Laura Lähteenmäki: Annastiina

Oikealla, kaikkien soittajien takana istui rumpali. Pojalla oli pitkä, tumma tukka, joka oli sitaistu poninhännäksi niskaan. Tukan pituutta ei nähnyt tarkkaan, sillä suurimman osan konsertista poika istui hievahtamatta paikallaan ja tuijotti telineen nuotteja. Sitten kuin hidastetusti poika tarttui harmaisiin, pallopäisiin kapuloihin ja rämäytti ne muutamat rumpuosuudet, jotka Felix Mendelssohn oli suvainnut Skotlantilaissinfoniaansa kirjoittaa. Rummun ääni kaikui hetken aikaa kaikkien muiden soitinten yli, sitten viulut ja sellot nousivat aaltona ja peittivät rumpujen kumun. (Aloituskappale s. 7)

Laura Lähteenmäki näyttäisi olevan teini-ikäisten tyttöjen syvimpien tuntojen tulkki. Mielestäni hän on kirjassaan Annastiina tavoittanut päähenkilöidensä mielenliikkeet niin, että lukija pystyy samaistumaan heistä kumpaan tahansa. Lähteenmäki käyttää myös kaunista, kuvailevaa kieltä, jota on ilo lukea.

On konservatiivisen ydinperheen esikoistytär Anna ja vihertävän yksinhuoltajan tytär Stiina. Yhdessä tytöt ovat Annastiina. Yhdessä aina, erottamattomat. He pukeutuvat samanlaisiin vaatteisiin, heillä on samat mielipiteet. Yhdessä ollessaan he unohtavat muiden olemassaolon, maailmassa ei yksinkertaisesti ole muita kuin he kaksi. 

Yhdeksännen luokan kevätpuolella tyttöjen välit alkavat kuitenkin kiristyä. Molemmat alkavat hiljalleen venyttää itseään kauemmas toisesta. Toisella kestää kauemmin ymmärtää, mitä on tapahtumassa. Toinen pyrkii tietoisesti irrottautumaan. Annastiina onkin ennen kaikkea kuvaus sekä liian kiinteästä ystävyydestä että siitä eroon pyrkimisestä, itsenäistymisestä – monestakin näkökulmasta. Samalla kirja tulee kuvanneeksi monia muitakin nuorten elämään liittyviä asioita koulunkäynnistä noloihin vanhempiin, haparoivista seurustelusuhteista muihin harrastuksiin. 

Kirjan sivuilla lukija pääsee tarkastelemaan tyttöjen välistä tilannetta vuorotellen kummankin tytön näkökulmasta. Tämä ratkaisu näyttää hyvin muun muassa sen, miten tytöt ajattelevat eri tavalla asioista toisen tietämättä. Se myös näyttää, miten toinen alkaa tietoisesti työntää toista luotaan. 

Haaste: Nykyajan tyttökirjat (Sinisen linnan kirjasto)

Lähteenmäki, Laura: Annastiina (WSOY 2003)

Lainattu kirjastosta

Aleksi Delikouras: Nörtti: New Game sekä Nörtti 2: Next Level

Aleksi Delikourasin ensimmäinen Nörtti-kirja herätti mielenkiintoni valikoituessaan viime vuonna mukaan Finlandia Junior -karkeloihin. Tänä vuonna ilmestyi sarjaan toinen osa, joten lukaisin ne sitten peräkkäin. Nörtit kiinnostivat, koska olen lukenut aika vähän pojille suunnattua nuortenkirjallisuutta ja pojille on aina paljon vaikeampi löytää sopivaa luettavaa kuin tytöille.

Molemmat Nörtti-kirjat, New Game ja Next Level, kertovat kahdeksasluokkalaisesta DragonSlayer666:a. Drago käyttää suurimman osan ajastaan erilaisiin tietokone- ja konsolipeleihin. Kirjoissa pelataan siis paljon ja viitataan muutenkin usein erilaisiin peleihin. Ja niissä kohdin minä useimmiten eksyin.

 New Game keskittyy Dragon kahdeksannen luokan syyslukukauteen, joka on pojalle suurta tuskaa ja kidutusta. Koulussa Dragoa kiusataan ja syytetään kouluampujaksi. Kotona äiti yrittää saada hänet tekemään muutakin kuin pelaamaan, ja äidin uusi mies, kreikkalainen Jorgos, on piikki Dragon lihassa.

25. heinäkuuta

Tänään mä rikoin kahta mun periaatetta. Ensimmäinen oli, etten mä koskaan rupea pitämään päiväkirjaa ja toinen, etten ikinä liity IRC-Galleriaan. Toisaalta mä en olekaan mikään periaatteen mies. Mun mielestä periaatteet on tarkoitettu idiooteille, joilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin keksiä typeriä sääntöjä, jotka rajoittaa niiden ja muiden elämää. Jos mä saan hyvän syyn rikkoa periaatetta, teen sen saman tien. Päiväkirjaa rupesin pitämään ihan vain sen takia, että jos mutsi näännyttää mut nälkään, poliisi löytää mun päiväkirjat ja koko maailma näkee, miten väärin mua on kohdeltu. (Aloituskappale s. 9)

Kirja on hauska mutta samalla myös todella järkyttävä, sillä se näyttää, miten julmia yläkouluikäiset nuoret voivat toisilleen olla. Kiusaaminen voi nimittäin saada todella vakavia muotoja aina väkivallasta nolaamiseen ja vääriin, todella vakaviin syytöksiin.

Next Levelissä Dragon luokka lähtee luokkaretkelle Kreikkaan. Ja tietysti hänen isäpuolensa Jorgos lähtee valvojaksi mukaan. Kakkososassa Dragon kiusaaminen ei enää saa niin suuria mittasuhteita ja muutenkin hänen elämästään tulee hieman siedettävämpää. Ainoa, mikä ei suju, on ihanan Fetasalaatin saaminen tyttöystäväksi.

1. tammikuuta

Mä juoksin niin kovaa kuin pystyin. Mulla oli panokset loppu ja aseena pelkkä puukko. Mä kuulin, miten laukaukset seurasivat mun askeleita. Onneksi mä ehdin vanhan kivirakennuksen taakse piiloon. Lunta pyrytti niin sakeasti, että oli lähes mahdotonta nähdä eteensä. (Aloitus s. 9)

Toinen osa ei ole ihan niin synkkäsävyisen julma kuin ensimmäinen osa, sillä Dragon kiusaaminen on jäänyt vähemmälle. Ei hän edelleenkään ole järin suosittu muttei ihan täysin hyljeksittykään. Dragon lisäksi kiusaajat ovat löytäneet muitakin uhreja. Riemukkuutta kirjaan tuo kreikkalaisen kulttuurin kuvaus, jota olisi voinut olla enemmänkin – Kreikassa kun ollaan. Nyökyttelin kuitenkin muun muassa kreikkalaiselle liikennekäyttäytymiselle ja miesten machoudelle. 

Molemmat kirjat ovat päiväkirjamuodossa, joten tapahtumiin päästään käsiksi Dragon näkökulmasta. Päiväkirjamuoto on melko yllättävä rakenneratkaisu pojille suunnatussa kirjassa, sillä väittäisin oman empiirisen aineistoni (tekstilajioppitunnit yläkoulussa) valossa, että päiväkirja on tekstilajina vieras yläkouluikäisille pojille. He eivät kirjoita omaa päiväkirjaa eivätkä sellaisia lue, elleivät sitten salaa siskojensa kirjoituksia. 

Tavallaan päiväkirjamaisuus toimii romaaneissa kohtuullisen hyvin. Silti koin lukiessani, etten päässyt tarpeeksi hyvin Dragon pään sisälle. En kyennyt samaistumaan häneen ollenkaan. Johtunee varmaankin osin siitä, että olen kirjalle täysin väärää kohderyhmää. En ensinnäkään ole yläkouluikäinen poika ja toisekseen en ymmärrä tietokonepeleistä juuri mitään. Silti molemmat Nörtit olivat mukavia lukukokemuksia.

Äskettäin on Nörttinsä (1 ja 2) lukenut myös Maija.

Delikouras, Aleksi: Nörtti: New Game (Otava 2012)

Kansi: ?

Delikouras, Aleksi: Nörtti 2: Next Level (Otava 2013)

Kansi: ?

Molemmat lainattu kirjastosta

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja (Faunoidit 2)

Nahkahihnoista roikkuvat lasimedaljongit helisivät kuin tuulikellot, kun Eden käveli kojun ohi. Hän kohotti etusormensa ja työnsi lippiksen takaraivolleen. Hiki norui ohimoa pitkin karpaloina ja karkasi merensinisen delfiinitatuoinnin yli kaulalle. (Aloituskappale s. 9)

Tämän syksyn (tai itse asiassa kesän) odotetuin lanu-kirja oli Annukka Salaman Faunoidit-sarjaa jatkava Piraijakuiskaaja. Ainakin jos minulta kysytään. (Ja minultahan kysytään, koska tämä on minun blogini.) Rakastin sarjan ensimmäistä osaa, Käärmeenlumoojaa, ja toivoin rakastuvani myös tähän jatko-osaan.

No, okei. Rakastuin. Luin tämän(kin) yhdeltä istumalta, koska en vain voinut lopettaa lukemista. Monestakin syystä.

Ensinnäkin Salaman luoma faunoidimaailma on mainio ja uskottava. Pidän eritoten siitä, että faunoidit ja metsästäjät elävät niin sulavasti tässä meidän maailmassamme. Faunoideilla on toki ihan oma maailmansa, jonka olemassaolosta ja toimintatavoista me tavalliset ihmiset emme tiedä mitään, mutta se kuitenkin sijaitsee reaalimaailmassa ilman mitään erityisiä taikoja.

Toisekseen Salama taitaa lukijan koukuttamisen. Kirjaa on ihan pakko lukea tauotta eteenpäin, sillä odottamattomat ja asetelmia jatkuvasti muuttavat tapahtumat seuraavat toisiaan. Lukijan on ihan mahdoton yrittää ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu - ja se on ehdottomasti hyvä juttu. Piraijakuiskaajassa faunoidijengi matkustaa Los Angelesiin ottamaan selvää Unnan syntyperästä, sillä hänen biologisista vanhemmistaan ei ole tavallisissa rekistereissä mitään tietoa. On siis matkustettava tarkastamaan faunoidirekisteri.

Myös kirjan henkilöt ovat mielenkiintoisia. Jo ensimmäisessä Faunoidit-romaanissa esitelty keskusjengi jaksaa edelleen kiinnostaa, mikä johtuu siitä, että hahmoja syvennetään (etenkin Unnaan ja Ronniin tutustutaan paremmin) ja heidän ja muiden hahmojen välinen jännite kantaa. Parasta on kuitenkin se, että kirjassa ei kierretä pelkästään näiden viiden tutun henkilön ympärillä vaan esitellään kaksi uutta, tärkeää henkilöä. Unna, Rufus, Joone, Ronni ja Vikke saavat seuraa kameleontti-Nemosta ja hänen siskostaan Edenistä. Niin ja tietysti Unna ja Rufus ja heidän suhteensa on edelleen kiinnostavan kipunoiva.

Yksi kirjan kantavista teemoista on ekologia, jota käsitellään merten ekosysteemien kautta. Merten asukkeja esitellään ja merta uhkaavista vaaroista varoitellaan - toisinaan ehkä hieman liiankin alleviivaten. Mutta kokonaisuutta se ei kuitenkaan häiritse, koska meret, surffaus ja Kalifornia tuovat kirjaan ja sen tarinaan eksoottisen sävyn. Ja aiheuttavat polttavan matkakuumeen!

Kunpa seuraava osa ilmestyisi mahdollisimman pian!

Salama, Annukka: Piraijakuiskaaja (WSOY 2013)

Graafinen suunnittelu: Niina Yli-Karjala

Kannen valokuva: Sarah Lee 

Arvostelukappale

Ps. Eikös se tunnettu hepenekauppa kuitenkin ole Victoria's Secret vai onko sivistyksessäni Veronica's Secretin mentävä aukko? Hah, siitä tietää, että kirja on loistava, kun ainoa ärsyttävä asia on näinkin pieni.

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen (Kuparisaari 3)

Odotin jo ennakkoon kovasti Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Kuparisaari-trilogian jokin aika sitten ilmestynyttä päätösosaa, Kapinallista. Trilogian toinen osa oli minulle hienoinen pettymys, niin kuin kakkososat usein ovat. Silti halusin totta kai tietää, miten Amayan ja Khalkoksen lopulta käy.

Joka kymmenes päivä Khalkoksen suuri isä Radko piti valtakunnassaan nuhteiden päivän. Kansa jonotti pääkaupunki Niccolumissa sijaitsevaan hoviin päästäkseen tunnustamaan hallitsijalle rikkeensä. Jokainen khalkkidi nimittäin rikkoi yhä lisääntyviä sääntöjä joko tietämättään tai tahallaan. Kansalaiset olivat vahingossa lausuneet maansa isän nimen kirosanan yhteydessä, panetelleet häntä selän takana tai ajatelleet vallankumouksellisia ajatuksia. (Aloituskappale s. 5)

Kapinallinen jatkuu siitä, mihin Korkea puoliso päättyy. Amaya ja Miroslav elävät piilossa pienessä kalastajakylässä, ja Khalkosta hallitsee kovalla kouralla Radko. Kansalaiset alkavat saada tarpeekseen tyrannimaisesta hallitsijasta ja hänen uusista, älyttömistä laeistaan. Syntyy vastarintaliike, joka tarvitsee karismaattisen johtajan, jota ihmiset kunnioittavat ja haluavat seurata. Myös Amayan ja Miroslavin on päätettävä, mitä he asialle tekevät vai tekevätkö mitään.

Kapinallinen on oivallinen johdatus diktatuurien ja vastarintaliikkeiden politiikkaan ja toimintaan. Tapahtumat ovat helposti verrattavissa oikean maailman oikeisiin tapahtumiin. Mukana on kaikkea, mikä aiheeseen liittyy: piilottelua, ihmisten kokoamista, strategian suunnittelemista, yhä tiukempia lakeja, kiduttamista, rankaisemista. Diktaattori pohtii, miten saa kansan pelkäämään itseään, jotta saisi heidät valtaansa. Kapinalliset joutuvat miettimään, miten voivat kokoontua ja miten saavat tiedon kulkemaan alati valvovan silmän alla. He joutuvat myös pohtimaan sitä, keneen voi luottaa.
 

Trilogian päätösosana Kapinallinen on mainio. Se päättää tarinan tyydyttävään loppuratkaisuun, joka itse asiassa on oikein hyvä. Yllätyinkin siitä hieman, sillä se ei ollut ainakaan minun odotuksieni mukainen. Toisaalta jos olisin ennalta miettinyt sitä, mihin diktatuurien on tapana päätyä, niin silloin loppu olisi sopinut täydellisesti odotushorisonttiini ja ollut yllätyksetön.

Amaya on päätösosassa vielä enemmän esillä kuin toisessa osassa. Minua ilahdutti erityisesti se, että Amayasta kasvaa trilogian aikana viisas nainen ja hän kehittyy ihmisenä. Hän ei anna edes äitinsä vaikuttaa itseensä ja pyrkimyksiinsä. Hän kuitenkin osoittaa viimein, että on kasvanut sellaiseksi johtajaksi, jollaiseksi hänet on kasvatettu - ja siihen tarvitaan Khalkosta.

Kirja tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ja ainakin minun oli ihan pakko lukea se yhdeltä istumalta. Yöpöydän kirjoissa ja Saran kirjoissa on myös pidetty Kapinallisesta.

Kanto, Anneli & Terhi Rannela: Kapinallinen (Karisto 2013)

Kansi: Anu Sallinen

Arvostelukappale 

Teemana nuortenkirjat

Kouluvuosi on taas käynnistynyt! Sen kunniaksi aion tämän kuun loppuun asti lukea nuortenkirjallisuutta ja blogata tietysti niistä kirjoista, jotka tänä aikana ehdin lukea.

"Teenage Students With Backpack" by Ambro / www.freedigitalphotos.net

Kaikki, jotka ovat blogiani jonkin aikaa seuranneet, ovat huomanneet, että luen aika ajoin nuorille suunnattua kirjallisuutta. Siihen on oikeastaan kolme syytä: 

1) Olen ammatiltani äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja haluan siksi pysyä kartalla nuortenkirjallisuuden suuntauksista. Siksi, että tietäisin mikä nuoria puhuttaa. Siksi, että osaisin suositella ja ehdottaa jokaiselle kiinnostavaa ja sopivaa luettavaa.

2) Minusta tuntuu, että nuortenkirjallisuutta ei arvosteta ihan niin paljon kuin olisi syytä (vaikka täytyy sanoa, että viime aikoina tilanne on hiukan parantunut). Haluan tehdä oman osani nostamalla esille sekä uutta että vanhempaa nuotenkirjallisuutta.

3) Uudet nuortenkirjat ovat niin hyviä ja mielenkiintoisia, että luen niitä mielelläni.

Koska lukusuunnitelmia pitää aina olla, olen tehnyt kaksi nuortenkirjapinoa. Toisessa ovat omasta hyllystäni löytyneet lukemattomat kirjat ja toisessa kirjastosta tätä teemaa varten kantamani kirjat.

Omassa hyllyssäni ovat lukemista odottelemassa:

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää

Jeanette Winterson: Aikamyrsky

Ally Condie: Tarkoitettu

Maria Turtschaninoff: Arra

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Delphine de Vigan: No ja minä

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

Essi Tammimaa: Noaidin tytär
Salla Simukka: Valkea kuin lumi
Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet

Kirjastosta lainasin:

Annika Luther: Kirje maan ääriin

Aleksi Delikouras: Nörtti - New Game

Aleksi Delikouras: Nörtti 2 - Next Level

Marja-Leena Tiainen: Alex ja pelon aika

Kirsti Kuronen: 4 X 100

Laura Lähteenmäki: Annastiina

Että josko näiden siivin saisin teemaviikot sujumaan?

Miten on, luetko sinä nuortenkirjoja? Mitä listojeni kirjoista suosittelet ehdottomasti lukemaan?

Arvonnan voittajat!

Tässäpä vielä sunnuntai-illan iloksi kirja-arvonnan voittajat!

Suoritin arvonnan ihan perinteisellä lappusysteemillä, ja jokaisellahan oli mahdollisuus osallistua vaikka kaikkien neljän kirjan arvontaan.

Pitemmittä puheitta: 

Torgrim Eggenin Sisustajan voitti itselleen lentoemo. 

Anu Silfverbergin Kung Po meni Maijalle ihan ilman arvontaa, koska muita osallistujia ei ollut. 

Vikas Swarupin Syyllisten seurueen saa omakseen tiiti66.

Ja kaikkein tavoitelluimmasta eli Satu Taskisen Täydellisestä paistista pääsee nauttimaan Elina.

Laitattehan, arvon voittajat, osoitetietonne minulle sivupalkissa näkyvään sähköpostiin, jotta saan kirjat mahdollisimman pian postin kuljetettavaksi. 

Onnea kaikille voittajille!

Kiitos myös jokaiselle osallistujalle.

Ja samalla toivotan tervetulleeksi kaikki uudet lukijat. Tervetuloa siis!

Charlaine Harris: Dead Ever After

The morning after I raised my boss from the dead, I got up to find him sitting half-dressed in my backyard on my chaise lounge. It was about ten a.m. on a July, and the sun was bathing the backyard in brilliant heat. Sam's hair was turned into bright tangle of red and gold. He opened his eyes as I came down the back steps and crossed the yard. I was still in my nightshirt, and I didn't even want to think about my hair. It was pretty much one big snarl. (1. luvun 1. kappale s. 17)

Nyt se on sitten luettu - nimittäin viimeinen Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirja, Dead Ever After. Olen viihtynyt vampyyreiden, muodonmuuttajien ja muiden yliluonnollisten olentojen sekä tietenkin Sookien seurassa oikein mainiosti. Kiitos siis sarjasta, Charlaine!

Koska kirja on sarjan viimeinen, lukija voi olettaa, että siinä tarina ja tapahtumat sulkeutuvat, saavat jotenkin päätöksensä. Kirja alkaa siitä, mihin edellinen jää: Sookie on tehnyt intuitiivisen ratkaisun, joka muovaa hänen tulevaisuutensa ja etenkin hänen suhteensa tiettyihin vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Sarjan luonteen huomioonottaen kaikkein kiinnostavinta on saada tietää, kenen kanssa Sookie aikoo viettää loppuelämänsä ja ketkä ylipäätään jäävät henkiin (vampyyrit eivät tietenkään elä, mutta voihan heidätkin tappaa lopullisesti). Yllättäen Sookien henkeä uhataan taas monelta taholta, ja hän tarvitseekin lähes kaikkien ystäviensä apua siitä selvitäkseen. Tavallaan on vähän hassua, että kaikki aikaisemmista osista tutut henkilöt ja hahmot sekä monet tapahtumatkin tulevat mainituiksi. Tavallaan taas ihan mukavaa tavata vanhoja tuttuja.

Juonesta ei oikein voi kertoa mitään, ettei tulisi pilanneeksi kenenkään tulevaa lukukokemusta. Se täytyy kyllä sanoa, että en ehkä ollut ihan täysin tyytyväinen loppuratkaisuun, kun lopullisen suunnan aavistin. Toisaalta ymmärrän sen täysin. Ihminen yleensä kaipaa tietynlaista turvallisuuden tunnetta ja pysyvyyttä elämäänsä.

Dead Ever After ei ole aivan niin vetävä kuin sarjan aikaisemmat osat, mikä johtunee juuri siitä, että tarinalle on saatava lopullinen lopetus ja kaikki avoinna olevat asiat on saatava käsiteltyä. Silti tapahtumia vyöryy ihan samaan tahtiin kuin ennenkin. Niin, kolmetoista osaa olen Sookien tarinaa lukenut, enkä todellakaan osaa nimetä, mitä missäkin kirjassa tapahtuu. (Henkilöistä sentään muistan suurimman osan.) Voi siis sanoa, että melko vauhdikas on tämä sarja käänteineen, jotka lopussa alkavat jo hieman toistaa itseään. Vaikka olen sarjan parissa ihan hyvin viihtynytkin, en usko jääväni sitä erityisemmin kaipaamaan.

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Maija, Annami ja Satu.

Harris, Charlaine: Dead Ever After (Gollancz 2013)

Kansi: Patrick Knowles Design

Ostettu omaan hyllyyn

Arvontamuistutus ja Tarinoiden taikaa Facebookissa

Ajattelin vielä muistutella teitä ihanaiset lukijani, että arvonta on käynnissä vielä huomiseen klo 18.00 saakka. Arvottavana olevat kirjat eivät ole uutuuksia, mutta jokainen niistä on lukemisen arvoinen. 

 

Käy osallistumassa arvontaan täällä! 

**

Toinen asiani onkin sitten tieto siitä, että Tarinoiden taikaa löytyy vihdoin Facebookista. Käy tykkäämässä! 

Sivupalkkiin ilmestyy pysyvä linkki, kunhan saan homman toimimaan haluamallani tavalla.

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö

Kirjablogit vaikuttavat minun lukemiseeni. Olen tullut niiden kautta törmänneeksi ja tarttuneeksi moneen sellaiseen kirjaan ja kirjailijaan, josta en muuten olisi välttämättä kuullut mitään. Eräs tällainen blogeista tuttu kirjailija on englantilainen Susan Fletcher, jonka teoksia on blogeissa aina toisinaan nostettu esiin. Koska hänen kirjojaan on poikkeuksetta kehuttu ja niiden aiheetkin ovat tuntuneet mielenkiintoisilta, olen laittanut kirjailijan nimen muistiin, jotta jossain vaiheessa kirjastossa käydessäni kiertäisin F-hyllyn kautta. Ennen kesälomaa näin teinkin. Lainasin samoin tein kaksi Fletcherin kirjaa: Meriharakat ja Irlantilaisen tytön. Ensin mainittu minun valitettavasti piti palauttaa ennen kuin ehdin sen pariin, mutta jälkimmäisen sain onneksi luettua.

Kolme asiaa tapahtui, kun olin seitsemänvuotias. (s. 11)

Romaanin minäkertoja, Evangeline "Eve" Green, odottaa esikoistaan ja kerii samalla auki elämäänsä - ja äitinsä elämää. Yksi hänen elämänsä seitsemäntenä vuonna tapahtuneista asioista oli hänen äitinsä kuolema. Nyt vuosia myöhemmin, omaa lasta odottaessaan hänen on käytävä läpi äidin kuolema ja kaikki siihen liittyvä vielä kerran läpi. Ja siihen liittyy paljon: äidin kuolema tapahtumana, muutto isovanhempien luo Walesiin, isän henkilöllisyyden pohtiminen, kyläläisten keskinäiset suhteet, tulipalo, Rosien katoaminen, salaperäinen vihreäsilmäinen mies, K, Daniel. Äidin nuorena kirjoittamat, kryptiset kirjoitukset, muistot hetkistä, kertovat jotakin, mutta eivät riittävästi. Tarinaa täydentävät muiden kertomukset ja Even omat muistot lapsuudestaan.

Äidiksi tuleminen on naisen elämässä käännekohta. Raskausaikana sitä pohtii omaa elämäänsä, suhdetta äitiinsä, vanhempiinsa. Pyrkii tulemaan sinuiksi itsensä kanssa, tulemaan tutuiksi tunteidensa kanssa.

On niitä pahempiakin tarinoita. Vuosiin tämä tarina ei merkinnyt minulle mitään. Mutta nyt se tuntuu seuraavan minua. Se saa minut kiipeämään sängystä ja sytyttämään valon. Kuulen tarinassa isoäidin varoitukset: on olemassa voimakas, tulikuuma ja veitsenterävä pelko. Sen rinnalla kaikki muu kalpenee, hän vakuutti. Se kouraisee ja salpaa hengen. Se herättää ihmisessä pedon. Odota vain, isoäiti sanoi. Sittenpä näet.

- -

Rakkauden hinta on pelko. Se on pelin henki. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta vasta nyt, kun jäljellä on kuusi viikkoa, minä ymmärrän sen. (s. 25)

Fletcherin romaanin vahvuus on kerronta. Tarina ei suinkaan rakennu kronologisesti vaan muistoja ja ajatuksia pulpahtelee Even päähän milloin mistäkin ja miksikin. Edesmennyt äitikin saa oman äänen jälkeensä jääneiden tekstien kautta. Niistä usein lähtevät Evenkin ajatukset teilleen.

Minuun Irlantilainen tyttö kolahti melko kovaa. Upposin Fletcherin lauseisiin. Jäin kuuntelemaan, kun Eve verkkaiseen tahtiin kertoo tarinaansa.

Irlantilainen tyttö on luettu mm. Lukutuulia, Luettua ja Ajatuksia kirjamaasta -blogeissa.

Fletcher, Susan: Irlantilainen tyttö (Like 2010)

Englanninkielinen alkuteos: Eve Green (2004)

Suomentanut Jonna Joskitt

Kansi: Tommi Tukiainen

Lainattu kirjastosta

Arvonta

Näin loman viime metreillä on hyvä vielä arpoa muutama kirja. Kyseessä on siis tämän blogin ensimmäinen kirja-arvonta! Siivosin loman aikana kirjahyllyn ja seuraavat romaanit kaipailevat uutta, parempaa kotia:

Torgrim Eggen: Sisustaja
"Sisustaja on tyrmäävä lukuelämys sisustusfriikeille, trendipelleille, brändien orjille, feng shuihin hurahtaneille, kaupunkilaisille ja esteettisistä arvoista kiinnostuneille. Eggenin romaani on myös oivallinen johdatus taidehistoriaan, muotoiluun ja sisustamiseen." (Takakansi)

Anu Silfverberg: Kung Po
Kung Po on Silfverbergin esikoisteos, tarina kolmesta eritaustaisesta ihmisestä, Reimasta, Abdista ja Maijusta, joiden välille syntyy omaleimainen ystävyys.

Vikas Swarup: Syyllisten seurue 
Syyllisten seurue on Slummien miljonäärin kirjoittajan toinen romaani, intialainen murhamysteeri.

Satu Taskinen: Täydellinen paisti

Täydellinen paisti voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2011. Se on ennen kaikkea romaani ulkopuolisuudesta.

Kaikki kirjat ovat kovakantisia ja hyväkuntoisia (kerran luettuja). (Kuvan lisään heti, kun kamera on taas yhteistyökykyinen.)

Arvonnan säännöt tulevat tässä:

1. Osallistua voivat vain ja ainoastaan blogini rekisteröityneet lukijat. Rekisteröityä voi toki myös arvonnan aikana.

2. Arvon kaikki neljä kirjaa ja käytän Kirsin tapaa. Alla on siis jokaiselle kirjalle oma kommenttilaatikko. Huhuile sen kirjan tai niiden kirjojen kohdalla, jonka tai joiden arvontaan haluat osallistua. (Käytä Vastaa-toimintoa.)

3. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 11.8.2013 klo 18.00 asti, jonka jälkeen suoritan arvonnan. 

Arpaonnea kaikille osallistujille! 


Ps. Saa mainostaa!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Kuva: WSOY

Taas on ihan pakko hehkuttaa sarjakuvataiteilija Guy Delisleä. Olen lukenut ennen tätä kirjaa kolme hänen aikaisempaa teostaan ja vaikuttunut jokaisesta. Merkintöjä Jerusalemista on paljon paksumpi, tiiliskivimäisempi kuin aiemmin lukemani Delislet ja suoraan sanottuna jännitin vähän etukäteen, jaksaisinko sitä lukea ja olisiko se liian samankaltainen kuin aikaisemmat. Huoleni oli täysin turha! Merkintöjä Jerusalemista on yhtä hieno kuin Pjongjang, Shenzhen ja Merkintöjä Burmasta. Itse asiassa jopa parempi!

Delislen perhe on kasvanut Burman-ajasta tyttärellä (Alice) ja taas ollaan matkalla rouva Delislen työn vuoksi. Molemmat lapset ovat tällä kertaa hoidossa koko ajan, joten Delislelle jää hyvin aikaa piirtämiselle ja Israeliin tutustumiselle. 

Aikaisemmat Delislen sarjakuvaromaanit ovat kertoneet eri kulttuureista ulkomaalaisen - tarkemmin sanottuna länsimaalaisen - silmin, tuoneet esiin anekdoottimaisesti kulttuurieroja, tapoja ja ihmeellisyyksiä sekä sitä, miten ulkomaalaiset elävät ja asettuvat. Merkintöjä Jerusalemista on ennemminkin johdatus tämänhetkiseen Israeliin. Ainakin minulle kirja selvensi sitä, mitä siellä on tapahtunut ja tapahtuu. En väitä, että edelleenkään tilanne olisi minulle täysin selvä, mutta ymmärrän nyt paremmin.

Delisle pyrkii kuvaamaan elämää Israelissa mahdollisimman monesta eri näkökulmasta. Hän esimerkiksi tutustuu Hebroniin niin entisten sotilaiden kuin siirtokuntalaistenkin järjestämillä kiertoajeluilla. Delisle ei siis edes yritä näyttää elämäänsä Jerusalemissa pelkästään omien kokemustensa kautta vaan äänen saavat ne, jotka tilanteesta eniten tietävät - tavalliset, eritaustaiset ihmiset, jotka oikeasti elävät alueella, joka päivä. Se tekee Jerusalemin merkinnöistä mielenkiintoisia ja todenmukaisia.

Jerusalemiin ovat Delislen mukana tutustuneet myös Norkku, Linnea, Mari A. ja Maija muutamia mainitakseni.

Delisle, Guy: Merkintöjä Jerusalemista (WSOY 2012)

Ranskankielinen alkuteos: Chroniques de Jérusalem (2011)

Suomentanut Saara Pääkkönen 

Lainattu kirjastosta