Kesäloma ehti jo näemmä alkaa ennen kuin sain lukusuunnitelmani kuntoon. Tai suunnitelmathan ovat olleet kunnossa, mutta en ole niistä vielä täällä ehtinyt kuulutella. Pääosin kesäkirjani ovat niitä, joita olen loppukeväästä kantanut kirjastosta mutten ole ehtinyt vielä lukea. Toivottavasti vihdoin olisi aikaa. En tosin edes oleta, että ihan kaikkea ehdin kesän aikana lukea. Jos edes jotakin.
Kirjastopinoni näyttää tältä (ylhäältä alas) ja samalla vilahtaa myös yksi kesäisistä lukupaikoistani:
Miina Supinen: Apatosauruksen maa
(En ole lukenut mitään Supiselta, mutta monien kehuttua kiinnostaa kovasti.)
Margaret Atwood: Penelopeia
(Atwoodia minun on pitänyt lukea jo vaikka kuinka kauan. Tämän nappasin kirjastosta, koska pidän uudelleentulkinnoista. Olen lukenut Homeroksen Odysseian, jonka naisnäkökulmainen interteksti tämä on.)
Margaret Atwood: Orjattaresi
(Atwood ja spefi - tarvitseeko tätä sen enempää perustella?)
Nuruddin Farah: Perhesalaisuuksia
(Kirjastossa olivat taas laittaneet kivasti erilaisia kirjoja esille. Tällä kertaa maagista realismia. Otin mukaani, koska tämä sopii hyvin Afrikan tähti -haasteeseen.)
Mihail Šiškin: Sinun kirjeesi
(Tällä taasen jatkan Venäjää valloittaen.)
Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
(Nyt on myönnettävä, että Fletcheristä en tietäisi ilman blogeja. Niin monet ovat hänen kirjoistaan pitäneet, että onhan minunkin pakko kokeilla.)
Susan Fletcher: Meriharakat
Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista
(Olen lukenut aiemmat, joten totta kai luen tämänkin.)
Aloin muutama päivä sitten lukea ensimmäistä Irvingiäni, Oman elämänsä sankaria. Senkin olen lainannut kirjastosta blogisuositusten vuoksi. Eihän tämän bloggauksen luettuaan voi olla Irvingiin tarttumatta?
Aion vakaasta (vastakkaisesta) aikomuksestani huolimatta uusia lukumaratonin. (En nimittäin viime kesänä siitä varsinaisesti nauttinut.) Nyt haluan kuitenkin kokeilla uudestaan, sillä tarvitsen kipeästi omaa aikaa ja mikä olisikaan parempi tapa sitä viettää kuin lukemiseen uppoutuminen. Olen jo hieman hahmotellut kirjoja tätäkin tarkoitusta varten, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.
**
En ole pitkään aikaan esitellyt hyllyyni ilmestyneitä uusia kirjoja, joten tässäpä niitä. Ensimmäisen pinon kirjat olen saanut tai vaihtanut:
Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
Yiyun Li: Kulkurit
Linn Ullmann: Aarteemme kallis
Lauta Save: Paljain jaloin
Toisen pinon kirjat ostin tällä viikolla kirppikseltä:
Pirjo Hassinen: Rouva (pokkari 1€)
Maeve Binchy: Illallistarinoita (pokkari 1€)
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (2€)
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä (2,50€)
Lisäksi oli ihan pakko tilata pari kesäkirjaa. Luen joka kesä yhden McCall Smithin Mma Ramotswe -kirjan. Tänä kesänä Oivallisen aviomiehen. Ja tokihan uusin Sookie Stackhouse, Dead ever after, on luettava!



