Heikki Hietala: Tulagi Hotel

"Jack! Hey, Jack! Wake up, there's someone to see you."

"Ohhhh... go away, Martin. I'm dead."

The man on the bed didn't bother to face Martin in the doorway or even open his eyes. Instead, he rolled to his left and curled up. Undeterred, Martin rushed to the bed and shook Jack with vigor, then bounced back to the doorway and swayed hanging on the doorframe, knees bent.

"Jack!" Martin wasn't about to give up so easily. "I think you want to see who came in today." (Aloitus s. 4)

Jos Heikki Hietala ei olisi ottanut minuun blogini kautta yhteyttä, en varmaan olisi koskaan tullut lukeneeksi hänen Tulagi Hotel -romaaniaan. Liekö olisin siitä koskaan kuullutkaan. Pohdin jonkin aikaa, otanko kirjan luettavakseni, sillä minulla oli ennakkoluuloni. Esimerkiksi siitä, että suomalainen kirjailija kirjoittaa englanniksi. Voisiko muka kirjoittaa niin hyvää englantia, ettei ei-natiiviutta huomaa? Hietalan englanti on (totta kai) sujuvaa, onhan kirjan kustantajakin englanninkielinen. Lukemiseni ei sitten niin sujuvaa ollutkaan, sillä matka kirjan ensimmäisen virkkeen alusta viimeiseen pisteeseen otti lähes kaksi kuukautta.

Jack McGuire on sotaveteraani, toisen maailmansodan lentäjä. Sodan jälkeen hän ei tunne kuuluvansa minnekään - ei ainakaan kotitilalleen - joten hän etsii itselleen uuden kodin. Hän löytää sen Salomonsaarilta, sodanruntelemista maisemista, itselleenkin sodan ajoilta tutuista. Sinne hän perustaa armeijan ylijäämätavaraa hyödyntäen Tulagi Hotelin. Jackin maailma järkkyy, kun hänen luokseen saapuu yllättäen hänen sodassa kuolleen ystävänsä vaimo, Kay. Eihän Jack edes tiennyt Donilla vaimoa olevan. Kay tulee tapaamaan Jackiä, koska haluaa tietää, mitä Donille tapahtui, millainen tämän viimeinen lento oli.

Kirjassa operoidaan oikeastaan kolmella aikatasolla. Nykyhetken lisäksi kerrotaan sekä Jackin lapsuudesta että sota-ajasta. Suurimpia ongelmia koin lukiessani sota-ajasta. Ymmärrän, että se on tärkeä esimerkiksi Donin henkilökuvan muovaamisessa. Toisaalta tarinan kannalta on myös tärkeä ymmärtää, millaisena Jack sodan koki, mitä hän näki. Sillä sen takia hän on sellainen kuin on. Rikkinäinen.

En oikeastaan tiedä, mistä vaivalloinen lukemiseni johtui. Kirja ei nimittäin millään muotoa ole huono. Henkilöhahmot ovat uskottavia. Tosin saarella asuvat ihmiset, Jackin todelliset ystävät, jäävät etäisiksi. Jos kirja olisi naisen kirjoittama, Jackin ja Kayn tarina olisi ehkä saanut toisenlaisen lopun (rankka yleistys, tiedän!). Toisaalta loppu on tällaisenaan perusteltu muttei ennalta-arvattava.

Kerronta on paikoin kuin historioitsijan kynästä, mekaanista, ei kovin kaunokirjallista. Se ei lennä, se ei solju. Mekaanisuus voisi viitata myös lentokonemekaniikkaan, joka on vahvasti esillä kirjassa. Onhan lentokoneilla keskeinen sija, koska kaikki tapahtumat liittyvät jotenkin lennostoon. Hietala osoittaa tietämyksenä aiheesta, mutta minä en lukijana saanut lentokoneiden kuvauksesta ja niiden teknisten tietojen esittelystä juuri mitään. Menin sekaisin esimerkiksi jo eri konetyypeistä ja niiden nimityksistä. Moneen kertaan kirjassa tulee toki esille se, että kaikki on kiinni siitä, miten tekniikka toimii. Monta kertaa elämä on sen - ja tietysti lentäjän taitojen - varassa.

Tulagi Hotel kertoo, millaista sodankäynti oli Tyynellämerellä toisessa maailmansodassa. Se kertoo, miten sota vaikuttaa ihmisiin, jokaiseen erilailla. Se kertoo yhden tarinan siitä, miten sodan aiheuttamat arvet saa haalenemaan. Ja useamman siitä, miten haavat eivät arpeudu.

Tulagi Hotelista muualla: Kirjojen keskellä, Luettua, Nenä kirjassa, Hys, äiti lukee nyt! ja Kujerruksia -blogeissa.

Hietala, Heikki: Tulagi Hotel. A World War II Romance (Fingerpress 2012)

Kansi: Matt Stephens

E-kirja

Arvostelukappale