Laurent Gaudé: Hurrikaani

Minä, Josephine Linc. Steelson, lähes satavuotias neekerinainen, avasin ikkunan sinä aamuna muiden vielä nukkuessa, vedin ilmaa sisääni ja sanoin: "Täällä haisee narttukoiralle." Luoja yksin tietää että olen nähnyt jos jonkinlaisia pieniä ja pahansisuisia rakkeja, mutta tämä joka kohta tulee vie voiton kaikista, minä sanoin, se on peevelinmoinen otus, ja pian rämeikön seisova vesi alkaa väreillä kuin kuralätäköt lähestyvän junan edellä. Se oli paljon ennen kuin siitä alettiin puhua televisiossa, paljon ennen kuin ne valkoihoiset ääliöt alkoivat kohkata ja paasata meille vanhoille ja väsyneille neekereille, mitä meidän pitäisi tehdä. (Aloitus s. 13)

Kuva: Bazar

Ranskalaisen Laurent Gaudén Hurrikaani kertoo vaikuttavan tarinan taannoisesta hirmumyrsky Katrinan iskeytymisestä New Orleansiin. Luin kirjan jo muutama viikko sitten, mutta en oikein tiennyt, miten pukisin lukukokemukseni sanoiksi. Rehellisesti sanottuna en ole varma, tiedänkö nytkään. Googlailin hieman kirjailijasta, sillä kiinnostuin hänestä vahvan ja vaikuttavan kerrontatyylin vuoksi. Yllätyin että hän on ranskalainen. (Olisi tietysti voinut lukea kansiliepeen..) Ehkä Yhdysvaltoihin sijoittuvan kirjan olettaisi olevan yhdysvaltalaisen kirjailijan kirjoittama. Niin ainakin minä oletin, sillä Gaudén kuvaus tuntuu aidolta, aivan kuin hän olisi itse ollut myrskyn silmässä, tai ainakin kokenut vastaavanlaisen pelon ja kaaoksen. Kirjassa on lisäksi havaittavissa jonkinasteista patriotismia, mikä myös osaltaan ohjasi ajatuksiani yhdysvaltalaiskirjailijan suuntaan. Toisaalta patriotismi taitaa tässä toimia kritiikkinä itseään ja tummaihoisten asemaa vastaan.

Tehdään nyt vielä toinen tunnustus heti alkuun: olin jättää kirjan kesken heti alkumetreillä. Vihasin nimittäin tarinan aloittavaa kertojaa Josephine Linc. Steelsonia. Hän on jotenkin liian uhmakas, liian stereotyyppinen, lihava ja äänekäs, tummaihoinen vanha nainen. Lopussa huomasin kiintyneeni häneenkin. En edelleenkään pitänyt hänestä, mutta olisin halunnut auttaa häntä hänen pyrkimyksissään pitää kiinni arvokkuudestaan.

Gaudé siis kuljettaa tarinaansa monen eri henkilön kautta. Josephinen lisäksi oman versionsa saavat kertoa rakastamansa naisen hylännyt Keanu, hylätyksi tullut Rose, myrskyn edessä mielensä murtava pastori sekä kaksi vankia, Buckeley ja Tockpick. Monen näkökulman esille tuominen tekee rakenteesta katkelmallisen. Fragmentaarisuuden tuntua lisää myös kertojan vaihtuminen minäkertojasta hänkertojaksi. Kerronta on myös tajunnanvirtamaista. Kappalejakoa ei varsinaisesti ole, vaan kappale vaihtuu uuden näkökulman myötä. Toisinaan kerrotaan tästä hetkestä, toisinaan menneestä, toisinaan siitä mitä kertojan päässä liikkuu. Lukijan on siis oltava koko ajan hereillä.

Monesta kertojasta ja kerronnan katkelmallisuudesta huolimatta Hurrikaani kertoo monta uskomatonta, toistensa kanssa risteävää elämäntarinaa. Lukija saa tietää, miksi Josephine on niin katkera ja miten hän on selviytynyt, vaikka on saattanut hautaan miehensä ja lapsensa. Selviää myös, miksi Keanu lähti Rosen luota ja miksi hän palaa takaisin. Voiko lähdön hyvittää jotenkin? 

Kaiken keskellä on ajatus siitä, ettei elämä suju suunnitelmien mukaan. Keanu häipyi saadakseen paremman elämän, muttei kaikki mennytkään niin kuin piti. Tuskin vangit, Buckeley ja Tockpick, suunnittelivat viettävänsä osan elämästään vankilan muurien sisäpuolella. Ja nyt kaiken muuttaa myrsky.

Hurrikaani on kirjassa koko ajan läsnä, mutta kuitenkin vain tavallaan taustalla. Sitä ei juuri kuvailla eikä lukija pääse kohtaamaan myrskyä silmästä silmään. Sen sijaan on mahdollista tarkkailla, miten ihmiset toimivat kaaoksen keskellä. On mahdollista tuntea pelko, joka on koko ajan läsnä. Johtui se sitten mistä tahansa. Miltä tuntuu katsella lukitussa sellissä, kun vesi nousee? Miltä tuntuu, kun oma lapsi katoaa myrskyyn? Miltä tuntuu tuijottaa aseen piippua ja tietää kuolevansa? Miltä tuntuu maata maassa kykenemättä liikkumaan ja kuulla alligaattoreiden lähestyvän?

Kaikesta pelosta ja elämän negatiivisesta yllätyksellisyydestä huolimatta elämä jatkuu, ja siellä missä on pelkoa ja toivottomuutta, on lopulta myös toivoa. Toinen toivoo uutta alkua elämälleen, toinen parempaa elämää. Toivoa voi myös kuolemaa: hyvää ja arvokasta, tai kivuliasta rangaistusta.

Hurrikaani on vahva ja voimakas. Roisi ja rosoinen. Toivoton ja toiveikas. Täynnä pelko itkua rakkautta. Elämää ja kuolemaa.

Gaudé, Laurent: Hurrikaani (Bazar 2012)

Ranskankielinen alkuteos: Ouragan (2010)

Suomentanut Maija Paavilainen

Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving

Suomenkielinen kansi: Satu Kontinen

Saatu ystävältä