Olen yrittänyt hieman kiriä, jotta saisin Lukudiplomini suoritetuksi ennen toukokuun loppua. Siksipä esittelen tässä postauksessa kolme sitä varten lukemaani kirjaa. Kaikki kolme ovat tekstikokoelmia: tarinoita, satuja ja novelleja kotimaisilta tekijöiltä.
Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa
 |
| Kuva: WSOY |
Sammuttakaa savukkeenne ja hilatkaa ne säälittävät käsimatkatavaranne jalkatilasta sinne yläpesään. Nyt tää kirja alkaa. (s. 5)
Näin openäkökulmasta en myöskään syttynyt teokselle kovin paljon. Muutama novelli on ihan hauska ja niitä voisi jotenkin tunneilla käyttää. Huumeeton elämä -novellissa puheenvuoron saa tavallinen nuori, sellainen, jota ei koskaan nähdä dokumentissa ääni muunnettuna kertomassa huumehelvetistään. Novellin parasta antia on sen ironisuus. Sama ironinen ote on myös novellissa Pizzeria 2037, joka kääntää vähän samaan tyyliin ns. normaalin asetelman päälaelleen.
Anneli Kanto: Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita
 |
| Kuva: Karisto |
Jännitystä-listasta valitsin luettavakseni Anneli Kannon tarinakokoelman, jonka idea on sinänsä ihan toimiva. Kirjassa on siis uudelleenkirjoitettuna tunnettuja myyttisiä tarinoita Raamatusta, antiikin Kreikasta, Kalevalasta ja pohjoisten kansojen mytologioista. Kanto on pyrkinyt löytämään tarinoihin uuden näkökulman, jonka avulla alkuperäisiä tarinoita voisi ymmärtää paremmin. Tarinat on kirjoitettu pilke silmäkulmassa eli huumoria niistä ei puutu.
Tämän kertomuksen kertoi Nooan vaimo. Minun nimeäni ei Raamatussa mainita, katsokaa vaikka. Poikieni nimet sinne on kirjoitettu, mutta ei minun eikä miniöiden. Vaikka niin se oli, että kun Nooa neuvotteli Jumalansa kanssa ja Seem kinasteli isänsä kanssa, Haam makasi mahataudissa ja Jaafet lammaskarsinassa, me naiset keitimme puuroa, lapioimme sontaa ja yritimme pitää järjestystä yllä Nooan arkissa, ja se oli totisesti urakka se. (Tarinasta Hirmuinen vedenpaisumus s. 29)
Vaikka ajatus kokoelman taustalla on kiva, niin en silti kovin hyvin viihtynyt kirjan tarinoiden parissa. Luultavasti en vain kuulu kohderyhmään, mutta en toisaalta tuntejakaan varten keksinyt tarinoille kuin muutaman käyttötavan. Tunnetuimpia (oppilaiden tuntemia siis) tarinoita voisi esimerkiksi verrata alkuperäisiin ja miettiä, mitä uusi versio tuo niihin lisää.
Eija Timosen kirjoittama ja Pirkko-Liisa Surojeginin kuvittama satukokoelma Käsikäpälässä on sitä vastoin aivan ihana! Kokoelma sisältää kymmenen eläinaiheista satua (valittu Luontotarinoita-listalta), jotka ovat kaikki uusia mutta silti hyvin traditionaalisia. Niissä ihmisten ja eläinten kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja molempien on opeteltava elämään toistensa kanssa. Myös metsä on tärkeässä roolissa.
Timonen on yhdistänyt kansansatujen viisauden ja herkkyyden, jollaista vanhoissa saduissa ei aina ole. Surojeginin kuvitus herättää sadut eloon ja tuo esiin jokaisen sadun tunnelman ja tavoittaa niiden herkkyyden. Piirrokset ovat tyyliltään hurmaavan vanhanaikaisia.
Lempisadukseni nousi kokoelman aloittava tarina Susi ja ihmisen varjo, joka kertoo sudesta ja sepästä ja väärinymmärryksestä, joka johtaa siihen, että näistä kahdesta tulee vihamiehiä.
Metsän siimeksessä susi nuoli haavojaan. Se oli vuorenvarma, että vahinko oli tavalla tai toisella sepän aikaansaannosta. Niin se kokosi ympärilleen susilauman ja varoitti tovereitaan tulen kärventävästä voimasta. Sitten se odotti kumppaneineen sopivaa hetkeä kostaakseen sepälle. Tällainen hetki koittikin ensimmäisten kovien pakkasten tullessa. (Sadusta Susi ja ihmisen varjo s. 10-11)
Hotakainen, Kari: Näytän hyvältä ilman paitaa (Bulevardisarja, WSOY 2000)
Päällisen kuva: Jussi Karjalainen
Kuvittanut: Mika Kolehmainen
Timonen, Eija - Surojegin, Pirkko-Liisa: Käsikäpälässä (Tammi 2004)
Kannen kuva: Pirkko-Liisa Surojegin
Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Laura Lyytinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!