Kuva: Otava |
Olen kuullut paljon kehuja Eve Hietamiehen Yösyöttö-romaanista, ja useampi ystäväni on kehottanut minua sen lukemaan. Tottahan sen silloin tbr-listalleni lisäsin ja tietysti nappasin sen mukaani, kun se kirjastossa kohdalle sattui.
Kun ovi kolahti kiinni, ne kääntyivät katsomaan.Nostin vauvan lattialle makuupussin päälle ja aloin riisua. Myssy, kypärämyssy, toppahaalari, toppalapaset, toppasukat, villatakki, villahousut. Naiset silmäilivät syrjäkarein, vaihtoivat pitkiä katseita keskenään. Ajattelin, että siinäpä vilkuilevat. Tiesin, että se oli oikein puettu, pusero ei ollut väärinpäin ja toppamyssyn alla oli kypärämyssy. (Aloitus s. 7)
Antti Pasasen elämässä tuntuu kaikki olevan mallillaan: työ toimittajana on mielenkiintoista, on oma asunto, vaimo raskaana ja kaikki muut kliseet hyvästä, tavoiteltavasta elämästä. Kaikki kuitenkin kääntyy päälaelleen, kun vaimo masentuu jo ennen synnytystä ja häipyy lopulta heti synnytyksen jälkeen ja jättää pienen tuhisevan nyytin Antin hoteisiin. Alkaa samaan aikaan hulvaton ja sydäntäsärkevä taistelu selviytymisestä - eihän miehillä ole niitä äitigeenejä, joiden avulla kaikki vauvan hoitoon liittyvä olisi selvää (no, ei se kaikki äideillekään ihan annettuna tule).
Pojasta tulee Paavo ja Antista koti-isä, joka neuvolan Ullan työntämänä alkaa käydä muskarissa ja oppii pikkuhiljaa verkostoitumaan muiden vauvoineen kotona olevien (äitien) kanssa. Ongelmatonta ei urasuuntautuneen miehen muuttuminen vauvan ainoaksi huoltajaksi ole, vaan kipupisteitä on paljon. Antti joutuu selviytymään Paavon kanssa melko pitkälti yksin, sillä hänellä ei oikeastaan ole minkäänlaista turvaverkkoa. Oman lisänsä tuo tietysti välienselvittely Pia-vaimon, Paavon äidin kanssa.
Kirjaa on kehuttu hauskaksi ja hyväksi kuvaukseksi vauva-arjesta, ja se tarjoaakin helppoja samaistumiskohteita. Niitä löysin roppakaupalla, sillä vauva-arki ei ole meillä vielä kovin kaukaista historiaa. Silti en kokenut kirjaa kovin hauskana, vaan lähinnä kauhistelin ensinnäkin sitä, millainen Paavon elämästä tulee ilman äitiä ja toiseksi säälin Anttia, joka joutuu selviämään yksin. (En siis siksi, että Antti on mies eikä tiedä miten selvitä joka ongelmasta vaan koska tiedän, että vauvan kanssa yksin selviäminen ei todellakaan ole helppoa.) Voin myöntää, että itkin kirjaa lukiessani useammin kuin nauroin.
Hietamies käsittelee aiheitaan kaunistelematta mutta lempeästi. Vaikka kirja herätti tunteita ja oli viihdyttäväkin, ei se nouse parhaiden joukkoon tänä vuonna. Ehkä se olisi kaivannut jonkinlaista tiivistämistä. Kirjassa käsitellään kuitenkin tärkeitä asioita ja jo sen takia se on lukemisen arvoinen. Aion myös lukea Yösyötön jatko-osan, viime vuonna ilmestyneen Tarhapäivän, kunhan se sattuu kohdalle.
Yösyöttöä on luettu blogeissa paljon, viimeisimpänä Kujerruksissa. Lurun bloggauksen lopussa on linkki monen muun juttuun.
Osallistun kirjalla Avioliittojuonia-haasteeseen, sillä Antin näkökulmasta kirjassa käsitellään aviokriisiä.
Hietamies, Eve: Yösyöttö (Otava 2010)
Kansi: ?
Lainattu kirjastosta
Hietamiehen kirjasarja on mukava, ja auttaa pärjäämään vauva- ja taaperoaikana... Mukavasti saa myötätuntoa lapsiarkeen.
VastaaPoistaBLogissani on sinulle jotain.
Jep, hyvin ainakin Yösyöttö tarjosi minulle samaistumiskohteita ja sitä myötätuntoakin. :)
PoistaKiitos haasteesta! Palaan asiaan pian.