaostoksilla


Olen ostanut kirjoja viimeksi keväällä. Tuli nimittäin lievä ahdistus siitä, että kirjoja on joka paikka täynnä, mutta kaikkia ei ehdi millään lukea. Ovathan ne myös vähän tyhjänpanttina, jos ne vain seisovat hyllyssä. MarikaOksa haastoi kirjabloggaajat kuitenkin kirjaostoksille syyskuussa, ja olihan minunkin pakko joitakin roposia kirjakauppaan kantaa.

Toissapäivään mennessä en ollutkaan ostanut kuin yhden kirjan. 8-vuotiaani ihastui Siri Kolun Me Rosvolat -kirjaan ja vaati jatkoa. Eipä auttanut muut kuin kipaista kirjakauppaan hakemaan sarjan seuraava osa, Me Rosvolat ja konnakaraoke. Olemme kirjan lukemisessa jo hyvässä vauhdissa. Lapsi lukee mielellään itsekin, mutta Rosvoloita olen lukenut iltasaduksi - luku kerrallaan.

Pari päivää sitten tein vielä muutaman kirjaostoksen netissä. Tilasin juuri ilmestyneen Ville Haapasalo -kirjan, "Et muuten tätäkään usko..." - Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä sekä Ari Väntäsen Apulannasta kertovan kirjan, Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta. Molemmat kirjat on itse asiassa tarkoitettu miehelleni. Toiselle lapselleni tilasin kaksi riimiteltyä runokirjaa: Pierre Coranin Eleonoora, laulava hanhi ja Tinka, peloton kissa. Meillä on sarjasta jo ennestään muutama kirja, ja niistä on meillä kovasti pidetty.

Huutava vääryyshän tässä on se, etten tullut ostaneeksi yhtäkään kirjaa itselleni. Tilanne korjaantunee loppukuusta Helsingin kirjamessuilla. 

P.s. Tarkkasilmäisimmät huomasivat ehkä, että bloggaaja on vaihtanut bloginimensä astetta avoimempaan suuntaan. Hei, olen Mia ja olen kirjabloggaaja.


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Mulla on Kobo (ja teillä lahjakoodi)!


Pohdiskelin pitkään e-lukijan ostamista. Luin aikaisemmin tabletilla, eikä se ollut kovin kätevä. Käyttö lukemiseen oli jotenkin hankalaa eikä kiiltävä ruutukaan ollut omiaan lisäämään lukunautintoa. Seurasin pitkään kanssabloggareiden e-lukijakokemuksia ennen kuin päätin, minkä itselleni hankin.

Aivan ensimmäiseksi totesin, että lukijan pitää olla sellainen, joka toimii helposti Suomessa ja tukee epub-tiedostoja. Päädyin Koboon. Tarkemmin Kobo Aura HD:hen. Kobot toimivat hyvin Suomessa: kirjojen ostaminen ja lataaminen on helppoa ja kirjastolainatkin onnistuvat.



Hankalinta e-lukijan ostamisessa on se, ettei niitä oikein saa Suomesta. Minäkin tilasin omani netin kautta ulkomailta. Pääsääntöisesti nettikaupat toimivat ihan hyvin, mutta minulla oli tilauksessa - tai oikeastaan toimituksessa - ongelmia. Tilaaminen onnistui hyvin ja paketti tuli Suomeen. Pakettia postista hakiessani aloin ihmetellä sen keveyttä. Avasin paketin postissa ja tyhjähän se oli. Tarkemmin pakettia tutkittuani huomasin, että se oli auennut jossain vaiheessa ja teipattu uudelleen kiinni. Ikinä ei selvinnyt, minne Kobo oli paketista joutunut, mutta onneksi sain uuden tilalle. Ja se tuli ihan perille saakka.

Olen ehtinyt lukea uudella e-lukijallani vasta muutaman kirjan. Lukulaitteeni kirjastossa on kuitenkin jo monta kirjaa odottelemassa. Muutaman olen ostanut ja muutaman ladannut Projekti Lönnrotista. Kaiken kaikkiaan Kobo vaikuttaa hyvältä  ja toimivalta laitteelta. Raportoin lisää jahka jatkan lukuharjoituksia.

Tähän saumaan sopi hyvin ElisaKirjan yhteistyöehdotus, joka tarjoutui Blogatin kautta. Sain valita kaksi e-kirjaa, genreltään scifiä tai fantasiaa. Latasin e-lukijaani Veronica Rothin Kapinallisen, josta juttua seurannee pian sekä Dmitri Gluhovskin Metro 2033:n, joka on ollut jo pitkään lukulistallani.

ElisaKirja tarjoaa myös teille mahdollisuuden ladata ilmaiseksi Shimo Suntilan Sata kummaa kertomusta. Edun saa koodilla KUMMAAETU, joka on voimassa 12.10. saakka. Toimi siis nopeasti.