maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kerro minulle, Zorbas


Tapasin hänet Pireuksessa. (s. 5)



Nikos (Suomessa on käytössä myös muoto Niko) Kazantzakis lienee Kreikan tunnetuin kirjailija ja Kerro minulle, Zorbas hänen tunnetuin teoksensa. Zorbaksen tarina ja sen jännite rakentuu kahden erilaisen päähenkilön varaan: minäkertojana toimivan, paljon opiskelleen, kirjoista elämää tutkivan  miehen ja Alexis Zorbaksen, elämää nähneen ja sitä todella eläneen. Zorbas lyöttäytyy kertojan seuraan kahvilassa Pireuksessa ja yrittää sen jälkeen saada uuden isäntänsä silmät tarkkailemaan maailmaa ja huomaamaan, millaista on oikea elämä. Tämän hän tekee kertomalla tarinoita omasta elämästään.

Minulta kului tämän kirjan lukemiseen ihan kohtuuttoman pitkä aika. Se vain tuntui filosofisine pohdintoineen todella raskaalta. Silti nyt, kun lukemisesta on jo useampi viikko, ajattelen kirjaa lämmöllä. Ymmärrän täysin, miksi se on saavuttanut klassikkoasemansa. Puhukoon Kazantzakiksen teksti tällä kertaa puolestaan.


Ilonaiheeni ja nautintoni täällä ovat suuret, sillä ne ovat hyvin yksinkertaiset ja peräisin ikuisista elementeistä: raitis ilma, aurinko, meri, ohraleipä, ja iltaisin ihmeellinen Sindbad merenkävijä, joka istuu jalat ristissä edessäni ja puhuu; hän puhuu ja maailma avartuu minulle. Toisinaan kun sanat eivät riitä, hän hyppää ilmaan ja tanssii. Ja kun tanssikaan ei riitä hänelle, hän asettaa santourin polvilleen ja alkaa soittaa. (s. 92)

**

Niin kuin ensimmäisiä ihmisiä, jotka ovat polveutuneet apinoista, niinkuin suuria filosofeja häntäkin askarruttavat ennen kaikkea ihmiselämän peruskysymykset. Hänelle ne ovat välittömiä ja pakottavia välttämättömyyksiä. Lapsen tavoin hän hämmästyy ja kyselee. Kaikki on hänestä ihmettä, ja joka aamu avatessaan silmänsä ja nähdessään puut, meren, kivet, linnun, hän jää ihmettelemään niitä suu auki. "Mitä kummaa!" hän huudahtaa. "Mitä kätkeytyy puuhun, mereen, kiveen, lintuun?" (s. 152)

**

- Luulen, että tarkoitat Zeusta. Kuinka tulit häntä ajatelleeksi?
- Jumala pyhittäköön hänen sielunsa! sanoi Zorbas ja ojensi käsivartensa taivasta kohti. Hän sai kokea kovia, paljon hän saikin kärsiä! Todella suuri marttyyri, sen minä sanon, isäntä, tiedän noista asioista yhtä ja toista! Sinä nielet kaiken, mitä kirjat sanovat. Mutta ajattelehan hieman, ketkä niitä kirjoittavat! Koulumestarit! Ja mitä he tietävät naisista ja naistenmetsästäjistä? Ja hempukoista?
- Mikset sinä itse kirjoita, Zorbas, selittääksesi meille maailman kaikki mysteerit, naureskelin.
- Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että minä elän kaikki nuo mysteerit, kuten sanoit, eikä minulla ole muuhun aikaa. Milloin on sota, milloin nainen, milloin viini, milloin santouri; kuinka minulle jäisi aikaa jaaritella kynällä? Kun asiat ovat näin, kirjoittaminen on joutunut kirjatoukkien käsiin. Katsos ei kenelläkään, joka elää näitä mysteereitä, ole aikaa kirjoittamiseen, eikä kukaan, jolla on aikaa kirjoittaa, elä mysteereitä. Käsitätkö? (s. 217) 



Kazantzakis, Nikos: Kerro minulle, Zorbas (Keltainen kirjasto, Tammi 1966)
Kreikankielinen alkuteos: Βίος και Πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά (1946)
Ranskan kielestä suomentanut Vappu Roos

10 kommenttia:

  1. Oletpa valinnut hyviä lainauksia. Varsinkin tuo viimeinen kuvaa Zorbasta hyvin. Olen lukenut kirjan pari kertaa, tosin aika kauan sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritin juurikin valita lainauksia, jotka tavoittaisivat kirjan ajatuksen jotakuinkin hyvin. Kiva, että kommentoit!

      Poista
  2. Minulla jäi tämä aikoinaan kesken, ehkä juuri tuon tietyn raskassoutuisuuden vuoksi... silti jäi harmittamaan että luovutin kesken, revanssi on kummitellut mielessä jo kauan. Tämä bloggauksesi vahvisti tuota tunnettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin meinasi jäädä kesken, mutta päätin, etten luovuta. Aikansa se otti, mutta loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen, etten antanut periksi. Odottelen raporttia revanssistasi :)

      Poista
  3. Minä sain kirjan luettua tänään, kauan siihen minullakin kesti! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, minulle kirjassa mieleenpainuvinta oli sen värit. Syystä tai toisesta Kreetan sävyt olivat ajatuksissani koko kirjan ajan, vaikken saarella ole koskaan käynytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä juttu nuo värit.. Minä taas en jostain syystä saanut lukiessani miljööstä mitään irti - en väreinä enkä kuvina.

      Poista
    2. Minä näen yleensä tapahtumia kuvina, mutta nyt sain vain Zorbaksen näkyviin. Hän muistuttaa luolamiestä :D Pitää varmaan katsoa elokuva ja verrata mielikuvia siihen.

      Poista
    3. Luolamiestä, heh :D No joo, ehkä. Mulle tuli Zorbaksesta mieleen Tintin kapteeni Haddock.

      Poista
  4. Minustakin kirja tuntui paikoitellen raskaalta, mutta kun sain keskittyä siihen ja lukea pitempiä pätkiä tarina upposi ihan eri tavalla. Tarinan jättämä jälkimaku on selvästi parempi kuin miltä se lukuhetkellä tuntui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samansuuntaiset fiilikset siis sinullakin on tämän kirjan kanssa ollut. Nyt kun lukemisesta on jo kulunut aikaa, ei jälkimakua enää oikeastaan ole ollenkaan. Vähän laimean muiston kirja jätti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!