Sinä päivänä, jolloin me, Harald ja minä, päätimme lähteä purjehtimaan, puhalsi sopiva lounainen. (Aloituskappale s. 7)
 |
| Kuva: Tammi |
Ennen kuin luin romaanin itse, olin kuullut siitä poikkeuksetta pelkkää hyvää: Kirja piirtyi Liisan mieleen kuin valokuva tai katkelma filmistä, Erjan mukaan se on mielenkiintoinen ja taidokas pienoisromaani ja Linneakin viihtyi tämän hyvin tämän suomenruotsalaisen herran kanssa. Moni muukin on kirjoittanut kirjasta kauniisti. Minä taas odotuksineni petyin aavistuksen verran.
Syyspurjehdus on rakenteeltaan mielenkiintoinen. Ensimmäisessä osassa Olof kertoo tarinaansa rikoskomisariolle Haraldin kadottua heidän yhteisellä purjehdusretkellään. Kertomus kuitenkin poukkoilee, sillä tarinaan liittyy niin paljon - ja paljon jää kertomatta. Toisessa osassa Harald saa äänensä kuuluviin jättämänsä kirjeen kautta. Miesten kertomusten välityksellä muodostuu kuva kahdesta yhteenkietoutuneesta elämästä vastoinkäymisineen ja onnellisine hetkineen.
Pidin kirjasta enemmän luettuani sen kuin lukiessani sitä. Vähäisestä sivumäärästään huolimatta kirjan lukeminen kesti melko kauan. Kimpaannuin aukkoisuudesta, kunnes luettuani ymmärsin, ettei kyse ollutkaan Haraldin katoamisesta vaan jostain paljon suuremmasta. Elämästä ja kuolemasta. Rakkaudesta ja yksinäisyydestä.
Osallistun kirjalla Avioliittojuonia-haasteeseen.
Bargum, Johan: Syyspurjehdus (Tammi 2012)
Ruotsinkielinen alkuteos: Seglats i september (2011)
Suomentanut Marja Kyrö
Kansi: Helena Kajander
Kansi: Helena Kajander
Ikävä että petyit hieman, mutta hienoa, että kirja ikään kuin syveni mielessä vielä lukemisen jälkeenkin - niin kävi minullekin. Kirjassa on todellakin paljon teemoja ja tasoja, pitäsikin lukea se nyt uudestaan.
VastaaPoistaKiitos haasteeseen osallistumisesta :)
No, onneksi ei ollut paha pettymys. :) Luulen, että jossain vaiheessa luen kirjan uudestaan mutten vähään aikaan.
PoistaAsetit haasteeseen tarpeeksi matalan osallistumiskynnyksen. Enköhän pari muutakin avioliittokirjaa tämän vuoden aikana lue.
Aukkoinen tämä nimenomaan oli ja kieltämättä minullekin jätti samanlaisen fiiliksen; teoksen hienouden huomasi vasta kun sen oli saanut luettua.
VastaaPoistaNiinpä. Tuli mieleen, että jos tämän lukisi uudelleen, niin löytäisiköhän siitä lisää aukkoja vai täyttyisivätkö jotkut. Pitää joskus kokeilla.
Poista