torstai 10. tammikuuta 2013

Yksivuotias


Blogini täyttää tänään kokonaisen yhden vuoden! Kun vuosi sitten aloittelin blogiani, oli se jo toinen yritys. Olin aloittanut ensimmäisen kerran jo vuosi (eli tästä päivästä kaksi vuotta) sitten. Silloin bloggaaminen ei vain ottanut onnistuakseen. Ajatus kirjoista kirjoittamisesta jäi kuitenkin muhimaan ja vihdoin vuosi sitten päätin, että nyt. En olisi uskonut, että blogini edes näkee yksivuotispäiväänsä saati että sitä kukaan lukisi. Taaperoikään päästiin kuitenkin ja lukijoitakin on jo vaikka kuinka monta. Kiitos kaikille!

Ajattelin, että synttäreiden kunniaksi voisin hieman valottaa lukijoita siitä, kuka tätä blogia oikein kirjoittaa. En edelleenkään aio tulla nimimerkin suojista esiin, mutta voihan sitä kertoa monta muuta asiaa. (Kun muissa blogeissa blogisynttäreitä juhlitaan hulppein arvonnoin, niin täällä bloggaaja itserakkaasti kertoo itsestään. :D)

Vuosi sitten tammikuussa

Tintti ei siis yllättäen ole oikea nimeni eikä edes lempinimeni. Se oli sitä kyllä joskus - yläasteella. Olen aina rakastanut kirjoja ja lukemista, mutta kukaan muu perheestäni ei ole tässä suhteessa samanlainen. Silti harrastustani ei pidetty turhana tai typeränä. Olen siis ihan vapaasti saanut lukea siitä lähtien, kun opin lukemaan. Ensin luin lähes kaiken oman kyläni pienestä sivukirjastosta, sitten yläaste- ja lukiovuosien aikana siirryin kunnan pääkirjaston onnelliseksi asiakkaaksi. Lukion jälkeen tieni vei muutaman mutkan kautta Helsingin yliopistoon, jossa aloin opiskella suomen kieltä ja sivuaineena kotimaista kirjallisuutta. Alun perin suunnitelmissani oli ryhtyä joksikin muuksi kuin opettajaksi, mutta äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja minä olen.

Rakastan monenlaista kirjallisuutta ja yritän lukea eri kirjallisuuden lajeja. Olennaisinta ei nimittäin minulle ole se, mihin genreen jokin kirja kuuluu vaan se, että se kertoo hyvän tarinan. Tarinassa ei välttämättä tarvitse olla huikeita juonenkäänteitä vaan se voi olla vähäeleinenkin, kunhan se on hyvin kerrottu ja rakennettu ja se antaa ajattelemisen aihetta, herättää tunteita, koskettaa.

Perustin blogin, koska ensinnäkin halusin kirjoittaa jonnekin muistiin, mitä olen lukenut. Tai olen kyllä jo kymmenen vuoden ajan (itse asiassa pidempäänkin, mutta kymmeneltä vuodelta on tallessa) pitänyt listaa lukemistani kirjoista. Harmi vain, että pelkkä kirjojen listaus ei saa aikaiseksi muistijälkeä. Bloggaan siis siksi, että muistaisin mitä ja millaisia kirjoja olen lukenut. Toiseksi tarvitsin kirjoitustreeniä. En ole oikeastaan kirjoittanut paljonkaan opiskeluaikojen tieteellisten tekstien lisäksi. Huvittavinta tässä on se, että olen kuitenkin opettanut luovaa kirjoittamista. Kröhöm.. No, blogikirjoittamisen lisäksi suunnitelmissa on tänä keväänä osallistua luovan kirjoittamisen kurssille, jossa joutunen siis ihan itse tuottamaan.

Päätin blogia aloittaessani, että kirjoitan jotakin jokaisesta lukemastani kirjasta ja siihen pyrin edelleen. En tosin aio olla enää niin ankara itselleni kuin aiemmin: jos joku kirja jää bloggaamatta, niin mitä sitten. Nytkin on muutama luettu kirja bloggausjonossa, ja aion niistä vielä kirjoittaakin. Kunhan ehdin ja jaksan. 

Sain viime vuoden aikana luettua paljon enemmän kuin vuotta aikaisemmin, mikä on kokonaan blogin ansiota. No, ehkä osan ansiosta voi laskea myös äitiys-/hoitovapaalle. Tämän vuoden alusta aloitin taas työt, joten saa nähdä miten se vaikuttaa lukemiseeni. Tällä hetkellä olen ihan hyvässä vauhdissa, vaikkei blogiin asti yhtäkään tänä vuonna luettua ole vielä tullut.

Tästä tekstistä on tulossa pitkä kuin nälkävuosi, mutta ajattelin vielä lopuksi Top Ten Tuesdayn (joka onkin tänään Top Ten Thursday) innoittamana listata kymmenen, okei 10 + 10, lempikirjaani. Satunnaisessa järjestyksessä ne ovat nämä:

1. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
2. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
3. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
4. Leena Krohn: Tainaron
5. Juhani Aho: Juha
6. Aino Kallas: Sudenmorsian
7. Sofi Oksanen: Puhdistus
8. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
9. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
10. Aila Meriluoto: Lasimaalaus


11. J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
12. J. K. Rowling: Harry Potter -sarja
13. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
14. Pablo Neruda: Tunnustan eläneeni
15. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri 
16. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa 
17. Khaled Hosseini: Leijapoika
18. Philip Pullman: Universumin tomu -trilogia
19. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
20. Erlend Loe: Supernaiivi

(Lukutoukka vaikeiden valintojen ääressä: miten valita kymmenen parasta kirjaa?)


Lukeminen ja bloggaaminen jatkukoon!


Niin ja tokihan myös toinen blogini, lastenkirjallisuuteen keskittyvä, hitaammin päivittyvä Leppislampun alla, on samanikäinen. Olette tervetulleita sitäkin lukemaan!


22 kommenttia:

  1. Onnea yksivuotiaalle ja monia, monia innokkaita blogihetkiä toivotellen!

    Kivaa lukea sinusta, ei ole ollenkaan itserakasta minun makuuni. :)

    Minulla ei harmikseni ole luettujen kirjojen muistiinpanoja kuin ehkä 2000-luvun alkupuolelta jonkin verran, mutta ei voi mitään. Onneksi nyt on blogi, jonka ansioista muistijäljet ovat tosiaan vahvempia ja monipuolisemman tuntuisia itselle.

    Mukavaa alkanutta vuotta ja tsemppiä työhönpaluuseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suketus! Tavoitteena päästä samoihin vuosilukemiin, joissa sinun blogisi huitelee;)

      Poista
  2. Onnea 1-vuotiaalle ja kiitos taustojen valaisusta. Se on aina mielenkiintoista.

    Meillä on monta samaa "kaikkien aikojen lempikirjaa": mm. TPTA ja Puhdistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jaana! Muistelinkin, että olet TPTA-fani:)

      Poista
  3. Onnea yksivuotiaalle! Ihanaa, että Hossein on päässyt lukulistallesi! Suosittelen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annika! Minäkin suosittelen Hosseinin kirjoja. Ne ovat todella vaikuttavia ja koskettavia.

      Poista
  4. Onnea yksivuotiaalle! Alkuvuosi onkin näköjään blogisynttärien aikaa. Oli mielenkiintoista kuulla vähän taustatietoa sinusta. :)

    Jos saisin itse joskus aikaiseksi tuollaisen listan, Supernaiivi ja Potterit olisivat varmasti mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pekka! Onnea myös omalle kolmevuotiaallesi!

      Alkuvuonna näyttää todella olevan blogisynttäreitä. Minäkin mietin omani perustamista jo loppuvuoden 2011 puolella, mutta päätin kuitenkin aloittaa uuden vuoden tienoilla puhtaalta pöydältä. :)

      Listan tekemisessä olikin hurjasti pohdittavaa! Olisin voinut lisätä toisen mokoman ihan helposti ja tänään lista voisi jo näyttää vähän erilaiselta. Mutta sinunkin suosikkisi ja Täällä Pohjantähden alla olisivat varmasti mukana.

      Poista
  5. Onnea yksivuotiaalle!

    Oli kiva lukea bloggaajasta blogin takana :) Meilläkään ei ole koskaan "katsottu kieroon" lukuharrastustani, tosin äitikin luki paljon ja isäkin kausittain. Meillä on näemmä sama periaate blogata jokaisesta luetusta kirjasta. Tätä helpottaa oma periaatteeni (ja suht rauhallinen lukutahti, n. 50 kirjaa vuodessa), että luettuja kirjoja ei saa kertyä jonoksi vaan niistä pitää blogata hetimiten ;) Tähän asti tämä on toteutunut.

    Kiva(t) top ten(it)! Noista Veljeni leijonamieli ja Harry Potter-sarja todennäköisesti yltäisivät omalle listallenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Mun varmaan pitäisi ottaa tuo sama periaate, ettei kirjoja saa jättää jonottamaan blogiin pääsyä. Mulla on nytkin vielä pari viimevuotista odottelemassa ja kaksi tänä vuonna luettua.. Hyi hyi.. Mä kyllä yritän aina, mutta ei se vaan pidä. Kertoo hyvästä itsekurista;) Mutta itse asiassa syytän kyllä lukumaratonia, jonka aikana luin aika monta kirjaa ja sit niiden bloggaaminen sotki muun bloggaustahdin. Seliseli;)

      Poista
  6. Paljon onnea! :) Ja täytyy sanoa, että harvinaisen hyvä kirjamaku sinulla :D Muun muassa Khaled Hosseinin teokset, Missä kuljimme kerran, Rikos ja rangaistus sekä Harry Potterit löytyvät omaltakin suosikkilistaltani.

    Mullakin on muuten tuo periaate, että bloggaan jokaisesta lukemastani kirjasta... Mulla vaan ei ole yhtä fiksua tapaa kuin Villasukalla kirjahyllyssä: nytkin kirjoja on bloggausjonossa vino pino. Tykkään kuitenkin blogata jokaisesta edes vähän, kun tuo blogi toimii ensisijaisesti omana lukupäiväkirjanani ja tarjoaa mahdollisuuden lukemieni kirjojen pohdiskeluun ja purkamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sulla on siis yhtä hyvä kirjamaku :D Ja samat ongelmat noiden bloggaamattomien kirjojen kanssa.. Mullakin on jo monta bloggausjonossa, mutta kaikista olisi kiva jotain kirjoittaa.

      Poista
  7. Onnea ja hauskaa, että raotit hieman elämääsi lukijoillesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sonja! Esittely on ollut mielessä jo jonkin aikaa, sillä muiden esittelyjä on ollut kiva lukea.

      Poista
  8. Onnea blogille! Kuten joku muukin jo sanoi: ei ole itsekeskeistä kertoilla itsestään, vaan mielenkiintoista. Ymmärrän hyvin tuon halun pysyä nimimerkin takana. Mäkään en halua kirjoittaa koko nimelläni tai tuoda naamaani esiin. En, vaikka kirjabloggaushan on sikäli ehkä viattomimpia juttuja, mitä ihminen voi harrastaa ja joita google voi ihmisestä nostaa esiin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sonja!

      No joo, on munkin mielestä ollut aina kiinnostavaa lukea ihmisistä nimimerkin takana;) Hih, kirjabloggaus tosiaan on aika viatonta puuhaa. Netissä vois tehdä pahempaakin:)

      Poista
  9. myähästyneet onnittelut yksivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin täällä myöhässä onnittelen 1-vuotiasta! Oli kiva lukea sinusta. :)

    En ehdi aina kaikesta lukemastani kirjoittaa, mutta olen nyt sopeutunut siihen ajatukseen. Muistamisen kannalta se on vähän ikävämpi juttu, mutta pääasia on, että suurimmasta osasta lukemistani kirjoista kuitenkin bloggaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! :)

      Mä luen sen verran vähemmän, että periaatteessa mun pitäisi ehtiä kaikesta kirjoittaa. Eri asia on sitten, että saanko aikaiseksi:)

      Poista
  11. Onnittelut, ja kiva tosiaan aina lukea vähän ihmisistä blogien takana! :)

    Bloggaan myös kaikista lukemistani kirjoista, edes vähän jotain, ja ainakin toistaiseksi se on sujunut ilman ongelmia. Välillä tosin vähän jumittaa ja jonoa kertyy sen vuoksi, että mulla on lisäksi pakkomielteenä kirjoittaa kirjoista siinä järjestyksessä, jossa olen ne saanut luettua. Joten jos jostain kirjasta kertominen tökkii, niin siihen sitten jämähtää koko homma joksikin aikaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! No, mäkin olen ajatellut, että kirjoittaisin järjestyksessä, mutta välillä siitä on tingittävä esim. lainojen palautuspäivien takia. Toisinaan jämähtää mullakin siksi, ettei jostain kirjasta osaa sanoa mitään. Kiva kuulla, etten ole ainoa, jolle jonoa kertyy :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!