En ole koskaan lukenut Jari Tervoa. Paitsi että nyt olen. Ja muistin juuri, että minut oli Tervon lukemiseen ihan haastettukin Lurun toimesta (Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste). Pahoitteluni, Luru, että haasteeseen tarttuminen on kestänyt näin kauan!
 |
| Kuva täältä |
Minulla oli ja osin on edelleenkin aikamoisia ennakkoluuloja Tervoa ja hänen tekstejään kohtaan, eikä vähiten Uutisvuodon tähden. Todellakaan en aikonut tämänvuotista kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirjaa, Tervon Jarrusukkaa, hankkia (en hankkinut viimevuotistakaan), mutta sattumalta tilasin netistä kirjoja (tai kirjan: Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-keittokirjan) juuri tuona kyseisenä päivänä. Ajattelin, että tulkoon, katsotaan.
Rouva Happonen ilmoitti kolme päivää ennen ensi-iltaa, että Jeesus-lapselle oli kohonnut kuume, Jeesus ei pystyisi hoitamaan rooliaan. (Aloituskappale s. 7)
Keski-ikäinen kulttuurihistorian dosentti sijaistaa yläkoulussa ja hänen kontolleen on osunut ohjelman järjestäminen koulun joulujuhlaan. Kuten edellä olevasta kirjan aloituskatkelmasta huomaa, ei kaikki suju suunnitelmien mukaan. Miten voi järjestää seimikuvaelman ilman oikeaa, elävää Jeesus-lasta? Päähenkilölle käy pian selville, ettei vauvaa voi niin vain lainata/vuokrata esitystä varten. Koko homma hajoaa käsiin, kun Neitsyt Mariaakaan ei löydy (monitulkintaisesta lehti-ilmoituksesta huolimatta) ja viisaat tietäjät ilmoittavat sairastuneensa nuhaan. Vauvasta tulee tohtorille pakkomielle ja jostainhan sellainen hänen kainaloonsa sitten löytyykin. Mistä ja miten? No, se selviää lukemalla.
Tervon teksti etenee sujuvasti ja nokkelasti, mutta ongelmana on, että se tuntuu muka-nokkeluudelta. Minua ei siis naurattanut. Korkeintaan hymyilytti muutaman kerran. Ehkä teos on vähän turhankin absurdi koheltavine henkilöineen. Kirjassa on siis yksi koheltaja, eikä hän kohella tarkoituksellisesti. Hän ei ole mikään Hessu Hopo vaan huumori syntyy siitä, ettei tyypillä ole mitään todellisuudentajua tai sosiaalisia taitoja. Hän ajattelee kaiken analyyttisesti ja hyvin mustavalkoisesti, elää kulttuurihistoriallisuuden lasit silmillään. Kaikesta näet voisi tehdä tutkimusta. "Oikeaa" elämää hän ei tajua elää ollenkaan. Kunnes.
Jarrusukassa on havaittavissa myös ajankuvaa ja suurempia teemoja esimerkiksi monikulttuurisuuteen ja kasvatukseen liittyen. Se ei kuitenkaan varsinaisesti jätä aiheita lukijan mieleen pohdiskeltaviksi pyörimään. Ehkä kirjan kepeys ja nopealukuisuus aiheuttaa sen, ettei ns. tärkeitäkään asioita jää miettimään.
Ei Jarrusukka huono kirja ole. Se ei vain ole minun kirjani. Toisaalta se vahvisti uskoa siitä, ettei Tervo ole ollenkaan minun kirjailijani (vaikka Laylan aionkin vielä jonain päivänä lukea). Toisaalta se aukaisi maalis- ja huhtikuun vaivanneen lukujumin, sillä se oli todella helppo- ja nopealukuinen.
Jarrusukasta on kirjoitettu ainakin Kirsin kirjanurkassa ja Koko lailla kirjallisesti -blogissa.
Tervo, Jari: Jarrusukka (Kirjakauppaliitto 2013)
Etukannen suunnittelu: Tuula Mäkiä
Joo, ei tämä mieleenpainuvin teos ole, mutta ihan hauska, jos Tervon nokkeluushuumorista pitää. Sellainen pitkä novelli, ei ihan kirja :-)En minäkään ole lukenut Tervolta kuin Laylan, joka on aivan erilainen kuin hänen muut kirjansa, jos olen oikein ymmärtänyt - vakavampi. Niin, ja Kallellaan-kirjan olen lukenut, hellyttävää lapsensaamisen riemua.
VastaaPoistaPienoisromaani? Minä luulen, etten Tervon nokkeluushuumorista pidä. Laylan ajattelin lukea juurikin siitä syystä, että olen käsittänyt sen olevan melko kaukana ns. tavallisesta Tervosta. Kallellaankin menee varmaan eri kategoriaan kuin hänen muut teoksensa.
PoistaOlen aika allerginen mukanokkeluudelle, siksi kai olen Tervoa kaihtanut... uutisvuodosta saamani kuvan perusteella olen leimannut koko äijäparan! Tämän taidan suosiolla jättää hyllyyn jatkossakin, mutta Laylan olen ajatellut lukea.
VastaaPoistaMulla on tosiaan ihan sama! Samoista syistä olen Tervoa vältellyt kuin sinäkin ja Laylan verran aion vielä antaa mahdollisuuksia. :)
PoistaVoitin tämän Kirsin kirjanurkan arvonnassa - jee! Olet valinnut kivat tekstiotteet, joten jään ihan mielenkiinnolla odottamaan. Minä taas olen ollut vankkumaton Tervo-fani: Pyhiesi yhteyteen, Tuulikaappimaa ja Poliisin poika ovat ehdottomat suosikkini. Sen sijaan näistä viime vuosien historiallisista järkäleistä olen antanut periksi. Tämä kuitenkin voisi olla sopivan kepeä välipala.
VastaaPoistaSinulla kävi tuuri Kirsin arvonnassa. Minäkin tavoittelin muutamaa opusta, muttei tällä kertaa onnistanut. Ei sillä, etteikö kirjoja olisi hyllyssä jo ihan riittämiin..
PoistaTämä on tosiaan kepeä välipala! Käyn sitten vastavuoroisesti kurkkaamassa, mitä Jarrusukasta pidit. :)