perjantai 28. helmikuuta 2014

Bloggaajan paluu


Vuoden vaihteessa bloggaaja väsähti. Kirjoista kirjoittaminen ei ollut enää kivaa vaan tuntui pakolliselta, koska bloggaaja oli päättänyt kirjoittaa kaikesta lukemastaan. Kaikesta ei kuitenkaan ollut mitään sanottavaa. Kaikesta ei ollut mielekästä kirjoittaa. Niinpä bloggaaja päätti pitää taukoa. Se alkoi tammikuussa ja oli jatkuva helmikuun loppuun saakka. Tauko tarkoitti sitä, ettei bloggaaja lukenut muidenkaan blogeja eikä osallistunut minkäänlaiseen kirjablogikeskusteluun. 


Tauko oli hyvä. En osaa sanoa, kuinka usein tänne ilmestyy tekstejä mutta pitkästä aikaa olen kaivannut blogielämääni. Pitkästä aikaa tuntuu kivalta, että on blogi.  

Tulinpahan vain kertomaan, että olen taas maisemissa.

8 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin! Tauon pitäminen on välillä hyvä asia. Minäkin taukoilin hetken syksyllä (tosin syynä oli yksinkertaisesti ajan puute), mutta tauko sai myös innostumaan taas eri tavalla bloggaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annami! Toivottavasti minunkin taukoiluni johtaa innostumiseen. Ainakin tuntuu kivalta jotain naputella. :)

      Poista
  2. Minä en ole vielä taukoa kaivannut, mutta on helpottavaa itselle tehdä jonkinlaiset 'bloggaussäännöt'. Miksi ihmeessä pitäisi kaikesta lukemastaan kirjoittaa? Olen itse ratkaissut asian niin, että teen itseäni varten blogiin sivun, johon listaan kaiken lukemani. Sieltä sitten voin tarkistaa, milloin olen jonkin kirjan lukenut, vaikka en siitä olisi kirjoittanutkaan sen enempää. Turha stressi pois harrastuksista :D Kivaa, että olet taas mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi! :)

      Mun alkuperäisiin bloggausperiaatteisiin kuului kaikesta kirjoittaminen. Se juontaa juurensa siitä, että ajattelin blogin olevan lukupäiväkirja, jonne halusin ikään kuin merkitä muistiin, mitä olen lukenut. En lue vuodessa mitenkään älyttömiä määriä, joten tavoite ei sinänsä ollut liian kova. Se vain näemmä teki bloggaamisesta pakon. No, aion olla jatkossa armollisempi. :) Tämä on niin kiva harrastus, etten halua siitä luopua.

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin blogivirtaan! Tauko tekee välillä terää. Minulle on tehnyt hyvää omien teemakuukausien viettäminen, ikään kuin omien kiinnostusten kuunteleminen ennemmin kuin kaikkeen tarttuminen. On ihana kirjoittaa omaan tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina!

      Tauko tosiaan tekee terää. On ollut ihana lukea, kun ei ole koko ajan tarvinnut lukiessaan pohtia, että mitähän tästäkin nyt sitten kirjoittaisi. Toisaalta muutaman luetun kohdalla olen jo malttamattomana odottanut tauon loppumista, jotta pääsen niistä kirjoittamaan. Tästä tämä taas lähtee - toivottavasti. :)

      Poista
  4. Tervetuloa takaisin! Minullekin iskee toisinaan (lievä) blogiväsymys. En halua pitää pitkiä taukoja ilman erityistä syytä, koska pelkään etten sitten saisi palattua, mutta olen huomannut, ettei minulta oikein luonnistu säännöllinen "postaus joka toinen päivä" -tahti, vaan jos postaan, niin postaan tiheästi muutaman päivän ja sitten pidän taas muutaman päivän taukoa. Omia "blogisääntöjään" on hyvä päivittää – eli lieventää! – aika ajoin. Itse olen esimerkiksi sallinut itselleni sen, että voin päivittää omaa blogia tiheästikin, vaikka en ehtisi/jaksaisi kommentoida muiden postauksia samaan aikaan. Kuulostaa itsestäänselvältä, mutta... :)

    Palasit otolliseen aikaan linjoille; blogissani on sinulle jotain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria! On kiva tulla takaisin. Tosin olin lomalla vähän muutenkin ja hirvittävä pino korjattavia tekstejä huojuu pöydän reunalla, joten joudun muutaman illan vielä käyttämään blogin sijaan töihin. Järkyttävää.

      Välillä on tosiaan ihan hyvä pohdiskella omia blogisääntöjään.. Voisi esimerkiksi päättää, ettei bloggaa sääntöjen mukaan ollenkaan vaan just niinku parhaalta tuntuu. :)

      Oi, olipas kiva, että voitin arvonnassasi. Taukoni takia se melkein meni ohi, mutta onneksi on fb. :) Oli tulla jo paniikkikin, koska olin ulkomailla, enkä päässyt jostain syystä kirjautumaan Google-tiliini ollenkaan. Siksi siis anonyymikommentti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!