Kotimaista sarjakuvaa

Ilmoittauduin innolla mukaan Järjellä ja tunteella -blogin Seitsemän sarja -sarjishaasteeseen ja olen siihen jo kaksi sarjakuvakirjaa lukenut: Kati Närhen Saniaislehdon salaisuudet ja Hanna Koljosen Syliinvaellus Intiaan.

Lukemani sarjakuvat ovat oikeastaan täysin toistensa vastakohtia. Siinä missä Saniaislehdon salaisuudet on väritykseltään - ja hieman tunnelmaltaankin - tummanpuhuva, Syliinvaellus Intiaan on värikylläinen kuin Intia. Siinä missä Saniaislehdon päähenkilöä ja tunnelmaa voisi kuvailla epäluuloiseksi, Syliinvaellusta leimaa rakkaus ja hyväntuulisuus. Molemmat sarjakuvat ihastuttivat.

Saniaislehdon salaisuuksien päähenkilö on mummonsa luona asuva orpotyttö Agnes. Minulle tuli hänestä mieleen The Addams Family -elokuvan Wednesday-tytär, jota Christina Ricci esittää. Heillä on paljon yhteistä sekä ulkonäöllisesti että luonteissaan. Agnes on epäluuloinen lapsi, joka näkee kaikkialla salaliittoja ja löytää salaisuuksia joka paikasta (ja tienaakin niillä). Toisaalta hänen omassa elämässäänkin on paljon aukkokohtia: hän ei esimerkiksi juurikaan tiedä omasta suvustaan tai edes mitä hänen vanhemmilleen on tapahtunut. 

Salaisuuksissa on se kumma juttu, että ne ovat hauskempia kun ne jäävät selvittämättä. (s. 127)

Kuten jo mainitsin, on Saniaislehdon salaisuuksien väritys tummanpuhuva, siniharmaa. Kansien välissä on useampi tarina, jotka kaikki kuitenkin vievät Agnesin tarinaa eteenpäin. Tummista sävyistä huolimatta sarjakuva ei ole perusvireeltään synkkä vaan mukana on huumoriakin. Ainakin minä tyrskähtelin vähän väliä.

Hanna Koljosen esikoisteos Syliinvaellus Intiaan kertoo Hannan matkasta Intiaan äiti Amman luo ja siitä henkisestä matkasta, jonka hän samalla tekee omaan itseensä löytääkseen elämänsä tarkoituksen. Intia tarjoaa Hannalle huikean ympäristön tarkastella omaa elämää hieman kauempaa ja erilaisesta näkökulmasta. Amman askeettisessa ashramissa elämä on toisenlaista kuin koto-Suomessa ja laittaa ajatukset ja asiat tärkeysjärjestykseen.

Melko moni länsimaalainen on jo tainnut tehdä samankaltaisen Intian-matkan kuin Hanna. Ensimmäisenä tulee mieleen esimerkiksi Elizabeth Gilbert, joka kertoo omista kokemuksistaan romaanissaan Eat Pray Love. 

Syliinvaellus Intiaan on toteutettu hieman eri tavalla kuin ns. tavallinen sarjakuva, sillä kuvat eivät ole ruutujen sisällä vaan niiden reunat on häivytetty ja niiden välissä on valkoista. Sarjakuvan tunnelma on iloinen, mikä johtunee itseironisesta(kin) huumorista, mutta myös värien käytöstä. Toisaalta se kertoo Intiasta, sillä se on todella värikylläinen paikka. Intian voisi ajatella olevan sarjakuvan toinen päähenkilö. Mielestäni Koljonen on tavoittanut maasta sen, mikä tekee siitä länsimaalaisen silmissä niin kiehtovan ja erilaisen, mutta myös omalla tavallaan ärsyttävän. 

Mutta yllättäen tunsin kaiken keskellä oloni todella kotoisaksi. Näkemäni ei tuntunutkaan ylitsepääsemättömän surulliselta. Ihmiset hymyilee... kuitenkin. (s. 69)

Närhi, Kati: Saniaislehdon salaisuudet (WSOY 2010)

Ostettu omaan hyllyyn

Koljonen, Hanna: Syliinvaellus Intiaan (Asema 2011)

Ulkoasu: Hanna Koljonen ja Mika Lietzén

Lainattu kirjastosta