Anne B. Ragde: Berliininpoppelit-trilogia

Harvoin käy niin, että tulee luettua koko trilogia yhteen menoon, kaikki kirjat perätysten. Useinhan ei kaikkia kirjoja saa samaan aikaan käsiinsä. Ja vaikka sarja olisi vanhakin, niin pitäähän sitä ensin yhdellä kokeilla kolahtaako. No, nyt kolahti norjalaisen Anne B. Ragden Berliininpoppelit-trilogia niin, että luin kaikki kirjat peräkkäin. Olin kerännyt ne omaan hyllyyni, niin olivat kätevästi saatavilla.

Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt kertovat Neshovin perheen ja tilan tarinan. On Anna-äiti, Tormod-isä, veljekset Tor, Margido ja Erlend ja Torin tytär Torunn. Jotain on kuitenkin pielessä, kun nelikymppinen Erlend ei ole käynyt kotitilallaan yli kahteenkymmeneen vuoteen eikä Margidokaan seitsemään. Torunn käy sukutilalla ensimmäisen kerran vasta lähes nelikymmenvuotiaana.

Kun puhelin soi puoli yhdeltätoista sunnuntai-iltana, hän luonnollisesti tiesi mistä oli kyse. Hän tarttui kaukosäätimeen ja madalsi ääntään. Televisioruudussa näytettiin reportaasia al-Qaidasta. (Berliininpoppelit, aloituskappale s. 11)

Berliininpoppelit on trilogian avausosa. Se esittelee Neshovin tilan ja väen. Vahvatahtoinen Anna on elänyt tilalla miehensä Tormodin ja tilaa jatkaneen poikansa Torin kanssa. Lypsykarja on Annan tahdosta vaihdettu sikoihin, joihin Tor on hellyyttävän kiintynyt ja joilla on tarinassa keskeinen osa. Margido työskentelee hautausurakoitsijana. Erlend on muuttanut Kööpenhaminaan, jossa elää hulppeata elämää kumppaninsa Krummen kanssa. Torunn taas asuu Oslossa ja työskentelee eläinklinikalla eikä ole juuri suonut ajatustakaan isälleen tai muulle suvulleen, jotka ovat pysyneet poissa koko hänen elämänsä ajan. Kaikki kuitenkin kerääntyvät Neshovin tilalle Bynesetiin, kun Anna joutuu halvauksen kourissa sairaalaan. Jokainen perheenjäsen joutuu kohtaamaan vaietuimman salaisuuden ja pohtimaan omaa menneisyyttään ja suhdettaan perheeseen.

Luin Berliininpoppeleita ilolla, vaikka itse kirja ei iloinen olekaan. Aluksi ajattelin, ettei tarina sikatilasta voisi millään kiinnostaa minua, mutta se veikin täysin mukanaan. Se johtuu toki pitkälti hyvästä kielestä ja tavasta, jolla tarina on rakennettu. Pidin myös siitä, että tarinassa on monta erilaista henkilöä, joista kukaan ei jää "pinnalliseksi". Tarinaa kerrotaan vuorotellen veljeksistä jokaisen sekä Torunnin näkökulmasta. Lukija pääsee henkilöiden nahkoihin ja ajatuksiin, tutustuu näihin, tulee melkein ystäväksi. Sama jatkuu kaikissa kolmessa osassa. 

Torunn ei yleensä koskaan herännyt näin aikaisin. Hän makasi silmät sepposen selällään makuuhuoneen pimeydessä ja kuunteli isän ääniä. (Erakkoravut, aloitus s. 5)

Toisessa osassa, Erakkoravuissa, Neshovit joutuvat taas uuteen tilanteeseen, kun Tor loukkaa itsensä niin, ettei pysty hoitamaan tilaa. Torunn rientää paikalle uudelleen auttaakseen isäänsä sikalan hoidossa. Isä yrittää myös saada Torunnin ymmärtämään, että Neshovin tila on jossain vaiheessa tämän. Tila on kuitenkin huonossa kunnossa eikä kovinkaan kannattava. Isän eläkkeelle jäämiseen on kuitenkin vielä aikaa, joten Torunn ei oikeastaan jaksa suoda tilan omistajuudelle montaakaan ajatusta.

Hän löysi vapaan paikan melkein Søndre gaten alkupäästä, kiepautti autonsa siihen, sammutti moottorin ja jäi sitten istumaan tuijottaen eteensä. Näkökenttään ilmaantui vanha mies. (Vihreät niityt, aloitus s. 13)

Päätösosa, Vihreät niityt, vie tarinan päätökseen, joka on erilainen kuin odotin. Etenkin Torunnin kohdalla, mutta muutkin henkilöt joutuvat tekemään päätöksiä, jotka muokkaavat heidän elämäänsä paljon. Enempää en oikeastaan voi tapahtumista kertoa, jotta en tulisi pilanneeksi kenenkään lukunautintoa. Sen verran voin vielä sanoa, että viimeinen osa oli oikeastaan minulle näistä kolmesta se, josta pidin vähiten. Ehkä sen takia, ettei tarina edennyt odotuksieni mukaan. Vaikka toisaaltahan kirjailija on silloin onnistunut yllättämään lukijansa.

Neshovin perheen tarina kertoo juurien ja oman perheen tärkeydestä. Kaikilla on juuret jossakin ja ne vaikuttavat vahvasti elämään, vaikka ne yrittäisi kieltää kokonaan. Tarina kertoo myös oman itsensä löytämisestä. Joillakin se kestää kauemmin kuin toisilla. Toisaalta kirjoissa, etenkin päätösosassa, käsitellään sitäkin, miten jokaisesta ihmissuhteesta yritetään etsiä ne omien päämäärien saavuttamisen mahdollistavat puolet. Erlend ja Margido ovat karttaneet Neshovin tilaa pitkään, mutta Torunnin kautta he molemmat yrittävät hyötyä tilasta omalla tavallaan.

Neshovin perhekuviot tempaisivat minut mukaansa tosiaan niin, että luin trilogian kirjat peräkkäin. Se on harvinaista, joten kirjojen täytyy olla hyviä. Ja niin ne minun mielestäni ovatkin.

Ragde, Anne B.: Berliininpoppelit (Tammi 2010 [2007])

Norjankielinen alkuteos: Berlinerpoplene (2004)

Suomentanut Tarja Teva

Kansi: Laura Lyytinen

Saatu opetilaisuudesta

Ragde, Anne B.: Erakkoravut (Tammi 2008)

Norjankielinen alkuteos: Eremittkrepsene (2005)

Suomentanut Tarja Teva

Kansi: Laura Lyytinen

Työpaikan kierrätyshyllystä

Ragde, Anne B.: Vihreät niityt (Tammi 2010 [2009])

Norjankielinen alkuteos: Ligge i grønne enger (2007)

Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen

Kansi: Laura Lyytinen

Työpaikan kierrätyshyllystä