Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Ostin Sofi Oksasen uutuuden, Kun kyyhkyset katosivat, jo heti sen ilmestyttyä, mutta kaikki siihen liittynyt hypetys piti minut kirjasta tähän asti erossa. Odotukseni olivat Puhdistuksen jälkeen melko kovat. Toisaalta niin kovin moni on keskusteluissa kertonut, ettei pitänyt tästä romaanista ollenkaan. En vielä tähän päivään mennessä ole lukenut yhtään Kyyhkysiä arvioivaa tekstiä, joten en tiedä, mitä siitä on kirjoitettu.

Kävimme vielä Rosalien haudalla ja laskimme niittykukat kuutamoisen ruohokummun päälle, olimme hetken hiljaa kukat välissämme. En halunnut Juuditin lähtevän, en halunnut päästää häntä, ja siksi minun oli sanottava ääneen jotain, mitä tällaisissa tilanteissa ei pitäisi sanoa:

- Me emme tapaa enää koskaan. (Epilogin aloitus s. 7)

Kun kyyhkyset katosivat kertoo tarinan kahdesta ajasta, joista ei paljon ole kirjoitettu tai kerrottu. Edgar, Roland ja Juudit yrittävät selviytyä parhaansa mukaan ensin 1940-luvun alussa Neuvostoliiton miehityksestä, sen jälkeen kansallissosialistisen Saksan miehityksestä ja vielä lopulta taas Neuvostoliiton tiukassa valvonnassa 60-luvulla. Jokainen heistä pyrkii selviytymään hengissä. Yksi tekee sen yrittämällä sopeutua kulloisenkin miehittäjän toiveisiin häivyttämällä taustansa ja tuhoamalla jopa itselleen läheisiä ihmisiä päästäkseen tavoitteeseensa. Yksi toimii vastarintaliikkeessä ja elää maan alla, piilossa. Yksi elää yhä uudelleen kerran koettua rakkauttaan, valitsee puolensa ja toimintatapansa tunteella, aina rakastamiensa ihmisten parhaaksi tai heidän toiveidensa mukaan mutta myös itseään ajatellen.

Takakannessa kirjan kerrotaan olevan kuvaus eräästä surullisesta avioliitosta. Minusta kirjassa on kuitenkin kyse jostakin muusta. Onhan se toki avioliittokuvaus - jos kyseistä miehen ja naisen suhdetta voi avioliitoksi kutsua. Ennen kaikkea Oksanen kertoo siitä, millaista on elää miehitetyssä maassa ja millaisia asioita ihminen tekee (tai on valmis tekemään) selvitäkseen erilaisissa tilanteissa. Kirjassa etenkin Edgar on kuvattu opportunistina, joka viis veisaa muista ihmisistä, kunhan itse selviää. Edgar on hahmo, johon samaistuminen on todella vaikeaa, ellei jopa täysin mahdotonta. Hän on suoraan sanottuna kuvottava, paha mies. Hänen toimensa eivät ole hyväksyttäviä eivätkä oikeastaan edes ymmärrettäviä, vaikka hankalan tilanteenkin ottaa huomioon. Juudit ja Roland tekevät valintansa hyväksyttävämmistä syistä. Toisaalta Edgarin hahmo on kirjassa tärkeä ja näyttää yhden tavan toimia kriisitilanteissa.

Romaania voisi luonnehtia yhdellä sanalla: vaikea. Minulla oli aluksi suuria hankaluuksia päästä tarinaan mukaan. Oli liian vaikea ymmärtää kuka oli kuka, kenen näkökulma ja mikä aika milloinkin oli kyseessä. Oli liian vaikeita sanoja, liian vaikea rakenne, liian vaikeaa asiaa. Tunsin itseni tyhmäksi. Jos en olisi luvannut lukea kirjaa, olisin varmasti luovuttanut ensimmäisten 80 sivun jälkeen. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli ihan hyvä, että oli pakko. Pääsin mukaan kirjan maailmaan ja ideaan jossain sadannen sivun tienoilla. 

Alussa ärsytti ehkä eniten kieli, jossa oli liikaa yritystä runollisuuteen, liikaa ihmeellisiä kielikuvia, jotka eivät mielestäni tuoneet tarinaan mitään lisäarvoa. Onneksi kieli tasoittui loppua kohti. Lopussa itse asiassa nautin tekstistä, sen poljennosta ja sen luomasta tunnelmasta.

Jouduin viimeisen sivun luettuani palaamaan vielä kerran romaanin alkuun, jotta sain varmistuksen sille, olinko ymmärtänyt kaiken oikein. Lukijalle paljastetaan koko ajan melko taloudellisesti ja kyky koota annetuista vihjeistä järkevää kokonaisuutta on tarpeen. Kirjassa pelataan näkökulmilla ja aikatasoilla, joista jokaisessa lukija saa tietää ihmisistä jotakin uutta. 

Kun kyyhkyset katosivat on vaikeudestaan huolimatta hyvä ja taidolla rakennettu teos.

Oksanen, Sofi: Kun kyyhkyset katosivat (Like 2012)

Kansi: Mika Perkiökangas

Ostettu omaan hyllyyn