Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset

Huh! Luinpa juuri hengästyttävän kirjan. Sitä ei vain voinut laskea käsistään.

Olen löytänyt oven ulos vankilasta, se avautuu vapauteen ja kirjoitan tämän näyttääkseni sinulle sen oven. Nyt sinä ehkä sanot, että miten paljon vapautta tuokin luulee vaativansa itselleen, siis minä jolla on ollut onni syntyä ja varttua Finøn saarella eli Tanskan Gran Canarialla, joksi sitä yleisesti kutsutaan - ja kaiken lisäksi pappilassa jossa on kaksitoista huonetta ja jonka puutarha on iso kuin puisto. Ja ympärilläni isä ja äiti ja isosisko ja isoveli ja isovanhemmat ja isomummo ja koira, kaikki kuin mainoskuvia jostain, mikä on kallista mutta ehdottomasti koko perheen parhaaksi. (Aloituskappale s. 11)

Peter Høegin Norsunhoitajien lapset on hulvatonta luettavaa. Se kertoo Finøn pappilan lapsista, jotka joutuvat hieman heitteille, kun heidän vanhempansa katoavat. Kirjan kertojana toimii pappilan 14-vuotias Peter, joka on melko tavallinen neljätoistavuotiaaksi. Hän elää enimmäkseen jalkapallolle ja Connylle, elämänsä rakkaudelle. Peterillä on isosisko, Tilte, joka on omaa luokkaansa. Hän saa helposti ihmisen kuin ihmisen taipumaan omaan tahtoonsa. Isoveli Hans taas tuijottelee enimmäkseen tähtiin.

Lasten vanhemmat lähtevät lomalle, mutta pian selviää, ettei asia olekaan niin. Vanhempien olinpaikasta alkavat olla kiinnostuneita mitä ihmeellisimmät tahot erilaisista uskonnollisista ryhmittymistä turvallisuuspoliisiin. Peter ja Tilte sijoitetaan laitokseen, mutta sehän ei heitä pidättele, kun he päättävät ottaa selvää vanhempiensa kohtalosta. Ja millaiseen seikkailuun he joutuvatkaan! Lapset joutuvat käyttämään - ja käyttävätkin - älyä ja nokkeluutta saadakseen jutun ratkaistuksi. Kirjassa ovatkin monet roolit hieman päälaellaan: lapset neuvovat aikuisia ja pitävät heistä huolta; isä rakastaa kokkaamista ja äiti nikkarointia; kylän koulun rehtorina toimii lapsia vihaava mies; (entinen) nisti pitää huumevieroitusklinikkaa. Naispuoliset henkilöt ovat vahvoja ja pitävät tarinan miehet kurissa ja vievät tapahtumia eteenpäin.

Norsunhoitajien lapset on tarinana ihan hullu. Se on hauska, hulvaton ja mieletön. Kirjan kieli on äidinkielen opettajalle (!) painajaismaista: lauseita ketjutetaan pelkin pilkuin yhteen ihan ilman mitään yhdistävää sanaa ja muuten ei pilkkuja sitten juuri käytetäkään. Yksi virke voi hyvin olla kokonaisen kappaleen mittainen. Minua se ei kuitenkaan nyt häirinnyt - päinvastoin. Pisteiden vähäisyys tuo kerrontaan vauhtia, eivätkä sitä toki vähennä henkilögallerian laajuus ja absurdit tapahtumat. Lukija vallan hengästyy.

Kaiken hauskuuden ja hillittömyyden takana on myös syvällisiä ajatuksia niin ystävyydestä ja perheestä kuin elämästä ylipäätään. Peter yrittää opettaa lukijaa ajattelemaan toisin, löytämään oven. Sen, mikä tuo ovi on, saa jokainen lukea itse kirjasta. Kirjassa kuvataan itse asiassa melko osuvasti nyky-yhteiskuntaa ja puhutaan politiikasta ja uskonnosta. Mielenkiintoinen on esimerkiksi ajatus Suuresta Synodista, kaikkien uskontojen keskustelufoorumista, jossa yritetään saada selville kuinka kaukana uskonnot loppujen lopuksi toisistaan ovat, mikä aiheuttaa joissakin pelkoa. 

Minä hurmaannuin norsunhoitajien lasten hulvattomasta tarinasta niin, etten olisi malttanut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin olin ahminut kaikki 524 sivua. 

Lukiessani huomasin, että Opuscolo-blogin Valkoinen kirahvi on aloittanut Keltainen kesä -haasteen, jossa ideana on lukea Tammen Keltaisen kirjaston kirjoja. Sattuipa somasti!

Høeg, Peter: Norsunhoitajien lapset (Keltainen pokkari, Tammi 2011)

Tanskankielinen alkuteos: Elefantpassernes børn (2010)

Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen

Kansi: Timo Mänttäri

Lainattu