keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kirjavuosi 2014


Kirja- ja blogivuosi 2014 lähestyy loppuaan. On siis aika jo perinteiseksikin muodostuneen summauksen. 

Olen lukenut tänä vuonna 52 kirjaa, kun viime vuonna luin kymmenen enemmän. Asetin Goodreadsissakin tavoitteekseni 60 kirjaa, mikä ei ihan täyttynyt. No, ensi vuoden tavoitteeksi voisi sitten laittaa 50 kirjaa. Pidän tätä viittäkymmentäkin ihan hyvänä saavutuksena, koska minulla on ollut pitkiäkin aikoja, jolloin en ole lukenut yhtikäs mitään.

Luin tänä vuonna pääsääntöisesti ihan hyviä kirjoja. Joukkoon mahtuu vain muutama todellinen helmi, mutta onneksi myös vain muutama pettymys. Huonoja kirjoja en varsinaisesti lukenut ollenkaan, sillä olen oppinut jättämään ne kesken.

Olen perinteisesti listannut vuoden parhaat sekä aikuisille suunnatuista kirjoista että nuortenkirjoista. Teenpä samoin myös tänä vuonna. 


Parhaimmisto näyttää tältä:

Katja Ketun Kätilö, joka oli valtavan upea lukukokemus. Niin upea, etten saanut kirjoitettua siitä blogiin sanaakaan. Yritin kyllä. En onnistunut.

Peter Høegin Norsunhoitajien lapset, joka tarjosi hengästyttäviä, hersyviä ja mieleenpainuvia lukuhetkiä.

Pidin kovasti myös Gabriel García Márquezin romaanista Rakkautta koleran aikaan sekä Anne B. Ragden Berliininpoppelit-sarjasta, jonka kolme osaa luin peräkkäin. 

Mieleeni jäivät myös Colm Tóibínin novellikokoelma Äitejä ja poikia sekä Jari Järvelän tragikoominen Särkyvää.


Nuortenkirjoja luin tänä vuonna myös ja niistä parhaita hetkiä tarjosivat:

Maria Turtschaninoffin Arra
Annukka Salaman Harakanloukku
Magdalena Hain koko Gigi ja Henry -sarja
Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat -sarja
ja tietysti ne kaksi Harry Potteria (Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio), jotka luin uudelleen.


Blogi on ollut suht hiljainen koko vuoden. Bloggauksia näyttäisi ennen tätä kertyneen 28 kappaletta, mikä on yli puolet vähemmän kuin viime vuonna. En siis ole lähellekään kaikista lukemistani kirjoista blogannut. Suurin osa haasteista, joihin yritin osallistua, jäi kesken. Taisin jonkinlaisen suorituksen saada vain kahteen haasteeseen.

Tulevana vuonna jatkan varmaankin samaan malliin kuin tänäkin vuonna, Kirjoittelen rauhalliseen tahtiin niistä kirjoista, joista minulla jotain sanottavaa on. En aio tietoisesti osallistua haasteisiin, vaikka ne kuinka houkuttelisivat. Jos satun lukemaan jotakin sopivaa johonkin haasteeseen, niin sitten toki osallistun. Arvostelukappaleita en aio enää pyytää. Kaikki tämä siksi, etten juuri nyt halua rakkaimman harrastukseni aiheuttavan minkäänlaista stressiä. 

Ai niin, en tänäkään vuonna olisi saanut joululahjaksi yhtäkään kirjaa ilman kirjabloggaajien joululahjarinkiä. Kiitos Jonnalle Kirjakaapin kummitus -blogista tästä kirjasta:




Kiitos kuluneesta vuodesta lukijoilleni ja blogikollegoilleni sekä ihanaa uutta kirjavuotta 2015, joka onkin Kirjan vuosi!


6 kommenttia:

  1. Kiitos samoin antoisaa tulevaa vuotta sinulle! Arvostan rauhallista tahtiasi ja stressin välttelyn taitoa; itse tuppaan menemään aina överiksi innostuksissani, etenkin kirjojen suhteen. En silti koe rakkaasta harrastuksesta stressiä, mutta jonkinlaista riittämättömyyttä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää opetella itsekin arvostamaan hidasta tahtia. :D Vähän ärsyttää, kun ei saa yhtä usein aikaiseksi kuin muut. Riittämättömyyden tunnetta täälläkin siis havaittavissa! Stressin välttelyä tämä tosiaan on. Yritän sitä nyt näin, koska en tosiaan halua stressata liikoja.

      Hyvää uutta vuotta, Arja!

      Poista
  2. Särkyvää onkin tulossa lukuvuoroon piakkoin, odotan innolla! Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidät Särkyväästä (hah, mikä muoto). Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  3. Olen lukenut Hoegilta vain upean Lumen tajun, mutta ehkä voisin jo kokeilla jotain muutakin. Norsu-kirja kuulostaa hyvältä. :) Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi ehdottomasti lukea Lumen taju, koska kaikki kehuvat sitä. Mahtavaa kirjan vuotta sinullekin, MarikaOksa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!