Scarlettin puvussa

Yhdeksänkymmentävuotias, vaaleansiniseksi maalattu puutalo seisoo Pajukujan päässä. Hevoskastanja ja tuuheat havupuut antavat harjakattoiselle talovanhukselle suojaa. (Aloituskappale s. 7)

Terhi Rannelan nuortenromaani Scarlettin puvussa valikoitui luettavakseni lähinnä siksi, että halusin lukea Rannelalta jotakin ja jatkaa tutustumistani nuortenkirjamaailmaan. Kirjan päähenkilö, lukiolaistyttö Viivi, on hieman erilainen nuori: hän rakastaa vanhoja klassikkoelokuvia - etenkin jos niiden pääroolissa on Vivien Leigh - ja tekee itse vaatteensa. Hän myös bloggaa pukeutumisestaan ja muusta elämästään.

Viivin maailma romahtaa, kun hän saa kuulla "poikaystävänsä" Akin menneen kesällä kihloihin mitättömän näkymättömän Olivian kanssa. Kamalinta ei kuitenkaan ole se, että Viivin ja Akin on-off-seurustelusuhde on lopullisesti ohi, vaan se, että Viivi menettää samalla vanhojentanssiparinsa. Vanhojentanssit kun ovat Viivin sen hetkisen elämän tärkein tapahtuma, eivätkä vähiten täydellisen Tuulen viemää -mekon takia. Kuvio muuttuu, kun Viivin elämään saapastelee paha poika Pohojanmaalta, ärsyttävä mutta komea Reko. Lisäksi mukana on paljon tärkeitä ihmisiä äidistä ja isoäidistä ystäviin - ja onpa heti alkukappaleessa mainitulla talollakin osuutensa tarinassa.

Scarlettin puvussa on melko perinteinen tyttökirja, jonka voi lukea intertekstinä Margaret Mitchellin Tuulen viemää -romaanille. Viivin, Akin ja Rekon kolmiodraama on kuin Scarlettin, Ashleyn ja Rhettin konsanaan. Kirjan voi toki lukea, vaikkei tietäisi Vivien Leigh'stä ja Tuulen viemästä mitään, mutta saa siitä kyllä enemmän irti jos tietää. Toisaalta Scarlettin puvussa voi toimia innostajana: leffan voi vuokrata tai ihan vain googlata kukas ja mikäs se Vivien Leigh olikaan.

Kirjan kieli tuntui aluksi melkoisen tönköltä, mutta alun kankeuden jälkeen se notkistui - tai sitten vain totuin siihen. Kielestä ja tietystä kliseisyydestä huolimatta (Ehkä nuortenkirjoista vain pitää löytyä tietyt elementit?) pidin romaanista. Ei se mikään tajunnan räjäyttävä teos ole, mutta varsin toimiva ja mukava kirja tytöille. Plussaa kirja saa loppuratkaisustaan, joka ei ollut sitä mitä odotin. Kliseisyydestä on siis pyritty jossain määrin eroon. Kirjaa voisi hyvin suositella yläkoululaisille tytöille. Sain kerran kirjakaupassa neuvon, että lapset ja nuoret haluavat lukea paria vuotta itseään vanhemmista. Kyllähän se varmasti näin on. Minä en tainnut enää yläasteella lukea nuortenkirjoja vaan mielenkiintoisempaa oli Catherine Cooksonin kartanoromantiikka..

Rannelan romaanista voi lukea lisää mm. Sallan, Jossun ja Saran blogeista.

Rannela, Terhi: Scarlettin puvussa (Otava 2011)

Kansi: Pietari Posti (omassa kappaleessani nimi ei näy, mutta bongasin sen Saran tekstistä)