Helsingin alla

Tutustumismatkani kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen jatkuu tällä kertaa kehutulla Maria Turtschaninoffin romaanilla Helsingin alla. Odotukset olivat melko korkealla, enkä onneksi joutunut pettymään.

Alva päätti kiertää rannan kautta. Matka oli kaksi kertaa pidempi kuin suoraan, mutta se ei haitannut. Tietty arvaamattomuus oli valtti. Päätösten täytyi olla täysin sattumanvaraisia, niin että kukaan ei koskaan pystyisi edes aavistamaan, mikä olisi hänen seuraava vetonsa tai missä hän olisi tai miten hänet voisi löytää. (s. 12)

Alva on kahdeksasluokkalainen tyttö, joka tuntee Helsingin Kruununhaan kuin omat taskunsa. Hän viihtyy yksin ja on koko ajan varuillaan, kuin odottaisi jonkun tai jonkin jahtaavan häntä. Hänet on adoptoitu pienenä eikä hän muista elämästä ennen sitä yhtään mitään. Hän kuitenkin haluaa muistaa, ja joku muukin tahtoo hänen muistavan. Eräänä päivänä häntä lähestyy nuori mies, Nide, joka väittää tunteneensa hänet lapsena ja johon Alva tuntee käsittämätöntä vetoa. Nide aikoo viedä Alvan Helsingin alla sijaitsevaan Varjokuninkaan valtakuntaan, Alistadiin, jossa tämä vihdoin saisi menneisyytensä selville. Alistadiin päätyy myös Alvan rinnakkaisluokkalainen Joel.

Alva haluaa löytää menneisyytensä, perheensä, itsensä, juurensa. Hän haluaa kuulua johonkin. Se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista vaan etsintäretki viekin Alvan suureen seikkailuun, jossa on mukana paljon enemmän. Alva kohtaa ystävyyttä, rakkautta, ikiaikaista pahuutta, kansantarinoiden olentoja peikoista keijuihin. Kaiken käyntiinpanijana on kuitenkin kosto. Kuka saa kostaa? Miten teot ylipäätään oikeutetaan? 

Helsingin alla ei sijoitu nimestään huolimatta pelkästään pääkaupungin maisemiin. Kaupunkia ja sen vilinää kyllä kuvataan, ja se on tärkeä sekä Alvalle että Joelille. Koko aikaa ei myöskään olla Helsingin alla, Alistadissa, vaan nuoret matkaavat Närpiöön ja aina Lappiin saakka. Luonto ja nykyihmisen luontosuhde ovat kirjassa keskeisessä osassa: ihminen on tuhonnut peikkojen ja muiden metsänolentojen elinpaikkoja ja ajanut ne maan alle, mikä aiheuttaa konflikteja.

Kirjassa on myös rakkautta, jonka taustalla on ensin ystävyys ja lojaalius. 

Toista pojista Alva ei voinut pitää loitolla, vaikka tiesi, että hänen pitäisi. Toiseen hän taas oli kytketty omien tekojensa ja pojan tekojen kautta. (s. 269)

Rakkaustarina kulkee koko ajan juonessa mukana, mutta se ei missään tapauksessa ole pääosassa vaan antaa muille tapahtumille niille kuuluvan tilan.

Risuja ei romaanille juuri tarvitse antaa. Onhan juoni osin melko arvattava, mutta tapahtuu siinä paljon sellaistakin, mitä en osannut odottaa. Monessa blogikirjoituksessa on moitittu alkupään puhekieltä, joka minunkaan mielestäni ei ole kovin onnistunutta vaan suorastaan teennäistä. En myöskään oikein pitänyt Alistadi-nimestä. Onhan se oikeastaan hyvinkin onnistunut, mutta se ei mielestäni sovi sen paikan henkeen, sille paikalle, jonka nimi se on. Varjojen valtakunta on nimittäin hyvin vanhanaikainen, epästadimainen paikka.

Helsingin alla nojaa fantasian perinteeseen. Silti romaani on uusi, uudenlainen. En ole kovin paljon lukenut kotimaista fantasiaa, joten ehkä se, että tapahtumat sijoittuvat tuttuihin maisemiin, tuttuun kulttuuriin (tosin kansanperinne, johon romaani perustuu, on pitkälti ruotsinkielistä: Suomessa on esimerkiksi kyllä kerrottu tarinoita Vetehisestä, mutta ei niinkään Vetehisen ratsusta) tuo uutta näkökulmaa, tuoreuden tuntua tähän genreen.

Osataan sitä kotimaassakin fantasiaa kirjoittaa!

Turtschaninoff, Maria: Helsingin alla (Tammi 2012)

Ruotsinkielinen alkuteos: Underfors (Söderströms, Helsingfors 2010)

Suomentanut Marja Kyrö