Luokkaretkiaamun hämärä huhtikuussa. Niin varhaista, että valo ihmetyttää. Se hehkuu valkoisesta talon seinästä, Hannan takista, opettajan väsyneestä naamasta jossa on tyynynpainauma kuin madon kaivertama ura tai lakunauha. Ja kun me kohta istumme bussissa, valo on jo muuttunut, käynyt yksinkertaisemmaksi, tutummaksi, kouluaamuvaloksi. Eikä sitä enää ihmettele vaan katselee pellolle, soille, pieniin kyliin, joiden ohi ajetaan, joissa herätään, etsitään hanskoja, haisee kaurapuuro, tuossakin talossa varmaan navetta. Haukotuttaa. (Aloituskappale s. 9)
Ysiluokkalainen Aino tajuaa luokkaretkellä, että samalla luokalla oleva Samuli onkin aika ihana tyyppi. Mukava ja hyvännäköinen. Aino ei ole aiemmin ollut rakastunut eikä häntä ole milloinkaan suudeltu, joten Samulin pieni osoitus kiinnostuksesta saa järkevän ja kiltin Ainon raiteiltaan. Miten hän ei ole koskaan huomannut, kuinka suloinen Samuli on?
Aino ja Samuli alkavat seurustella, jos sitä nyt seurusteluksi voi kutsua. Samuli on aluksi ihana, ehkä vähän kovakourainen, mutta pikkuhiljaa hänen todellinen luontonsa tulee esiin. Hän yrittää manipuloida Ainoa, velvoittaa tämän toimimaan tietyllä tavalla, muttei sitten itse vastaa luomiinsa odotuksiin. Pahinta on, että Samuli on väkivaltainen. Mitä pidempään Aino on Samulin kanssa, sitä enemmän hänessä ja hänen kehossaan on siitä merkkejä - iskelmiä.
 |
| Kuva: WSOY |
Laura Lähteenmäen nuortenkirja Iskelmiä ottaa kantaa vakavaan asiaan, nuorten parisuhdeväkivaltaan. Se kertoo kuinka alistava suhde muuttaa alistettua osapuolta, josta tulee kuin toinen ihminen. Uskon, että yläkouluikäisen - etenkin tytön - on helppo löytää Ainosta samaistumiskohde. Tietysti täytyy toivoa, ettei kovin monen ole tarvinnut kokea vastaavaa. Itse en kuulu kirjan kohderyhmään ja se näkyi jonkinlaisena ärsyyntymisenä kirjan henkilöihin. Ymmärrän Ainon tilanteen: ensimmäinen seurustelusuhde on aina jännittävä eikä silloin vielä voi tietää, mitä kaikkea seurusteluun kuuluu, mikä on normaalia. Toisaalta luulisi, että jossain kohtaa tulee raja vastaan. Eihän mitä tahansa tarvitse kestää, ja se pitäisi kaikkien muistaa ja tietää. Enemmän ihmettelin Ainon vanhempia, jotka kyllä huomaavat tytössä muutoksen ja varmasti aavistavat, mistä on kyse, mutta eivät silti puutu tilanteeseen.
Lähteenmäen kirja on hyvin kirjoitettu ja realistinen kuvaus tapahtumista ja tunteista, joita väkivaltaiseen suhteeseen liittyy. Aino ja Samuli ovat todentuntuisia henkilöitä, jotka molemmat ovat hukassa itsensä kanssa. Soisinkin jokaisen yläkouluikäisen tytön, miksei pojankin, lukevan tämän kirjan. Siksi että jokainen tietäisi, mitä ei tarvitse suvaita. Siksi että jokainen tietäisi, milloin olisi hyvä puhua jollekin. Siksi että jokainen osaisi sanoa EI. Sillä jokainen on liian arvokas ottaakseen vastaan hyväksyäkseen edes yhden mustelman.
Nuorten parisuhteista, siitä mikä kuuluu ja ei kuulu seurusteluun, on tietoa omatrajani.fi-verkkosivustolla. Kuuntele myös tämä.
Iskelmistä on kirjoittanut myös Maria.
Lähteenmäki, Laura: Iskelmiä (WSOY 2013)
Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen / Kuva: R. Petersen/plainpicture/Fennopress
Minuakin kyllä ihmetytti, kun väkivalta - josta olisi voinut nostaa syytteen - lakaistiin ikään kuin maton alle. En oikein osannut tulkita sitä muuten kuin niin, että Ainon vanhemammat eivät oikeasti huomanneet, että tytärtä oli lyöty (?). Sitten jos ajattelee ihan kaunokirjallisena teoksena, niin väkivallan jälkipuinti olisi vaatinut ihan oman teoksensa, kun nuortenkirja ei olisi voinut olla kovin paljon pidempi. Lopussa oli nyt ihanasti valoa ja toivoa.
VastaaPoistaVoi olla, että Ainon vanhemmat eivät tosiaan huomanneet väkivaltaa, mutta kyllähän he tytön muuttumisen huomasivat. Tosin koko ajanhan korostettiin sitä, että äidillä oli hankalaa ja tuntui, että Aino eli aika vapaasti muutenkin, kiltti kun oli aina ollut.
PoistaKirjan loppu oli tosiaan toiveikas. Nyt tuli kuitenkin mieleen, että en oikeastaan pitänyt siitä, miten Samuli sai ansionsa mukaan - väkivallalla. Voihan olla, että näissä tilanteissa harvoin syytteitä nostetaan. En tiedä.
Mielenkiintoista, että ainakin tänä päivänä nuortenkirjallisuudessa tulee vastaan niin paljon muutakin kuin vain perustarinoita arjesta/kouluelämästä tai ihan fantasialisukkeilla tarjottuna. Ja sitten on myös näitä kantaa ottavia vakavampia kirjoja. Tuskin tulen tähän itse tarttumaan, mutta hyvä tietää, että tällainenkin kirja on kirjoitettu.
VastaaPoistaMinusta on hyvä, että uskalletaan tarttua vaikeampiinkin aiheisiin. Kyllä nuoret pystyvät niitäkin sulattamaan - toiset joutuvat vaikeissa tilanteissa myös elämään. Omasta nuoruudestani muistan, että ns. vaikeat aiheet olivat silloin lähinnä hyväksikäyttö/ahdistelu ja teiniraskaudet. Näistä on ainakin aihepiiri laajentunut.
PoistaPitäisköhän sitä tämäkin lukulistalle ottaa... :) Kiinnostaa! Itämaan jälkeen tuli pieni himo näihin nuortenkirjoihin (vaikka Im ehkä sellainen perinteisessä mielessä ollutkaan).
VastaaPoistaHeh, lukulista vain kasvaa. Mulla on kirjastossa mukana aina lista, jonka otsikkona on Alati kasvava lukulista:)
PoistaMites multa on tuo Itämaa mennyt ihan ohi? Täytyypä käydä kurkkimassa, mistä on kyse. Herätit mielenkiinnon :)
Naputtelen Itämaan joko tänään tai huomenna. Huippukirja, suosittelen! :)
PoistaTulen sitten kurkkimaan :)
PoistaTodella tärkeä aihe. Komppaan Sonjaa, en ehkä itse tule lukemaan, mutta hienoa, että nuortenkirjallisuudessa käsitellään tällaista aihetta. Omille lapsille varmasti suosittelen kunhan kasvavat.
VastaaPoistaBlogissani on sinulle tunnustus. :)
Minä saan suositella töissä näitä muidenkin lapsille, mikä on aika kivaa. Sekin on kivaa, että saa jonkun vastahakoisen innostumaan lukemisesta. :)
PoistaKiitos tunnustuksesta! Palaan asiaan. :)