Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta

Ylläni on vuoritettu 60-luvun tyylinen villakangasleninki, jonka olen itse ommellut. Kun aloitin ompelemisen neljä vuotta sitten, en olisi ikinä kuvitellut, että voisin oppia niin paljon. Olin ommellut tyynynpäällisiä ja yksinkertaisia kasseja, mutta vaatteita kinusin äidiltä ja tädiltä. Tiesin juuri ja juuri, miten ompelukone toimii, ja osasin virkata ketjua.

 Laura Honkasalon Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta valikoitui luettavakseni sattumalta, sillä poimin sen mukaani kirjastosta Tänään palautetut -hyllystä ihan vain siksi, että kirjailija kiinnosti. Olen lukenut Honkasalolta aiemmin Sinun lapsesi eivät ole sinun  ja novellikokoelman Lumen saartama kahvila. Molemmista muistan pitäneeni. En kuitenkaan arvannut, ettei kirja ole romaani. Se on nimittäin kokoelma lyhyehköjä tekstejä erilaisista käsitöistä tai itsetekemisen muodoista. Luokittelisin kirjan tietokirjallisuudeksi, sillä kaunokirjallisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä se ei mielestäni ole.

Ensimmäisen tekstin jälkeen ajattelin jättäväni leikin kesken. En nimittäin ole ollenkaan käsityöihmisiä. Osaisin kyllä, jos viitsisin, mutta kun en oikein viitsi. Teksti alkoi kuitenkin vetää, hienoisesta jäykkyydestään huolimatta, ja sainkin kirjan luettua. Sain myös monta ekologista herätystä ja innostuin suunnittelemaan virkkaustöitä. Enköhän piakkoin suuntaa virkkuukoukkuostoksille. (Tähän intoon on yhtä suurena syynä Kodin kuvalehden uusimmassa numerossa vilahtanut virkattu pyöreä matto, jollaisen haluaisin tehdä.)

Tekstin jonkinasteinen jäykkyys ja kategoriointi tietokirjallisuudeksi johtuvat siitä, että kirja on melko pirstaleinen esitys eri käsintekemisen muotojen historiasta ja nykypäivästä. Pirstaleinen siksi, että peruskäsitöiden ohella kirjassa käsitellään muun muassa ruoanlaittoa, valokuvausta ja sisustamista. Pirstaleisuus näkyy myös siinä, etteivät tekstit ole kovin loogisessa järjestyksessä ikään kuin toisiinsa liittyen. Tai ainakaan minä en tällaista yhtenäisyyttä löytänyt. Koska odotin lukevani kaunokirjallista tai ainakin kaunokirjallisempaa esitystä, odotin soljuvaa tekstiä. Ehkä siksi koin tekstin jotenkin jäykäksi, jähmeäksi, paikoin jopa vähän öö.. (paremman sanan puutteessa) kököksi.

Tarkoituksessaan Kotikutoista onnistuu kyllä. Lukija nimittäin saa tietoa erilaisista käsintekemisen muodoista, niiden historiasta ja nykypäivästä: Miksi käsitöitä on tehty ennen? Miksi niitä tehdään nyt, kun kaiken saa valmiina kaupasta? Lukija haastetaan myös pohtimaan tälle hetkelle tyypillistä kulutus- ja kertakäyttökulttuuria. Minä pidin eniten kohdista, joissa Honkasalo kertoo omasta kokemuksestaan, omista hetkistään itsetekemisen äärellä.

Kirjan on lukenut myös Maija. Muita en tähän hätään löytänyt.

Honkasalo, Laura: Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta (Kirjapaja 2011)