Dö och dö och dö och dö. Niin Astrid Lindgrenillä ja hänen sisarillaan oli tapana sanoa toisilleen heti puhelujen aluksi. Kuolema pois päiviltä. Mutta poistuiko se heidän unistaan?
Kun Mimi soitti minulle ensimmäisen kerran hän matki puhelimessa Donald Duckia. Tiedättehän Donald Duckin äänen amerikkalaisissa piirretyissä? Vaikka ette te tiedä. Te ette olleet syntyneetkään silloin. Kaukaisella 1970-luvulla tai aiemmin.
Vilja-Tuulia Huotarisen Finlandia Juniorin viime vuonna voittanut nuortenkirja Valoa valoa valoa on mieleenpainuva kuvaus 14-vuotiaan tytön elämästä, tyttöjen välisestä rakkaudesta ja kuolemasta. Kirjan kertojana toimii 14-vuotias Mariia Ovaskainen, joka ystävystyy Mimin kanssa ja rakastuu tähän. Kerrontatapa vaihtelee: välillä Mariia kuvailee rakastamaansa tyttöä ja kertoo heidän yhteisistä hetkistään, välillä hän puhuttelee lukijoita suoraan sekä kommentoi kirjoittamistaan kirjoittamisoppaiden ohjeisiin ja kirjoittamisen lainalaisuuksiin vertaillen.
HYVÄT LUKIJAT!
Kuuluisa venäläinen kirjailija Anton Tsehov käski repiä tarinan ensimmäisen sivun. Kuuluisan venäläisen kirjailijan mielestä tarinoiden alut ovat luonnonkuvausta kauheimmillaan.
No niin.
Repikää vain. Tämä on teidän kirjanne!
Tai kirjaston. Kirjastonhoitajat ovat kuitenkin ymmärtäväisiä tällaisissa tapauksissa.
Jos teidän mielestänne Mimin kuvailu oli luonnonkuvausta kauheimmillaan niin ryhtykää lukemaan vasta tästä.
Sillä nyt alkaa toiminta.
Romaanin tarinassa ei mielestäni varsinaisesti ole mitään uutta. Mutta se kieli! 1980-luvulle sijoittuvat tapahtumat on kuvattu ja kerrottu hengästyttävän hienosti. Huotarisen kieli on hyvin lyyristä ja se tietysti vaihtelee kerrontatavan myötä. Erityisesti kuvaukset Mimistä ja tyttöjen yhteisistä hetkistä ovat todella koskettavia ja kauniita. Kerrontaa voisi kuvailla kiihkeäksikin (minkä tekstin tasolla aiheuttaa pää- ja sivulauseiden yhteensitominen, virkkeiden pilkuttomuus). Juuri näin, tällä tavoin 14-vuotias koko ruumiillaan ja hengellään rakastunut puhuisi - ainakin rakkaalleen ja päiväkirjassaan.
Valoa valoa valoa on tyttöjen kirja. Mutta eivät kaikki tytöt tästä välttämättä pitäisi. Olisin itse ollut haltioissani parikymmentä vuotta sitten, mutta olinkin lukutoukka. Mieheni selaili kirjaa hetkisen ja totesi, että tämä on taas näitä, jotka tappavat lukuhalut kun pakotetaan lukemaan. Niinpä niin. Tyttöjen kirja. Hieno sellainen.
Saan tästä pisteen Lasten linnoitus -haasteeseen sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin. Lisäksi kirja on TBR100-listassani. Kolme kärpästä yhdellä iskulla.
Huotarinen, Vilja-Tuulia: Valoa valoa valoa (Karisto 2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!