Lahjat

Maaliskuusta tuli näköjään Riina Katajavuori -kuukausi. Luin jo runokokoelman Omakuvat ja kirjastopinossa odottaa vielä vuoroaan novellikokoelma Kirjeitä Jekaterinburgiin. Tässä välissä nautiskelin Lahjat-romaanista. 

Korkealla pilven päällä lentää lentokone metrin mittainen, ohjaamossa istuu pieni kirppu kaulaliina liehuen.

Tuulia lauloi, kurkkua kuristi.

Kun hän ei laulanut, lauseet alkoivat: Älä. Älä. Älä!

Lahjat kertoo Tuuliasta. Tuulia hoitaa kotona kahta pientä lastaan ja ahdistuu, pohtii jatkuvasti itseään ja äitiyttään. Mikä on hänen roolinsa maailmassa? Äiti? Kotiäiti? Vaimo? Työntekijä? Miten työminä ei katoa, kun on monta vuotta kotona?

Äitiys on myytti. Sitä sitkeintä lajia. Jokaisella on käsitys äitiydestä ja äideistä. Äitejä syyllistetään ehkä eniten tässä yhteiskunnassa. Et ole hyvä äiti, jos et imetä kuutta kuukautta, et tee itse soseita, et käytä kestovaippoja, et nuku perhepedissä, nukut perhepedissä, viet lapsen päiväkotiin, et vie lasta päiväkotiin, et anna lasten harrastaa, annat lasten harrastaa, huudat ja komennat, et aseta rajoja, olet tarkka rajoista, et pakota syömään, pakotat syömään... Äiteihin kohdistuu järkyttävä vaatimusten vyöry, joka sisältää ristiriitaisuuksiakin. Silti oletetaan, että äidit ovat täydellisiä ja jaksavat kaiken.

Minuun kohdistuvien vaatimusten lista on loputon, sanoi Laina perhekerhon ringissä. Lue lapselle hyviä kirjoja, laula parhaita lauluja! Lue iltaisin runoja, älä katso televisiota! Hoida hampaasi, syö ravintoympyrän jokaisesta lohkosta, syötä lapsellekin! Vältä osteoporoosi, juo maitoa! Jopa seurakunta lähettää postia, jossa lukee: hoida parisuhdettasi!

Naiset nauroivat. Lapset mönkivät lattialla, jotkut nousivat vääriä jalkoja pitkin ja jäivät oudoksuen tuijottamaan väärän naisen kasvoja. Oli helpottavaa kuulla että jopa Lainakin uupui.

Niin tosiaan, äidin tulee pitää huolta myös itsestään miehestään parisuhteestaan muista ihmissuhteistaan. 

Kaikkein pahinta on se, että oikeasti yhteiskunta ei ole se ainoa taho, joka vaatimusten listaa pitää yllä. Eniten siihen ja sen olemassaoloon vaikuttavat äidit, jotka edelleen olettavat, että heidän pitää vastata vaatimuksiin, olla täydellisiä. He suorittavat äitiyttä ja vertaavat itseään toisiin äiteihin. Tuuliakin vertaa itseään Kristiinaan, Lainaan ja Gloriaan, pitää heitä itseään parempina. Heidän lapsensa on kaikin puolin kasvatettu paremmin, he jaksavat ja suoriutuvat paremmin. Toisilta äideiltä saa toki tukea ja apuakin! Muut äidit myös ymmärtävät tietyt asiat selittämättä. Tuuliakin huomaa sen ja osaa ottaa avun vastaan. Kritiikki kohdistuukin siis lähinnä tuohon täydellisyyden vaatimukseen ja tavoitteluun.

Onneksi kirjallisuudessa on silloin tällöin nostettu esiin myös erilaista, ei niin täydellistä äitiyttä. Ensinnäkin Lahjat kertoo siitä. Lapsiperhearjen kuvaus on nimittäin hyvinkin realistista. Toisena voisi nostaa esiin viime viikolla ilmestyneen Katja Lahden ja Satu Rämön Vuoden mutsi -kirjan, jota en vielä ole ehtinyt itse lukea, mutta esimerkiksi Ina ja Maria ovat.

Lahjoissa on yksi huono puoli. Se olisi pitänyt lukea suuremmissa erissä. Nyt en ehtinyt lukea kuin luvun silloin toisen tällöin, ja niin oli hankala päästä kerrontaan mukaan. Lukija joutuu nimittäin olemaan tarkkana, milloin kerrotaan tapahtumista juuri nyt, milloin menneistä ja milloin ollaan Tuulian ajatuksissa.

Katajavuori, Riina: Lahjat (Tammi 2004)