Turkka Hautala: Kansalliskirja

Kuva: Gummerus

Turkka Hautalan Kansalliskirja oli varmasti yksi Blogistanian kehutuimmista kirjoista viime vuonna. Minäkin halusin rakastua tähän suomalaisista kuvaa piirtäneeseen novelli- tai tarinakokoelmaan. Mutta kävi kuten niin usein näiden ylistettyjen kanssa: en oikein edes ihastunut. Toisaalta alkaessani kirjoittaa tätä tekstiä lueskelin vielä kokoelmaa sieltä täältä ja käänsin useammankin novellin hiirenkorvalle, merkitsin. Jokin niissä sittenkin vaikutti.

Katsokaa sitä kun se makaa yksiössään ja kuolee hiljaa pois. Se on tehnyt itselleen pesän sohvalle, se makaa alasti ja toivoo ja pelkää. Sillä on pizzaa siinä ja aamuolut ja suuri sydän jota ei kukaan näe. (Katsokaa yksiöön -novellin aloitus, s. 66)

Kansalliskirja sisältää viitisenkymmentä lyhyttä tarinaa tai novellia suomalaisuudesta. Hautala on onnistunut puristamaan näihin pääosin yksi- tai kaksisivuisiin tuokiokuviin jotakin hyvin olennaista siitä, millaisia me suomalaiset olemme. Tai ehkä ennemminkin, millaisia suomalaiset miehet ovat, sillä miehiä Hautala kuvaa kuitenkin enemmän. Kirsin sanoin Hautala "on totisesti tarkkaillut meitä suomalaisia, erityisesti meitä kaikkein tavallisimpia tallaajia. Hautala maalaa suomalaisuudesta kymmeniä pikakuvia terävästi mutta samalla lempeän ymmärtävästi."

Kukaan ei varmaankaan voi väittää, ettei Kansalliskirjan tarinoista tunnistaisi suomalaista. Osa tarinoista on oivaltavia, ja kaikista on mahdollista löytää merkityksiä enemmän kuin ensinäkemältä uskoisi. Mutta minusta tuntuu, että olen nähnyt tämän jo. Tai ehkä ennemminkin lukenut tämän jo. Sanat ovat ehkä olleet toiset, mutta sama lakoninen tyyli ja ironinen ote on löydettävissä esimerkiksi Petri Tammisen teoksista. Jenniä Hautalan ja Tammisen tyylien samankaltaisuus jopa alkuun häiritsi – ehkä vähän minuakin.

Toinen minua häirinnyt seikka oli se, että taas lukiessani pohdiskelin, miten ja mitä kokoelman novelleja voisi käyttää hyödyksi oppitunneilla. Ehkä novelli on kirjallisuuden muotona niin helposti opetukseen soveltuva, että aina niitä lukiessani yritän bongailla niistä yläkoululaisille sopivia luettavia. 

Oli muuten mielenkiintoista huomata, että aika moni kirjan lukenut bloggaaja oli lopulta samaa mieltä kanssani. Minulle oli jäänyt sellainen kuva, että kaikki ylistivät Kansalliskirjaa, mutta yllättävän moni (kuten Zephyr, Linnea, Karoliina ja Villasukka kirjahyllyssä) suhtautuikin siihen hieman kahtalaisesti. Piti ja samalla ei pitänyt.

Lisää arvioita löydät googlaamalla.

Hautala, Turkka: Kansalliskirja (Gummerus 2012)

Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka

Lainattu kirjastosta