Tunnustuksia Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan malliin

Ostin miehelleni isänpäivälahjaksi (eskarilaisemme toiveesta) Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -kirjan ja tokihan minunkin se piti lukea. Pidin melko paljon ensimmäisestä Mielensäpahoittajasta, joskin intoni sitä kohtaan kasvoi vasta jonkin aikaa lukemisen jälkeen (!). Tämä uudempi, ruokaan keskittyvä Mielensäpahoittaja on arvioitu jo vaikka kuinka monessa blogissa (en jaksa linkittää, koska niitä on tosi monta), joista voi käydä lukemassa kirjasta tarkemmin.

Sain Erjalta tsemppiä sekä tunnustuksen, joka haastaa samalla kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestä. Kiitos, Erja! Ajattelin, että yhdistäisin haasteen Mielensäpahoittajaan ja ruskeakastikkeeseen (po ruskeaan kastikkeeseen!). Saas nähdä, mitä siitä seuraa. Haastetta / tunnustusta en nyt laita eteenpäin, sillä se on viime aikoina kiertänyt jo todella monissa blogeissa.

**

Kyllä minä niin mieleni pahoitan, kun seison kalatiskin ääressä. Tarjolla on lohta ja kirjolohta. Pahimmassa tapauksessa viikon vanhaa. En osta. Maassa on tuhansia järviä. Missä on järvikala? Missä on kotimainen taikka tuore kala ylipäätään?

Päivänä eräänä pihaani ajoi pakettiauto. Möivät kalaa. Ilahduin kuin ajattelin, että nyt on Nysä-Rauski saanut vihdoinkin seuraajan. Varmistin pakettiauton kuljettajalta, että ovathan kalat läheisestä Sysi-Järvestä. Ja onhan kuhaa. Muikkua? Ruisjauhoissa kieritetty, voissa paistettu, sormisuola päälle, ai että. - Atlantilta, kuljettaja sanoi - Ja Tyynestämerestä. Ja Välimerestä. Nämä on syväjäädytetty. (s. 85)

Käyttäisin mielelläni enemmän lähiruokaa tai ainakin käsittelemättömiä raaka-aineita, mutta se on välillä ihan mahdotonta!

Piti miettiä. Oikeastiko Alaskan kalastaja vetää merestä turskan? Toinen perkaa, kolmas paloittelee, neljäs pakastaa? Viides pakkaa, kuudes kuljettaa siellä päässä, seitsemäs purkaa täällä päässä? Kahdeksas siirtää syväjäädytetyt kalat pakettiautoon ja yhdeksäs tulee minun ovelleni sitä myymään? (s. 85) 

Kyllä minä niin mieleni pahoitan, kun leipomani piirakka tahi kakku jää syömättä. Tykkään kuitenkin leipomisesta ja se on kivaa yhdessä eskarilaisen kanssa. Välillä pitää olla pullantuoksua tai lettuja. Sen muistan omasta lapsuudestanikin.

Penikat kattavat pöydän. Maitoa pitää räiskäleiden kanssa juoda, ei limppareita eikä mehuja. Kylmää punaista minulle, kylmää sinistä heille. Tasapuolisin, tolkullisin lapsi tekee kristilliset jäätelösiivut, Räiskäleen keskelle jäätelö, päälle hilloa ja hiljainen, yhteinen syönti.- Saako ottaa toisen? alkaa kaikua ympärillä. (s 115)

Muistan myös, että mummolassa sai aina karkkia, Fazerin parhaita ja kettukarkkeja elikkä Pihlaja-karkkeja. Toinen mummi antoi Jim-patukoita. 

Aina oli emännällä konvehtirasia taikka kettukarkit piirongin laatikossa odottamassa. Tottahan lapset oppivat missä karkkipiilo sijaitsi ja juoksivat ensimmäisinä sinne kinuamaan. Emäntä antoi heti kun kuvitteli, että minun silmäni vältti. Täytyihän meistä toisen olla sitä mieltä, että karamellit ovat huono homma. Hampaille ja aikuisten arvovallalle. (s. 124)

Ruoanlaitosta pidän, mutta välillä se on pakkopullaa. Etenkin ruokalajin keksiminen.

Jos ihmisellä on noin paljon käyttökelpoista materiaalia, ihmisen on opeteltava käyttämään sitä. Voiko ruuanlaitto olla sen kummempaa kuin kirvesmiehen homma? Kerranhan minä hankin ensimmäisen kirveenikin ja rivin höyliä. Aloittaessani en osannut mitään, kolmen vuoden päästä olin tehnyt kaikki kotimme huonekalut plus muutaman talon. (s. 15)

Kyllä en pidä joulukinkusta. Yhden siivun joka joulu syön. Se riittää.

Kinkku on vuoden tärkein ruoka. Se katkaisee pimeän vuodenajan, se on lahja. Tavaralahjoja en tarvitse, mutta kinkun vaadin. Kyllä joulu saapuu vasta, kun ylikypsänä mureneva harmaasuolattu kinkku vedetään uunista. Liemi talteen ja siihen kastetaan ruisleipää ja taas on elämä tasassa. (s. 96)

Tunnen oikeasti (kukapa ei?) ihmisiä, joiden mielestä ruskea kastike ja peruna ovat ainoa oikea ruoka. Kyllä en ole samaa mieltä, mutta toisinaan kärytän jauhoja rasvassa minäkin.

Kyllä ei olisi poikaa ilman perunaa. Koska ei olisi minua ilman perunaa. (s. 102)

Ps. Kaupassakäynnistä en tykkää, mutta Mielensäpahoittajasta ainakin vähän.

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (WSOY 2012)