 |
Odotin jo ennakkoon kovasti Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Kuparisaari-trilogian jokin aika sitten ilmestynyttä päätösosaa, Kapinallista. Trilogian toinen osa oli minulle hienoinen pettymys, niin kuin kakkososat usein ovat. Silti halusin totta kai tietää, miten Amayan ja Khalkoksen lopulta käy.
Joka kymmenes päivä Khalkoksen suuri isä Radko piti valtakunnassaan nuhteiden päivän. Kansa jonotti pääkaupunki Niccolumissa sijaitsevaan hoviin päästäkseen tunnustamaan hallitsijalle rikkeensä. Jokainen khalkkidi nimittäin rikkoi yhä lisääntyviä sääntöjä joko tietämättään tai tahallaan. Kansalaiset olivat vahingossa lausuneet maansa isän nimen kirosanan yhteydessä, panetelleet häntä selän takana tai ajatelleet vallankumouksellisia ajatuksia. (Aloituskappale s. 5)
Kapinallinen jatkuu siitä, mihin Korkea puoliso päättyy. Amaya ja Miroslav elävät piilossa pienessä kalastajakylässä, ja Khalkosta hallitsee kovalla kouralla Radko. Kansalaiset alkavat saada tarpeekseen tyrannimaisesta hallitsijasta ja hänen uusista, älyttömistä laeistaan. Syntyy vastarintaliike, joka tarvitsee karismaattisen johtajan, jota ihmiset kunnioittavat ja haluavat seurata. Myös Amayan ja Miroslavin on päätettävä, mitä he asialle tekevät vai tekevätkö mitään.
Kapinallinen on oivallinen johdatus diktatuurien ja vastarintaliikkeiden politiikkaan ja toimintaan. Tapahtumat ovat helposti verrattavissa oikean maailman oikeisiin tapahtumiin. Mukana on kaikkea, mikä aiheeseen liittyy: piilottelua, ihmisten kokoamista, strategian suunnittelemista, yhä tiukempia lakeja, kiduttamista, rankaisemista. Diktaattori pohtii, miten saa kansan pelkäämään itseään, jotta saisi heidät valtaansa. Kapinalliset joutuvat miettimään, miten voivat kokoontua ja miten saavat tiedon kulkemaan alati valvovan silmän alla. He joutuvat myös pohtimaan sitä, keneen voi luottaa.
Trilogian päätösosana Kapinallinen on mainio. Se päättää tarinan tyydyttävään loppuratkaisuun, joka itse asiassa on oikein hyvä. Yllätyinkin siitä hieman, sillä se ei ollut ainakaan minun odotuksieni mukainen. Toisaalta jos olisin ennalta miettinyt sitä, mihin diktatuurien on tapana päätyä, niin silloin loppu olisi sopinut täydellisesti odotushorisonttiini ja ollut yllätyksetön.
Amaya on päätösosassa vielä enemmän esillä kuin toisessa osassa. Minua ilahdutti erityisesti se, että Amayasta kasvaa trilogian aikana viisas nainen ja hän kehittyy ihmisenä. Hän ei anna edes äitinsä vaikuttaa itseensä ja pyrkimyksiinsä. Hän kuitenkin osoittaa viimein, että on kasvanut sellaiseksi johtajaksi, jollaiseksi hänet on kasvatettu - ja siihen tarvitaan Khalkosta.
Kirja tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ja ainakin minun oli ihan pakko lukea se yhdeltä istumalta. Yöpöydän kirjoissa ja Saran kirjoissa on myös pidetty Kapinallisesta.
Kanto, Anneli & Terhi Rannela: Kapinallinen (Karisto 2013)
Kansi: Anu Sallinen
Arvostelukappale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!