lauantai 13. lokakuuta 2012

Lukudiplomi ja haastetilanne


Olen vuoden aikana hamstrannut itselleni haasteita haasteiden perään. Ehdin jo tehdä päätöksen, etten ensi vuodeksi lähde mukaan yhteenkään uuteen haasteeseen vaan luen ihan omia juttuja. No, enkös sitten innostunut teemalukemisesta ja ryhtynyt suunnittelemaan tulevan vuoden lukemisia jonkinlaisten teemojen pohjalta. Onneksi tämä on tosiaan vasta suunnitteluasteella.. Mutta sitten huomasin, että hdcanis aloitti Hyönteisdokumentti-blogissaan vallan mielenkiintoisen Lukudiplomi-haasteen, johon en voinut olla ilmoittautumatta. Ideana on suorittaa tämän lukuvuoden aikana lukudiplomi, kuten koululaiset sen mahdollisesti suorittaisivat eli lukemalla valmiilta tarjottimilta kirjoja, yksi jokaisesta aihepiiristä, ja tekemällä niihin liittyvät tehtävät. Listoja löytyy esimerkiksi Opetushallituksen Kunnarista

Kirjalistoja on olemassa kaikille luokka-asteille ja minä valitsen Sinuhe-tarjottimen, joka on suunnattu yläkoululaisille. Listoilla on paljon aikuistenkin kirjallisuutta, mutta olen päättänyt pitäytyä nuortenkirjoissa. En kuitenkaan taida etukäteen huudella, mitä kirjoja aion lukea. Näette sitten! Saatan lukea tyttärelleni kirjoja esi- ja alkuopetuksen Tapiiri-tarjottimelta. Kirjoitan näistä yhdessä luetuista toisessa blogissani.

EDIT. Tein nyt kuitenkin luettavien listan, koska tehtävänannossa kehotetaan valitsemaan kirjat etukäteen. Varaan kuitenkin oikeuden muuttaa listaa. Mutta tässäpä nämä:

Jännitystä
Anneli Kanto: Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita

Menneisyyden tarinoita
L. M. Montgomery: Pieni runotyttö

Tulevaisuuden taruja
Ally Condie: Tarkoitettu

Fantasiaa
J. R. R. Tolkien: Hobitti

Ihmisiä
Jaqueline Wilson: Tatuoitu äiti TAI Ystäväni Vicky

Matkalla
Jules Verne: Maapallon ympäri 80 päivässä

Luontotarinoita
Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa

Huumoria
Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti

Lyhytproosaa
Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa

Runoja ja näytelmiä
Runo vieköön


Tässä kohtaa voisin katsastaa myös muiden haasteiden tilanteen.

Sonjan Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdissa olen suht hyvässä vauhdissa. Tavoitteeni oli lukea jotakin jokaiseen kategoriaan ja olenkin onnistunut tavoitteessani melko hyvin. Tällä hetkellä luettu kirja puuttuu enää neljästä alakategoriasta: naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua (tähän olen juuri lukemassa Pirjo Hassisen esikoisteosta Joel), elämänkerrat (aion lukea Merete Mazzarellan Fredrika Runeberg -teoksen), eräkirjallisuus (minulla on kesken Nuorgamin Alkon tuho, mutta epäilen vahvasti että joudun jättämään sen kesken) sekä Suomi ja sodat. Haasteen suorittamistavoitteeni tuntuu siis edelleen mahdolliselta.

Pienemmistä haasteista jatkan edelleen Satun minihaasteiden suorittamista. Tämänhetkinen haaste on lukea Lähi-itään sijoittuva romaani. Aikomuksenani on lukea Anita Amirrezvanin Kukkien verellä kirjottu, jonka olen jo kirjastosta hakenut kotiin. Myös Marian Kirjallisuuden äidit -haaste on edelleen käynnissä. Siihen olen lukenut kaksi kirjaa (Kwokin Käännöksiä ja Chopinin Heräämisen), mutta aikaa on ensi vuoden äitienpäivään saakka. Suht uusi haaste on Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haaste, jota varten olisi luettava kaksi avaruutta käsittelevää tai sinne sijoittuvaa romaania. Puolet olisin jo suorittanut.

Mainostan tässä vielä Kujerruksia-blogin Hyppää lavalle -haastetta, joka on päättymässä tämän kuun 27. päivä. Nimestäkin voi jo päätellä, että Linnea on haastanut lukemaan näytelmiä. Minä luin Reko Lundánilta kaksi näytelmää. Eikä pidä unohtaa Kirjamielellä-blogista lähtenyttä Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta! Minulla olisi vielä luettavana tätä varten Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka ja jokin Jari Tervon kirja.


Huh, haastavaa on tämä blogilukeminen! Jos sitä tosiaan ensi vuonna pyrkisi pitämään itsensä kurissa näiden haasteiden suhteen :).


6 kommenttia:

  1. Sullahan on haasteet hyvällä mallilla! :) Minäkin olen haalinut niitä pitkän liudan ja nyt tuntuu, ettei yksikään haaste etene ollenkaan... Mutta koitan olla stressaamatta, kun ei niiden "suorittamatta jättämisestä" rangaistusta tule ;)

    Tuohon lukudiplomi-haasteeseen minäkin haluan mukaan, mutta en ole vielä päättänyt miltä listalta kirjoja lukisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvällä, joo:) Mä en varsinaisesti ole niiden takia "joutunut" lukemaan mitään vaan luetut on sellaisia, jotka joka tapauksessa olisin jossain vaiheessa lukenut - ainakin melkein;) Mutta ensi vuonna kyllä haalin vähemmän haasteita! Kun vähän olen stressaantuvaa sorttia..

      Poista
  2. Sinähän olet ahkera haasteilija! Minullakin on vielä yksi riski otettavana... näytelmähaasteeseen en virallisesti tullut lähteneeksi vaikka näytelmiä luenkin. Reko Lundan löytyy ehdottomasti minunkin listaltani! Kirjallisuuden äitejä olen lukenut, raportointi vain on viime aikoina jäänyt. Kosmoksen lumoon aion heittäytyä ensi vuoden puolella. Tsemppiä sinulle moniin haasteisiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liiankin ahkera.. Mutta kun haasteet olivat jotain uutta ja kivaa uudelle bloggaajalle, niin sitten on tullut ilmoittauduttua mukaan. Jatkossa on kyllä pakko vähentää haasteita, ettei mene pelkäksi haasteiluksi. Toisaalta aika moneen olen osallistunut siksi, että luen juuri siihen sopivia kirjoja joka tapauksessa. Kiitos tsempityksestä, Elma Ilona:)

      Poista
  3. Hauska kuulla, että Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti etenee touhukkaasti. Aion ottaa vielä loppukirin itsekin, onneksi uuden kodin remontti valmistunee parin viikon päästä, pääsemme muuttamaan ja vihdoin pötköttämään sohvalle kiireettömänä kirjan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muutamasta kategoriasta vielä puuttuu luettu kirja. Voin jo tässä kohtaa todeta, että eräkirjallisuus taitaa jäädä väliin. En millään saanut luettua aikomaani Nuorgamin Alkon tuhoa.. Saas nähdä, miten muiden suunnitelmien käy.

      Remontti on aina suht kamalaa. Tai se remonttiaika. Onhan se nimittäin sitten sen valmistuttua ihana huokailla ja katsella uutta, kivempaa kotia. Tsemppiä remontin viimeistelyyn ja muuttoon (sitäkin inhoan;))! Onneksi sen jälkeen voi tosiaan pötkötellä sohvalla - ihan ansaitusti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!