keskiviikko 22. elokuuta 2012

Across the Universe - Matka alkaa

 

En tiedä, missä on vika, kun tämän vuoden parhaat lukuhetket näyttävät liittyvän nuortenkirjoihin. Vai onko jossakin silloin vikaa? Eikö se samalla kerro siitä, että nuortenkirjat ovat laadukasta tavaraa, koska aikuinen, paljon elämänsä aikana lukenut jaksaa niitä lukea? Vai kertooko se vain siitä, etten minä ole kasvanut aikuiseksi? Oli miten tahansa, niin Beth Revisin Across the Universe - Matka alkaa on varsin toimiva nuorille suunnattu scifiromaani.

Isä sanoi: "Annetaan äidin mennä ensin." (Aloituskappale s. 9)

17-vuotias Amy lähtee vanhempiensa mukana pitkälle avaruusmatkalle kohti uutta planeettaa. Matka kestää yli 300 vuotta, joten kaikki tärkeät henkilöt - ja muutama merkityksetön, kuten Amy - on syväjäädytetty matkan ajaksi. Amy kuitenkin herää kesken matkan ja joutuu yksin sopeutumaan elämään Varjelus-aluksella ja ajatukseen, että hän on vanhempiaan vanhempi, kun heidät seuraavan kerran näkee.

Varjeluksella elämä on järjestetty tiettyjen periaatteiden mukaan ja aluksella eläviä johtaa Vanhin. Hän kouluttaa seuraavaa johtajaa 17-vuotiaasta Seuraajasta. Seuraaja ei kuitenkaan niele kaikkia Vanhimman opetuksia tai tämän johtamistapaa, muttei omaksi harmikseen oikein tiedä muustakaan. Amyn tullessa mukaan kuvioihin kaikki tietysti muuttuu.

Romaanin juonessa on paljon ennalta-arvattavuuksia, kliseitäkin, mutta myös paljon uutta. Juonenkäänteet ovat jännittäviä. Valvoin parina iltana aivan liian myöhään, koska en vain voinut lopettaa lukemista. Kiehtovia juonenkäänteitä tarjoavat Amyn sopeutuminen Varjelukselle, Seuraajan ymmärryksen kehittyminen, Varjeluksen asukkaiden (ravitsijoiden) tilanne - niin ja tietysti se, että joku tai jokin tappaa syväjäädytettyjä. Joitakuita saattaa kiinnostaa myös Amyn ja Seuraajan suhteen kehittyminen, mutta rakkaustarina ei (onneksi) ole keskeisintä antia.

Olen melkoisen kyllästynyt kerrontatapaan, jossa päähenkilöt vuorotellen kertovat oman näkökulmansa tapahtumista. Tässäkin romaanissa molemmat päähenkilöt, Amy ja Seuraaja, saavat äänensä kuuluviin. Se ei kuitenkaan minua häirinnyt. Ehkä siksi, etteivät he yleensä kerro samasta tapahtumasta omia näkemyksiään, vaan toisen katsantokanta riittää kuvaamaan tapahtumat. Amy ei mielestäni ole kovinkaan valovoimainen päätähti. Hänen hahmonsa jää melko ohueksi ja etäiseksi. Sen sijaan Seuraajan mielenliikkeitä ja kehittymistä seuraa mielenkiinnolla. Hänestä ilmenee koko ajan, loppuun asti, uusia puolia, joita ei odottanut olevan.

Varjelus on sukupolvialuksena melko mielenkiintoinen yhteiskunta. Jäin miettimään miten pystyisin elämään, jos tietäisin, että en koskaan näkisi muuta kuin avaruusaluksen seinät. Riittäisikö minut pitämään järjissäni tieto siitä, että lapseni näkevät uuden planeetan, tuntevat maan jalkojensa alla? Aluksen johtajan pitää pystyä astumaan jokaisen asukkaan sijaan ja ennakoimaan näiden ajatukset. Koska Varjelus on suljettu tila, sen yhteiskunnan tasapaino on hyvin herkkä ja haavoittuvainen. Vanhimman pitää siis keksiä parhaaksi näkemänsä keinot, joilla Varjelus pidetään toimivana elinympäristönä. Vanhin on hyvin omavaltainen, suoraan sanottuna diktaattorimainen. Ovatko kaikki keinot sallittuja, jos koko aluksen kohtalo on vaakalaudalla? Mikä on oikea tapa johtaa? Mikä ylipäätään on oikein?

Vähän pitää näin suomen kielen innokkaana vaalijana purnata kirjan nimestä. Miksi tuota alkuperäistä englanninkielistä nimeä raahataan suomennoksessakin mukana? Ja miksi kirjassa kaikki kiroilevat sanalla hervetti? Eihän sellaista oikeasti kukaan käytä. Vai käyttääkö?

Matka alkaa aloittaa nimensäkin mukaisesti matkan, jonka ympärille Revis kokoaa trilogian. Seuraava osa ilmestyy suomeksi tammikuussa 2013. Sitä odotellessa.

Varjeluksen kyydissä on matkannut mm. Jossu.

Haasteet: Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haaste



Revis, Beth: Across the Universe - Matka alkaa (Otava 2012)
Englanninkielinen alkuteos: Across the Universe (2011)
Suomentanut Outi Järvinen 
(Kannen tekijää ei kirjastosta lainatussa kirjassa taas näy)

5 kommenttia:

  1. Jee, taas löytyi uusi kirjablogi! Linkitän ja rekisteröidyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Kiva, että löysit blogiini :) Minäkin käyn kurkkaamassa sinun blogiasi.

      Poista
  2. Mahtavaa, että haaste sai jo osallistujan! :)

    Luin tästä kirjasta joskus aiemmin tänä vuonna, ja varovaisesti kiinnostuin, mutta nyt kyllä taisi käydä niin, että pakkohan tämä on napata kirjastosta mukaan, kun se joskus vastaan tulee! Olen nimittäin päättänyt alkaa ihan tietoisesti edes vähän katsastamaan nuortenkirjoja, sillä tunnen sitä genreä hävettävän huonosti. (Siis enää, silloin kun itse kuuluin varsinaiseen kohderyhmään, tuli luettua paljonkin nuortenkirjoja, mutta no, siitä on jo jokunen vuosi...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on lukemisen arvoinen kirja:)

      Mä olen ihan tarkoituksella lukenut nuortenkirjoja viime aikoina. Pitäisi yrittää pysyä kärryillä siinäkin maailmassa nimittäin. Eipä sillä, pääsääntöisesti ovat olleet oikeinkin hyviä lukukokemuksia. Jos muuten fantasiasta pidät, niin suosittelen ehdottomasti Turtschaninoffin Helsingin alla -teosta ja Rannelan & Kannon Tähystäjäneitoa.

      Poista
    2. Hei, hyvä kun muistutit, tuo Helsingin allakin on ollut mielessä aiemmin! Tähystäjäneito onkin uusi tuttavuus, mutta panen senkin ikuisesti kasvavalle muistilistalle. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!