torstai 24. tammikuuta 2013

Herman Koch: Illallinen


Menimme syömään ravintolaan. En kerro mihin ravintolaan, sillä muuten se saattaa olla ensi kerralla täynnä porukkaa, joka on tullut katsomaan, olemmeko mekin siellä. Serge oli varannut pöydän. Se on hänen heiniään, pöydän varaaminen. Ravintola on sitä lajia, josta pöytä on varattava kolmea kuukautta etukäteen - tai kuutta tai kahdeksaa, en ole pysynyt laskuissa. Itse en haluaisi päättää kolmea kuukautta aikaisemmin minne menen syömään jonakin tiettynä iltana, mutta kaikesta päätellen on olemassa ihmisiä, jotka eivät tee siitä pienintäkään ongelmaa. (Aloitus s. 9)

Kuva: Siltala
Herman Kochin Illallinen-romaanissa aloituskatkelman illallispöytään istahtavat Lohmanin veljekset, Paul ja Serge, vaimoineen. Ruokailunsa aikana seurue saa huomiota sekä käyttäytymisellään että siitä yksinkertaisesta syystä, että Serge on mitä todennäköisimmin maan (Hollannin) seuraava pääministeri. Romaani noudattelee illallisen kulkua aperitiivista digestiiviin ja juomarahaan asti, mutta kaikkein tärkein on jo tapahtunut, mikä lukijalle selviää pikkuhiljaa.

Illallinen on saanut bloggarit lähes kautta linjan huokailemaan ihastuksesta (googlaa vaikka!), mutta minua se lähinnä ärsytti. Myönnän että romaani on hienosti rakennettu, mutta muusta en sitten oikein pitänyt. Kirjan minäkertoja, Paul, vaikuttaa ihmiseltä, johon en haluaisi tutustua. Hän on ärsyttävä, enkä osaa päättää voiko häneen luottaa. Myös kirjan muut henkilöt vaikuttavat ihmisiltä, jotka ajavat vain omaa etuaan. Toisaalta tilanne, johon kaikki neljä ovat joutuneet, edellyttää omien intressien ajamista niiden kaikkein läheisimpien vuoksi. Myönnän myös sen, että Koch kuvaa henkilöidensä välisiä suhteita melko taidokkaasti. Mikä ihmissuhde on kaikkein tärkein? Voiko veljensä kanssa keskustella kaikesta? Entä vaimonsa? Meneekö oman lapsen etu kaiken edelle? Kuka päättää mikä on järkevin toimintatapa: kaikki osalliset vai vain vanhemmat? Entä jos äiti ja isä toimivat kumpikin tahoillaan?

Romaanista on hankala kirjoittaa paljastamatta liikaa, joten olkoon tämä nyt sitten tässä. Sanonpa vielä vain, että kyllä en meinannut saada kirjaa luettua. Se ei hyvästä yrityksestään huolimatta temmannut tätä lukijaa mukaansa.

Osallistun Illallisella sekä Marian Avioliittojuonia-haasteeseen että Mari A:n Kirjavuori-haasteeseen. 


Koch, Herman: Illallinen (Siltala 2012)
Hollanninkielinen alkuteos: Het diner
Suomentanut Sanna van Leeuwen
Kannen kuva: Vilma Pimenoff / Millennium Im ages, UK

Saatu ystävältä 

11 kommenttia:

  1. Tämä on taidokas, mutta ei todellakaan miellyttävä kirja. Kertojaan en haluaisi tutustua minäkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja ei tosiaan ole kovinkaan miellyttävä, mutta ei se ole syy siihen, miksen siitä pitänyt. Jotain vain jäi puuttumaan ja mietin myös sitä, että olisihan se salaisuus voinut hyvin olla jotain muutakin. Heh, kunnon mutuhuttua tuo postaukseni (ja kommenttikin!). ;)

      Poista
  2. Voi harmi ettet pitänyt. Minulle tämä taisi olla viime vuoden paras kirja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin vähän harmittaa, etten pitänyt. Vähän jäi mietityttämään, että mitähän missasin, kun kaikki muut niin kovin ovat tästä pitäneet. ;) Mutta hyvähän se vaan on, etteivät kaikki ole ihan samanmielisiä.

      Poista
  3. Mahtavaa, että jotakin muutakin kirja ärsytti :) tosin minä kyllä pidin tästä enemmän, paljonkin jauhaminen tämän loppuun. Mutta tosiaan, tunnustan kuitenkin fiiliksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun oli pakotettava itseni lukemaan loppuun saakka. Ihan vain, etten jää mistään mullistavasta paitsi - en jäänyt. Kiva että löytyy muitakin ärsyyntyneitä:)

      Poista
  4. Jauhaminen = ja ahmin ennakoivalla tekstinsyötöllä ;)

    VastaaPoista
  5. Joku kommentoi tätä kirjaa niin, että se on kutakuinkin täydellisesti rakennettu, mutta silti jotenkin ärsyttävä. Että jotain jää puuttumaan. Ehkä se on just toi päähenkilö, jonka kanssa ei synny mitään tarttumapintaa, kun se muuttuu koko ajan niljakkaammaksi. Epäluotettavuus jotenkin saa lukijana niskavillat pystyyn. Mutta silti: erilaisuudessaan kiinnostava lukukokemus. Ja järjettömän hieno kansi, en saa silmiä irti tosta väriparista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku on kommentoinut aika osuvasti. Ja kääk, mun mielestä kansi on aika hirveä ja ankea:D En nimenomaan tykkää tuosta väriparista. Toisaalta voi olla, että mulla on jotain angsteja hummereita kohtaan. :)

      Niin ja kyllä mä näitä luen - pikkuhiljaa..

      Poista
  6. Ha ha meitsiin kolahti heti! Riittävän riisuttu mun makuun.

    Nou hätä lukemistahdin kanssa, t. nimim. sata ja yksi jonossa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!