 |
| Kuva: Minerva |
Luin tänä vuonna jo aiemmin L. M. Montgomeryn Sinisen linnan, johon ihastuin ikihyviksi. Niinpä päätin lukea Montgomeryä enemmänkin, sillä kuuluvathan hänen Anna-kirjansa (Runotyttö-kirjoja en jostain syystä koskaan lukenut) lapsuuteni suosikkeihin. Monissa blogeissa, kuten Sinisen linnan kirjastossa, on luettu Montgomeryn tänä vuonna ensimmäisen kerran suomeksi ilmestynyttä Hedelmätarhan Kilmenyä, ja sen minäkin päätin lukea.
Varhaisen kevätpäivän auringonpaiste, joka oli vaaleaa ja makeaa kuin hunaja, kylvetti Queenslean collegen punatiilisiä rakennuksia ja niiden tienoita. Se suodattui paljaiden, silmuilla olevien vaahteroiden ja jalavien oksien lävitse piirtäen poluille herkkiä, pakenevia kultaisia ja ruskeita kuvioita ja houkutellen eloon narsisseja, jotka kurkistivat vihreinä ja terhakoine naisopiskelijoiden pukuhuoneen ikkunan alla. (Aloituskappale s. 11)
Romaani kertoo nuoresta, vastavalmistuneesta Eric Marshallista, joka päätyy opettajaksi Lindsayn kouluun, Prinssi Edwardin saarelle. Eric on komea nuorukainen, jonka kuka tahansa neito olisi valmis ottamaan miehekseen. Eric vain ei ole löytänyt Sitä Oikeaa. Kohtalo tietysti kuljettaa niin, että saarella hän törmää täydelliseen tyttöön. Tämä on kuitenkin mykkä ja suorastaan pelokas, joten rakkaustarina ei ala helposti, mutta se kuitenkin alkaa.
Valitettavasti Hedelmätarhan Kilmeny ei ollut kovin kummoinen lukukokemus. Sain suorastaan taistella, että pääsin loppuun saakka. Kirjan juoni on melko kliseinen: tietysti rakkaus löytyy sieltä, mistä sen vähiten odottaa löytyvän; tietysti rakkaus kohtaa vastoinkäymisiä ja väärinkäsityksiä; ja huipennuksena, tietysti mykkä tyttö puhuu ensimmäisen kerran kriittisellä hetkellä, kun rakkaan henkeä uhataan. Tarina jää edellä mainittujen kliseiden varaan ja hyvinkin ohueksi, sillä ei henkilökuvauksessakaan päästä kovin syvälle. Oikeastaan ainoa asia, josta pidin, on Montgomeryn ympäristönkuvaus. Hän yksityiskohtaisella ja elävällä luonnonkuvauksellaan todella kuljettaa lukijan tarinan tapahtumapaikoille.
Pidän kuitenkin tärkeänä, että Montgomeryn kääntämättömiä romaaneja suomennetaan. Näin on mahdollista saada kokonaiskuva hänen tuotannostaan - ja fanit tietysti kiittävät. Onhan Montgomery monella muulla teoksellaan klassikkoasemansa ansainnut.
Montgomery, L. M.: Hedelmätarhan Kilmeny (Minerva 2012)
Englanninkielinen alkuperäisteos: Kilmeny of the Orchard (1910)
Suomentanut ja jälkisanat laatinut Sisko Ylimartimo
Kansi: Yliveto Oy
Minä puolestani pidin teoksesta, vaikka tiettyä kliseemäisyyttä en voinut olla huomaamatta. Tarina oli kuitenkin mielestäni kaunis ja koskettava, vaikkakaan ei niin kovin taidokkaasti kerrottu.
VastaaPoistaSinseen linnaan ihastuin minäkin ikihyviksi, ja se puolestaan oli myös hyvin mestarillisesti kerrottu ja rakennettu.
Hauskaa, että Montgomeryä luetaan niin ahkerasti kirjablogeissa! :)
Minua itse asiassa vähän harmitti, että kirja oli niin kehno. Aion kuitenkin lukea lisää Montgomeryä, sillä ajattelin lukea Pienen runotytön Lukudiplomia varten.
PoistaTämä on jäänyt välistä minulta. Nimi on kaunis, voisinpa joskus vaikka lukea.
VastaaPoistaKyllä tämä varmaan kannattaa lukea, jos Montgomery-fani on. Nimi on tosiaan kaunis, samoin kuin luontokuvaus.
PoistaMinä en ole uskaltanut vielä Kilmenyä lukea, kun se ei ole saanut niinkään kehuja, mutta Montgomery on aina Montgomery ja luotan siihen! Suosittelen kyllä uusinta suomennosta Perinnönjakajat. Vaikka alussa on niitä henkilöhahmoja aivan liikaa, mutta tunnelmassa on jotain hyvin ilkikurista Montgomeryä ja ihanaa romantiikkaa!
VastaaPoistaPerinnönjakajat kuulostaa paremmalta kuin Kilmeny! Pidän Montgomeryssä hyvän luontokuvauksen lisäksi tuosta ilkikurisuudesta. Niin ja romantiikka tietenkin <3 jos se ei ole niin kiliseistä kuin Kilmenyssä.
Poista