maanantai 15. huhtikuuta 2013

Turkka Hautala: Kansalliskirja


Kuva: Gummerus

Turkka Hautalan Kansalliskirja oli varmasti yksi Blogistanian kehutuimmista kirjoista viime vuonna. Minäkin halusin rakastua tähän suomalaisista kuvaa piirtäneeseen novelli- tai tarinakokoelmaan. Mutta kävi kuten niin usein näiden ylistettyjen kanssa: en oikein edes ihastunut. Toisaalta alkaessani kirjoittaa tätä tekstiä lueskelin vielä kokoelmaa sieltä täältä ja käänsin useammankin novellin hiirenkorvalle, merkitsin. Jokin niissä sittenkin vaikutti.

Katsokaa sitä kun se makaa yksiössään ja kuolee hiljaa pois. Se on tehnyt itselleen pesän sohvalle, se makaa alasti ja toivoo ja pelkää. Sillä on pizzaa siinä ja aamuolut ja suuri sydän jota ei kukaan näe. (Katsokaa yksiöön -novellin aloitus, s. 66)

Kansalliskirja sisältää viitisenkymmentä lyhyttä tarinaa tai novellia suomalaisuudesta. Hautala on onnistunut puristamaan näihin pääosin yksi- tai kaksisivuisiin tuokiokuviin jotakin hyvin olennaista siitä, millaisia me suomalaiset olemme. Tai ehkä ennemminkin, millaisia suomalaiset miehet ovat, sillä miehiä Hautala kuvaa kuitenkin enemmän. Kirsin sanoin Hautala "on totisesti tarkkaillut meitä suomalaisia, erityisesti meitä kaikkein tavallisimpia tallaajia. Hautala maalaa suomalaisuudesta kymmeniä pikakuvia terävästi mutta samalla lempeän ymmärtävästi."

Kukaan ei varmaankaan voi väittää, ettei Kansalliskirjan tarinoista tunnistaisi suomalaista. Osa tarinoista on oivaltavia, ja kaikista on mahdollista löytää merkityksiä enemmän kuin ensinäkemältä uskoisi. Mutta minusta tuntuu, että olen nähnyt tämän jo. Tai ehkä ennemminkin lukenut tämän jo. Sanat ovat ehkä olleet toiset, mutta sama lakoninen tyyli ja ironinen ote on löydettävissä esimerkiksi Petri Tammisen teoksista. Jenniä Hautalan ja Tammisen tyylien samankaltaisuus jopa alkuun häiritsi – ehkä vähän minuakin.

Toinen minua häirinnyt seikka oli se, että taas lukiessani pohdiskelin, miten ja mitä kokoelman novelleja voisi käyttää hyödyksi oppitunneilla. Ehkä novelli on kirjallisuuden muotona niin helposti opetukseen soveltuva, että aina niitä lukiessani yritän bongailla niistä yläkoululaisille sopivia luettavia. 

Oli muuten mielenkiintoista huomata, että aika moni kirjan lukenut bloggaaja oli lopulta samaa mieltä kanssani. Minulle oli jäänyt sellainen kuva, että kaikki ylistivät Kansalliskirjaa, mutta yllättävän moni (kuten Zephyr, Linnea, Karoliina ja Villasukka kirjahyllyssä) suhtautuikin siihen hieman kahtalaisesti. Piti ja samalla ei pitänyt.

Lisää arvioita löydät googlaamalla.

Hautala, Turkka: Kansalliskirja (Gummerus 2012)
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka

Lainattu kirjastosta
 

10 kommenttia:

  1. Minäkään en tähän varauksetta ihastunut. Paluu ja Salo olivat ihan hyviä, mutta tämä oli jopa vähän huono. Ei siis huono, mutta ei erityisen hyväkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli lohduttavaa huomata, etten ollut ainoa, joka ei Kansalliskirjaan ihastunut. Olin tosiaan jotenkin saanut sellaisen kuvan, että kaikki ovat siitä pitäneet. Ehkä minun pitäisi harkita noiden Hautalan romaanien lukemista, kert ne on parempia?

      Poista
  2. Kansalliskirjasta tosiaan tunnistaa suomalaisen (miehen). Näitä tarinoita kuitenkin on kuullut ja nähnyt niin paljon, että hieman kertaalleen pureksittu maku Kansalliskirjasta jäi. Tietyllä tavalla kirjan soisi löytyvän suomalaisten kirjahyllyistä, mutta itse en siihen taitaisi toista kertaa tarttua. Ristiriitaisia tunteita herättävä kirja todellakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Mä taas tänään palasin tähän, kun pohdiskelin mitä novelleja käsittelen oppilaiden kanssa. Suosittelin muutamaa kollegallenikin.:) Mutta muuten kuin opetustarkoituksessa minäkään tuskin tätä tulen enää lukemaan, sillä Tamminen on tällä saralla minun suosikkini. Tosin täytyy myöntää, ettei esim. Muistelmat tehnyt niin suurta vaikutusta kuin Elämiä aikoinaan teki. Hmm. Ehkä onkin niin, etten enää koekaan lakonista tyyliä omakseni?

      Poista
  3. Hautalan kirjoihin en ole päässyt ollenkaan sisälle, piti oikein etsiä omasta blogista olenko kirjoittanut tästä - olen näköjään ihan lyhyesti valitellut. Ehkä juuri siksi kuten sanoit, tuntuu jo luetulta. En saanut Saloakaan luettua. Eivät siis ole huonoja kirjoja, mutta ohi menee eikä kolahda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tämähän on mennyt yllättävän monelta vähän sivuun. Miksiköhän olin siinä uskossa, että tämä oli blogisuosikki? Ehkä ihastuneet ovat pitäneet kovempaa ääntä? :) Täytyykin käydä lukemassa valituksesi.

      Poista
  4. Minäkään en ihan hirveästi tästä innostunut; jotkin jutut aiheuttivat tunnistamisen värähdyksen, vähän nostalgiaa... mutta mikään hirveä into Hautalaan ei tästä noussut.

    Tamminen on enemmän minunkin makuuni. Rikosromaani tosin meni jo pikkuisen ohi, mutta esim. Muita hyviä ominaisuuksia oli mahtava. Jos lakonisesta ja lyhyestä tykkää, Maarit Verrosen Normaalia elämää on sekin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikin lukea tuo Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia! Verrosta minun on pitänyt lukea enemmän. Luin viime vuonna Kulkureita & Unohtajia -kokoelman, ja se jätti melko ihastuneen fiiliksen. Kiitos vinkistä, Booksy!

      Poista
  5. Minä vierastan kirjan kantta niin paljon etten ole edes tullut kirjastossa tätä selailleeksi. Toisaalta kauan karsastin myös Heivollin kirjaa "Etten palaisi tuhkaksi" joka sittemmin osoittautui yhdeksi vuoden kohokohdista. Eli ehkä kannattaisi edes kirjastossa uskaltautua kurkistamaan kansien väliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas tykkään tästä kannesta. Se on jotenkin niin suomalainen. Ja poika on söpö. :) Mä oon todennut myös tuon, ettei kannet aina tosiaankaan kerro mitään sisällöstä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!