Muutamasta nuortenkirjasta lyhyesti

Minua on vaivannut kiireen lisäksi jonkinlainen bloggausjumikin. On monta kirjaa, jotka olen lukenut ja joista haluaisin kirjoittaa täällä, mutta en vain ole saanut sitä tehtyä. Josko tällainen useamman kirjan yhteispostaus helpottaisi sekä kirjoitusjumiin että bloggaussumaan. Kirjoja on nimittäin kertynyt koneen viereen aikamoinen pino.

Aloitetaan siis muutamalla nuortenkirjalla, joista jotakin sanottavaa olisi. Edetäänpä vaikka lukujärjestyksessä.

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema

Joelin pikkusisko Linnea palaa kotiin asuttuaan kahdeksan vuotta tätinsä luona Tukholmassa. Linnea on balettitanssija muttei tanssi enää koskaan. Kotona Linnea on vieras niin perheelleen kuin itselleenkin. On vaikeaa yrittää löytää itsensä, kun ei olekaan enää se, mitä on aina tiennyt olevansa. On vaikeaa yrittää olla perhe, kun yksi ei selvästikään kuulu siihen, vaikka nimellisesti kuuluukin.

Isä halusi meille nimet jotka lauloivat samaa laulua. Joellinnea Linneajoel. Isän mielestä diftongit olivat kauneinta suomen kielessä. Linnean isä oli keksinyt ensin mutta he olivatkin saaneet pojan. Minä olen Joel koska Joel sopi Linneaan. En mistään itsestäni kumpuavasta syystä tai Raamattuun pohjautuvasta syystä. Minä olen Joel vain suhteessa Linneaan. (Aloitus s. 7)

Joel on perheestä ainoa, joka ymmärtää myös Linnean tuskan ja antaa tälle tilaa olla sellainen kuin on. Linnea ei kuitenkaan tunnu perheenjäseneltä vaan on jotakin kiehtovaa, uutta, outoa, ihmeellistä, ihanaa. Miten omaa siskoa pitää rakastaa?

Joelin ja Linnean tarina on piirretty tarkoin vedoin, vähin sanoin. Se käy syvälle. Sekä päähenkilöidensä että lukijansa tunteisiin. 

Raili Mikkanen: Koukussa

Roudan katkomaa kapeaa tietä pomppi vanha farmariauto. Se jysähti ilkeästi ohuen jään piilottamaan kuoppaan, selvisi ylös ja sukelsi sammaleisten portinpilareiden läpi ison talon pihaan. Talo seisoi yksinäisellä kummulla peltojen keskellä uhmakkaana ja rappioituneen mahtailevana. (Aloitus s. 5)

Sanna on narkkari. On vaikkei enää käytäkään. 

Kirjassa seurataan Sannan elämää. Sitä, miten kiltistä hyvän perheen tytöstä tulee nisti ja miten tyttö pääsee pohjalta jälleen jaloilleen. Tarinassa vuorottelevat menneisyys ja nykyhetki.

Harmillisesti kirja tuntuu hieman vanhalta, vaikka aihe ei todellakaan ole vanhentunut. Menneet vuosikymmenet kuultavat läpi. Pelottavinta kirjassa on, että sillä on vankka pohjansa todellisuudessa. Se nimittäin perustuu kahden entisen narkkarin elämäntarinoihin. 

Aleksi Delikouras: Nörtti 3 - Game over

Dragon elämä etenee aiemmista Nörtti-kirjoista tuttua rataansa. Päivät kuluvat erilaisia konsoli- ja tietokonepelejä pelaten, koulussa (ysiluokalla), kavereiden kanssa sarjakuvaa suunnitellen ja Fetasalaatista unelmoiden. Haasteitakin toki on: keskiarvoa pitäisi nostaa huimasti, jos aikoo mennä lukioon, Fetasalaatti on edelleen Jaken kanssa ja Dragoa ihailevaa seiskaluokkalaista Santeria kiusataan.

15. heinäkuuta
Mun elämässä on yksi asia, jota mun on vaikeeta sietää, ja se on se, että Hege91 luulee olevansa parempi pelaamaan kuin mä. (Aloitus s. 9)

Samalla kaavalla siis mennään kuin aiemminkin, mutta Delikouras on ottanut selvästi huomioon ysiluokkalaisen psyykkisen kehityksen. Drago nimittäin selvästi kasvaa henkisesti ja ottaa vastuuta omasta elämästään - ja vähän toistenkin.

Nörtti-kirjojen hienous piilee siinä, että niissä eletään ihan tavallista yläkoululaisen pojan elämää. Kirjat ovat hauskoja eivätkä karkota sellaistakaan lukijaa, joka on hyvinkin kaukana kohderyhmästä. 

Tuli tässä muuten mieleeni Suketuksen Pojat, lukemaan! -haaste. Sekä Delikourasin Nörtti että Mikkasen Koukussa ovat kirjoja, joita voisi hyvin suositella pojille luettavaksi. Nörtti on melko selkeästi pojille suunnattu, mutta Koukussakin sopii pojille rankan tarinansa ja aiheensa takia. Hankaluutta voi aiheuttaa se, että tarina kulkee kahdessa aikatasossa. Nörtti-kirjat ovat usein tuttuja sellaisillekin pojille, jotka eivät ole lukeneet niitä. Delikouras on nimittäin ohjannut Nörtistä videoita, joihin pojat ovat YouTubessa törmänneet. Tässä videossa Game over -kirjan tapahtumat saavat jatkoa.

Enoranta, Siiri: Gisellen kuolema (Robustos 2011)

Kansi: Sára Köteleki

Mikkanen, Raili: Koukussa (Otava 1997)

Delikouras, Aleksi: Nörtti 3 - Game over (Otava 2014)

Kaikki lainattu kirjastosta

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Hiivin eteenpäin kyyryssä kuin nälkäinen koira, juuri muuta en ollutkaan, en ollut syönyt sinä päivänä mitään ja edellisenäkin vain paistettua harakkaa. Se mitä metsästä oli jäljellä rytisi puuskittaisessa tuulessa, eivätkä ne voineet kuulla askeliani, mutta vielä ei ollut tarpeeksi pimeää että olisin voinut piiloutua. Hengitykseni vihelsi ja silmiin valui kylmä, kirvelevä hiki. Ne huutelivat minulle ja nauroivat, iskivät sorkkaraudoilla pystyyn kuolleisiin puunrunkoihin niin että kaarna lensi säpäleinä, ne olivat kohtalaisen varmoja siitä että saisivat minut kiinni. Se oli kaikki tapahtunut ennenkin. (Aloituskappale s. 9)

Kuvittele millaista olisi, jos sinun kotikaupungissasi räjähtäisi ydinvoimala tai samankaltaista tuhoa kylvävä pommi. Samalla yhteiskuntarakenne muuttuisi: valtaa pitävät asuvat suljetussa kaupungissa ruokapurkkeineen ja tavalliset ihmiset on jätetty hökkelikyliin pärjäämään. Poliisia ei ole vaan elinoikeudet ovat vahvimmalla. (Nyt kun näen tekstini kirjoitettuna, tajuan että tuollaistahan elämä on monessakin paikassa.) Tällaisessa, auringottomassa maailmassa elää Siiri Enorannan Nokkosvallankumous-romaanissa Vayu ja yrittää löytää ruokaa sairaalle äidilleen. Äiti kuolee ja Vayu löytää tiensä kapinallisten, Nokkosten, leiriin. Nokkosia johtaa Dharan, jonka sukunimi jo velvoittaa olemaan johtaja. Se jonka puolesta taistellaan. Se jonka puolesta kuollaan. Vayu on hänen vastakohtansa. Poika jota kukaan ei huomaa.

Vayu ja Dharan huomaavat kuitenkin pian yhteyden välillään. Se on enemmän kuin rakkautta. Se on jotain ikiaikaista. Pojat rakastavat ja vihaavat, lähtevät pois toistensa luota mutta palaavat aina takaisin. Heidän kohtalonsa on pelastaa tai tuhota, mutta yhdessä. He saavat toisistaan esiin jonkinlaisen vastakohtaisuuden. Dharanista tulee Vayun kanssa epävarma ja Vayusta sukeutuu todellinen johtaja.

Nokkosvallankumouksen vahvuus on ensinnäkin tarinassa, jonka lähtökohta ja miljöökuvaus ovat dystopiaksi riittävän realistisia. Näin voisi oikeasti tapahtua ja se on pelottavaa. Toisaalta tarinaan on yhdistetty myös ajassa ja paikassa siirtymistä, mikä ei tietenkään ole kovin realistista. Toisekseen henkilökuvaus on vahvaa. Vaikka kirjan lukemisesta on aikaa useampi kuukausi, pystyn muistamaan Dharanin ja Vayun, tuntemaan heidät. Myös muilla henkilöillä on lihaa luidensa ympärillä eikä kenellekään tärkeimmistä soisi tapahtuvan mitään pahaa. Kapina-tarinassa on paljon tuttua mutta silti paljon uuttakin ja Vayun ja Dharanin rakkaustarina on riipaiseva, poikkeuksellisen vahva ja hyvin tarinaan kirjoitettu.

Kirja jätti minuun todella vahvan jäljen. Lukemisesta on tosiaan jo kuukausia, mutta pystyin helposti tätä kirjoittaessani palaamaan kirjaan, sen tunnelmaan ja tarinaan. Mitä siitä voi päätellä? 

P.S. Ja tämähän siis ei ole pelkästään nuortenkirja, vaikka takakansi niin sanookin. 

Enoranta, Siiri: Nokkosvallankumous (WSOY 2013)

Päällys: Sami Saramäki